sunnuntai 22.5.2022 | 05:17
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Aluevaaliehdokkaiden mielipide: Yhteistyötä yli rajojen

La 22.1.2022 klo 17:15

Aluevaalit 2022

Keski-Pohjanmaan aluevaalien ehdokkaina meiltä on usein kysytty miksi emme tee enemmän, jotta kruunupyyläiset myös jatkossa saisivat sosiaali-, terveys-, sairaanhoito- ja pelastuspalvelunsa Soitelta. Olemme ymmärtäneet, että Kruunupyyssä, Kokkolassa ja myös muiden puolueiden taholta meiltä odotetaan vaalilupauksia. Keskusteluissa, joihin olemme osallistuneet, on yleensä katsottu mennyttä ja haluttu keskustella ja saada lupauksia asioista, joihin juuri nyt ei ole mahdollista vaikuttaa. Haluamme katsoa eteenpäin ja hakea ratkaisuja, jotka hyödyttävät meitä kaikkia nykytilanteessa.

Mitä me ehdokkaat sitten voimme luvata tänään? Lähtökohta on nykytilanne, eli se, missä olemme tänään. Kruunupyy kuuluu Pohjanmaan alueeseen. Soite ei voi muuttaa sitä.

Meillä on voimassa oleva laki, joka määrittelee selkeästi kummankin hyvinvointialueen ja niiden asukkaiden mahdollisuudet tuottaa ja saada palveluja. Soite ei voi muuttaa sitä.

Yksittäinen kruunupyyläinen ja muun alueen asukas voi valinnanvapauden puitteessa valita keneltä hän hankkii palvelunsa. Soite tarjoaa mielellään palveluja kaikille haluaville. Se on eduksi Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueelle sen asukkaille ja siten myös Kokkolan ruotsinkieliselle väestölle

Mitä me sitten ehdokkaina ja tulevina hyvinvointialuepoliitikkoina voimme luvata? Voimme luvata, että teemme kaiken voitavamme niin että Soiten palvelut myös jatkossa ovat laadukkaita ja tuotetaan suomen ja ruotsin kielellä niin lähellä asukkaita kuin mahdollista.

Me voimme luvata, että teemme kaikkemme, jotta Soite myös jatkossa on avoin yhteistyölle ja neuvotteluille sopimuksista Pohjanmaan ja myös muiden hyvinvointialueiden kanssa. Huolehdimme siitä, että neuvottelut viedään päätökseen voimassa olevan lainsäädännön puitteissa.

Tulevina vuosina hyvinvointialueiden haasteeksi muodostuu annettujen vaalilupausten sekä valmistelutyön vaiheen lupausten toteuttaminen. Alueesta ja organisaatiosta ei ehkä muodostu sellainen kuin meillä oli lupa odottaa lain valmistelun aikana. Nyt etenemme hyvän tahdon ja yhteistyön voimalla. Sitä voitte meiltä odottaa.

Rkp:n ehdokkaat Keski-Pohjanmaan aluevaaleissa

Mats Brandt, Magnus Björkgren, Nancy Bäck, Joakim Honga, Leif Jakobsson, Margita Lukkarinen, Ina Mattila, Anders Nyberg, Mats Silvander, Hans Snellman, Nathalie Storbacka-Koivunen, Lisa Ström ja Marlén Timonen

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »