Paikallisuutiset

Koronatartuntoja on kaikissa Soiten ja Kallion tehostetun palveluasumisen yksiköissä – Henkilöstökin sairastaa ja resurssit ovat tiukilla: "Onneksi voimakasoireista koronaa ei ole nyt liikkeellä"

Koronainfektioon voi liittyä tukosriski. Ikäihmisten kohdalla arvioidaan myös kotona selviytymistä. Koronatesteissä käy eniten työikäisiä.

Koronaan sairastuneita asukkaita ja hoitohenkilökuntaa on nyt kaikissa Soiten tehostetun palveluasumisen yksiköissä. Tilanne on sama myös Peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa.

– Onneksi voimakasoireista koronaa ei ole nyt liikkeellä. Asukkaat ovat sairastaneet suhteellisen lievillä oireilla, sanoo Soiten palveluasumisen ja laitoshoidon palvelualuejohtajaMinna Mäkitalo-Rauma.

Tilanteesta on tehnyt tiukan myös lakot, loma-aika ja hoitajien saatavuus. Silti lomat on pystytty pitämään ja henkilöstön määrä on pystytty turvaamaan Soiten yksiköissä, joita on yhteensä 13 eri paikkakunnilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tilanne on tiukka, sillä ylimääräistä henkilöstöä ei ole. Iso kiitos henkilökunnalle ja esimiehille venymisestä.

Hoitajat ovat myös tehneet tuplavuoroja sekä siirtyneet yksiköistä toiseen. Yhteistyötä on tehty myös eri vastuu- ja palvelualueiden kuten kotihoidon, rekrytoinnin, avopalveluiden ja infektioyksiköiden kanssa.

Koronaan sairastuneet asukkaat on pystytty hoitamaan siellä, missä he asuvat. Vanhoja ihmisiä ei ole tarvinnut siirtää sairaalahoitoon esimerkiksi hapen saannin takia.

Varautuminen ja suojautuminen on Mäkitalo-Rauman mukaan onnistunut hyvin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Lääkinnällisesti tilannetta on ennakoitu varaamalla kuumelääkkeitä, lisäämällä nesteytystä sekä lisähappea.

Koronatilanne ei ole samanlainen joka yksikössä vaan välillä jossain on vähemmän sairastapauksia ja toisessa enemmän.

– Aika paljon riippuu siitä, miten koululaisilla on koronaa ja miten omaiset käyvät katsomassa, Mäkitalo-Rauma sanoo.

Hän antaa omaisille kiitosta vierailuohjeiden noudattamisesta ja suojavälineiden käytöstä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tartunnan saaneet omaiset ovat myös soittaneet, että he ovat käyneet vierailulla, jotta yksiköissä tiedetään seurata vointia.

Kaikissa Soiten yksiköissä on koronaa sekä asukkaiden että henkilökunnan parissa. Kuvassa vanhusten palvelutalo ja toimintakeskus Tervakartanon palveluesimies Minna Hassel.
Kaikissa Soiten yksiköissä on koronaa sekä asukkaiden että henkilökunnan parissa. Kuvassa vanhusten palvelutalo ja toimintakeskus Tervakartanon palveluesimies Minna Hassel. Kuva: Markku Jokela

Soite tiedotti maanantaina korona-ajan ennätysmäärästä, 1 069 positiivista testitulosta viikon aikana. Testeissä käyvät ovat pääsääntöisesti työikäisiä, kertoo infektioylilääkäriMarko Rahkonen.

– Aika monet työnantajat haluavat, että työntekijä käy hakemassa virallisen testituloksen, Rahkonen sanoo.

Sen sijaan koululaisten ja lasten testaaminen on vähentynyt. Hekin sairastavat mutta heidän sairastavuutensa ei ole Rahkosen mukaan noussut erityisesti esille.

Jäljitys keskittyy tällä hetkellä Soitessa tukosriskiin sekä ikäihmisiin. Koronavirusinfektioon liittyy laskimotukoksen riski, koska infektio aktivoi hyytymisjärjestelmää.

Kolmesta rokotteesta huolimatta ikäihmisillä on todettu koronavirusinfektio. Heidän hoitamista koskevaa neuvontaa on annettu myös hoitolaitoksiin.

– Jäljityksessä arvioidaan tukosriskiä ja kotona pärjäämistä, Rahkonen sanoo.

Keskussairaalassa on podettu resurssipulaa. Jos henkilökuntaan tulee sairastumisia, poissaolojen paikkaaminen on haasteellista. Vuodeosastopaikkoja on supistettu hoitajapulan vuoksi. Myös lääkäriaikoja tai sovittuja poliklinikkakäyntejä on jouduttu tilapäisesti perumaan.

Rahkosen mukaan menossa on nyt tartuntojen jälkiaalto, joka kestänee huhtikuun loppuun saakka.

Tartuntamäärien lisääntymiseen vaikuttaa toisaalta deltavariantin tartuttavuus, toisaalta kontaktien lisääntyminen ja ihmisten väsyminen koronalta suojautumiseen.

Pohjanmaalla sairaalahoidossa on ennätysmäärä potilaita ja keskussairaalan yhteispäivystyksessä Vaasassa pystytään hoitamaan vain kiireelliset tapaukset. Tiistaina raportoitiin, että perus- ja erikoissairaanhoidossa on sairaalahoidossa on yhteensä 40 koronaviruspotilasta.

Fakta

Koronavirus ja tukostaipumus

Perinnöllinen tai hankittu tukosalttius ei lisää riskiä sairastua vakavaan koronavirusinfektioon.

Koronavirusinfektioon liittyy kuitenkin muita hengitystietulehduksia suurempi riski laskimotukoksiin, sillä koronavirusinfektio aktivoi hyytymisjärjeselmää.

Tukoksen riskiä lisäävät myös diabetes, syöpä ja verisuonisairaudet tai vaikea tulehduksellinen sairaus.

Myös yli 60 vuoden ikä, ylipaino, raskaus ja lapsivuodeaika lisäävät riskiä.

Lääkäri arvioi yksilöllisesti, tarvitseeko henkilö koronainfektion vuoksi laskimotukoksia ehkäisevää lääkitystä.

Lähde: THL

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä