sunnuntai 25.9.2022 | 23:00
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Toholammin kunnanhallituksen puheenjohtaja Ville Suomalan vastine: "Koivukoskella ei ole tietoa kunnan suunnitelmista"

To 15.9.2022 klo 19:00

Vastine Raimo Koivukosken mielipidekirjoitukseen (KP 11.9.), jossa Koivukoski esitti perättömiä väitteitä minun ja Toholammin kunnan toimista. Vastaan räikeimpiin väittämiin.

”Toholammin kunnanhallitus on päättänyt mielestäni lainvastaisesti ostaa nk. Välikankaan teollisuushallin ja siinä sijaitsevan asuinkiinteistön.”

Koivukoski valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, jossa hänen valituksensa kumottiin. Korkein hallinto-oikeus piti asiaa niin selvänä, ettei edes myöntänyt Koivukoskelle valituslupaa. Onko oikeuslaitos väärässä ja Koivukoski oikeassa?

”Nyt kunnanhallitus ei ole antanut päätökseensä valituslupaa, koska kyseessä on heidän mukaansa aiemman päätöksen täytäntöönpano eikä uusi päätös.”

Kyseessä on nimenomaan viime kauden hallituksen tekemän päätöksen täytäntöönpano, aivan kuten kunnanhallituksen allekirjoitetussa pöytäkirjassa lukee. Tietoa kunnallisen päätöksenteon vaiheista löytyy mm. kuntaliiton sivuilta.

Koivukoski väittää, että hallissa olisi ollut roppakaupalla puutteita.

Ei pidä paikkaansa. Halli on tutkittu ulkopuolisten rakennusalan asiantuntijoiden toimesta ja todettu hyväksi ja hyvin rakennetuksi. Puutteita oli dokumentaatiossa, jota myöhemmin saatettiin ajan tasalle. Tämän totesi myös kunnanhallitus yksimielisesti päätöksessään 31.1.2022.

”Lisäksi oston ehtona on ollut, että palonsuojelurahastosta saadaan avustus.”

Tällaista ehtoa ei ole kunnan ja yrittäjän välisessä allekirjoitetussa sopimuksessa, jonka edellinen kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti. Lisäksi palosuojelurahaston avustus saatiin täysimääräisenä (220 000 euroa), mutta se jäi käyttämättä Koivukosken valituksien aiheuttamien viivästysten takia.

”Toinen vaihtoehto olisi ollut edetä oikeusteitse ja sieltä olisi tullut päätös, että kiinteistökauppa on laitettava täytäntöön ja kunnalle olisi tullut vielä oikeudenkäyntikulut.”

Muunlaiseen arvioon on vaikea päätyä, kun tunnustaa tosiasiat. Tämäkin asia varmistettiin asiantuntijalta. Esisopimuksen mukaan kauppakirja tuli allekirjoittaa heti kun kunnanhallituksen päätös kiinteistön ostosta saa lainvoiman. Päätös tuli lainvoimaiseksi, kun korkein hallinto-oikeus päätti 30.6.2022, ettei se myönnä Raimo Koivukoskelle valituslupaa ilmiselvässä asiassa.

Vaikka on ilmaantunut henkilöitä, joiden mielestä allekirjoitettukin sopimus voidaan rikkoa, pidän itse tärkeänä että sopimuksista pidetään kiinni. Samaa kunniakasta periaatetta noudattaa hallituksen enemmistö, ja olen heistä ylpeä.

”Hyvä veli -kauppa.”

Olen tavannut kiinteistön myyjän ensimmäisen kerran kesällä 2020 kun kunnanhallitus kävi tutustumassa kunnalle ostettavaksi tarjottuun kiinteistöön. Nykyisin olemme ”hyvän päivän tuttuja”, ei muuta. Raimolla lienee pidempi ja värikkäämpi historia ko. henkilön kanssa.

”Kunnalla ei ole kiinteistölle käyttöä.”

Koivukoskella ei ole tietoa kunnan suunnitelmista. Rakennusalan ammattilaisten mukaan vastaavan tasoisen hallin rakentaminen maksaisi tämän päivän hinnoilla noin 600 000 euroa.

Koivukoski on käyttänyt lain mukaista oikeuttaan valittaa edelliskauden kunnanhallituksen tekemästä kiinteistön ostopäätöksestä. Hän on kuitenkin hävinnyt asiassa korkeinta hallinto-oikeutta myöten. Tästä huolimatta hänellä ei ole selkärankaa myöntää olevansa asiassa väärässä vaan hän jatkaa perättömien väitteiden levittämistä.

Vaikka Raimo Koivukoski muuta väittää, kunnassa päätöksenteko pysyy edelleen vaaleilla valitulla valtuustolla ja Toholammin kunnanhallituksella. Ei Raimo Koivukoskella.

Ville Suomala

Toholammin kunnanhallituksen pj.

#

Kommentoi 9 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »