Kotimaa

Yle: Oikeuskansleri selvittää THL:n roolia koronan tutkijana ja rokotusten suosittelijana

Suomessa ensimmäiset koronarokotteet jaetiin 27. joulukuuta 2020. Sen jälkeen rokotuskierroksia on ollut kolme. Suurin osa suomalaista on ottanut vähintään kaksi tai kolme koronarokotusta.
Suomessa ensimmäiset koronarokotteet jaetiin 27. joulukuuta 2020. Sen jälkeen rokotuskierroksia on ollut kolme. Suurin osa suomalaista on ottanut vähintään kaksi tai kolme koronarokotusta. Kuva: EPA

Helsinki

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti selvittää Terveydenhuollon ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) roolia koronan tutkijana ja rokotusten suosittelijana, kertoo Yle.

Kyse on siitä, että THL ohjaa kuntia koronan tehosterokotteiden antamisessa, ja samalla se myös tutkii koronarokotteista ja rokotteen ja t

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä