Kompostoinnin vaikutus hiilijalanjäljen pienentämisessä
Kompostointi on ympäristöystävällinen tapa käsitellä biojätettä, ja sen merkitys korostuu jatkuvasti myös ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Monen kotitalouden pihalla seisookin jo kompostori, joka hajottaa biojätteen ja puutarhajätteen ravinteikkaaksi kompostiksi. Kompostoinnin avulla kotitaloudet voivat vähentää huomattavastikin jätteiden ja hiilidioksidipäästöjen määrää.
Laadukas kompostori auttaa säästämään rahaa
Laadukas kompostori voi nykyisin tuoda säästöjä ja helpottaa kodin jätehuoltoa monin tavoin. Kompostori vähentää jätemäärää, sillä keittiön biojätteet ja puutarhajäte voidaan kompostoida suoraan kotona. Tämä vähentää tarvetta viedä jätteitä kaatopaikalle, mikä voi pienentää jätehuoltokustannuksia.
Samalla kompostori tuottaa myös ravinteikasta multaa, jota voi käyttää puutarhanhoitoon. Toisin sanoen kalliita multaseoksia ei tarvitse lähteä katselemaan enää kaupoista, kun tarvittavan mullan esimerkiksi pihanurmen istuttamiseen saa aikaiseksi kotikonstein.
Esimerkiksi Hobbyhall.fi-verkkokauppa myy erilaisia kompostoreita, jotka sopivat sekä kodin että mökin pihaan. Valikoimasta löytyy lämpökompostoreita, jotka toimivat tehokkaasti ympäri vuoden, ja perinteisiä puutarhakompostoreita, jotka sopivat suurempien jätemäärien käsittelyyn. Hobbyhall.fi-verkkokauppa tarjoaa myös pienikokoisia keittiökompostoreita, jotka mahtuvat kätevästi sisätiloihin ja soveltuvat erityisesti ruoantähteiden kompostointiin. Erilaisien mallien takia, onkin syytä valita huolella sellainen kompostori, joka sopii omaan tarpeeseen.
Metaanipäästöjen vähentäminen
Kompostointi on luonnonmukainen prosessi, jossa ruoantähteiden ja puutarhajätteiden kaltaiset biojätteet ja muut orgaaniset materiaalit hajoavat. Lopputuloksena saadaan ravinteikasta multaa, joka voidaan hyödyntää puutarhahommissa ja viljelyssä. Kompostointi vähentää siis merkittävästi kaatopaikoille päätyvän jätteen määrää. Mikäli kompostointi ei ole itselle entuudestaan tuttua, näillä vinkeillä pääset alkuun helposti.
Kaatopaikalla jätteet voivat tuottaa metaania, eli voimakasta kasvihuonekaasua. Harva suomalainenkaan tietää, että metaani on noin 25 kertaa pahempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Onkin selvää, että toimenpiteitä tarvitaan sen vaikutusten vähentämiseksi, ja jokaisessa omakotitaloudessa ja taloyhtiössä voidaan kantaa oma kortensa kasaan. Kompostoimalla biojäte voidaan metaanin muodostuminen estää lähes kokonaan.
Jätteet nähtävä resurssina, ei ongelmana
Kiertotaloudesta on viime vuosina alettu puhumaan lisää. Kompostori on kätevä laite olla mukana kiertotalouden kiihdyttämisessä. Kiertotaloudella tarkoitetaan siis ennen kaikkea sitä, että jätteet hyödynnetään resurssina, eikä niihin enää suhtauduta vain ongelmana.
Kompostointi auttaa palauttamaan ravinteet takaisin maahan, mikä parantaa maaperän laatua ja vähentää kemiallisten lannoitteiden tarvetta. Kemiallisten lannoitteiden valmistus ja käyttö aiheuttavat merkittäviä hiilidioksidipäästöjä, joten kompostorin käyttö tarjoaa tähän ongelmaan tehokkaan ratkaisun. Lannoitteiden hinnat ovat muutenkin nykyisin niin korkeita, että tekemällä ravintorikkaan mullan itse voi säästää pitkän pennin. Kompostorin käytöstä ei aiheudu merkittävästi työtä ja esimerkiksi kätevä lehtipuhallin auttaa keräämään omasta pihasta puutarhajätteet kasaan vaivattomasti.
Millainen kompostori meille sopii?
Erilaiset kompostorit tarjoavat erilaisia ratkaisuja biojätteen käsittelyyn. Yksi suosiota kasvattanut malli on lämpökompostori, joka toimii tehokkaasti ympäri vuoden, jopa Suomen kylmissä talvissa. Esimerkiksi Biolan 220 Eco maksaa noin 350–400 euroa ja tarjouslehdet voivat auttaa löytämään kompostorin myös huomattavaan alehintaan. Lämpökompostorit ovat eristettyjä ja pitävät sisällään korkean lämpötilan, mikä nopeuttaa kompostointiprosessia.
Toinen Suomessakin yleinen vaihtoehto on puutarhakompostori, joka sopii suurempien jätemäärien käsittelyyn. Esimerkkinä voidaan mainita Greenline Master 300, joka pyörii noin 70–80 euron hintaluokassa. Tällainen puutarhakompostori on usein helppokäyttöinen ja soveltuu hyvin oksille ja muulle puutarhasta saatavalle jätteelle.
Keittiökompostoreista voidaan mainita esimerkiksi Bokashi-kompostorit, jotka ovat pienikokoisia ja tarkoitettu sisäkäyttöön. Tällaiset keittiökompostorit maksavat yleensä vain 60–100 euroa ja ovat käteviä ruoantähteiden kompostointiin. Black Friday ja muut erikoisalekampanjat voivat saada myös verkkokaupat, kuten Hobbyhall.fi-verkkokaupan, myymään keittiökompostoreita joskus huomattavasti normaalihintoja huokeampaan hintaan. Keittiökompostorit käyttävät mikrobipohjaista käymisprosessia, joka vähentää hajuhaittoja ja tuottaa ravinteikasta kompostia nopeasti.