Kotimaa
Eniten ehdokkuuksia kahmineet Emilia Perez ja The Brutalist palkittiin parhaina elokuvina Golden Globe -gaalassa
Draamaelokuvien puolella pääosapystit menivät Fernanda Torresille ja Adrien Brodylle. Musikaalien ja komedioiden kategoriassa palkittiin Demi Moore ja Sebastian Stan.
Meksikolaisesta huumeparonista kertova musikaali Emilia Perez ja historiallinen draamaelokuva The Brutalist olivat suurimpia voittajia Kaliforniassa järjestetyssä Golden Globe-gaalassa.
Emilia Perez voitti parhaan elokuvan palkinnon musikaali- ja komediaelokuvien kategoriassa. Elokuva palkittiin myös parhaana ei-englanninkielisenä elokuvana.
Ranskalaisen Jacques Audiardin kirjoittama ja ohjaama elokuva kahmi kaikkiaan kymmenen ehdokkuutta ja nappasi lopulta neljä pystiä. Yhdysvaltalaisnäyttelijä Zoe Saldana palkittiin elokuvasta sivuosapalkinnolla ja elokuvassa esitettävä El Mal puolestaan sai parhaan alkuperäiskappaleen pystin.
Golden Globe -palkinnot ennakoivat usein elokuvamaailman tärkeimpinä pidettyjä Oscar-palkintoja.
Corbetille parhaan ohjaajan pysti
Parhaan draamaelokuvan palkinnon sai The Brutalist. Brady Corbetin ohjaama elokuva kertoo juutalaisten kansanmurhasta toisessa maailmansodassa selviytyneestä arkkitehdistä.
The Brutalist kahmi yhteensä seitsemän ehdokkuutta, toiseksi eniten tänä vuonna. Palkintoja kertyi kolme.
Corbet palkittiin parhaan ohjaajan palkinnolla. Yhdysvaltalaisnäyttelijä Adrien Brody puolestaan sai parhaan miespääosan Golden Globen draamaelokuvien puolella.
Voiton parhaan elokuvakäsikirjoituksen kategoriassa vei Conclave-elokuvan kynäillyt Peter Straughan.
Parhaan naispääosan esittäjän palkinnon sai draamaelokuvien puolella brasilialainen Fernanda Torres elokuvasta I'm Still Here.
Moore palkittiin ensimmäistä kertaa
Näyttelijät Demi Moore ja Sebastian Stan palkittiin pääosapalkinnoin komedia- ja musikaalielokuvien kategoriassa.
Palkinnon roolistaan kauhukomediassa The Substance saaneelle Moorelle voitto oli ensimmäinen.
– En todellakaan odottanut tätä. Olen vain shokissa tällä hetkellä, Moore sanoi lavalla.
– Olen tehnyt tätä pitkään, yli 45 vuotta, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun olen koskaan voittanut mitään näyttelijänä, ja olen vain niin nöyrä ja niin kiitollinen, hän jatkoi.
Stan puolestaan palkittiin roolityöstään elokuvassa A Different Man.
Elokuvapuolen miessivuosapalkinto meni tänä vuonna Kieran Culkinille elokuvasta A Real Pain.
Shogun vei kaiken kotiin
Television puolella eniten ehdokkuuksia oli haalinut ravintolamaailmaan sijoittuva The Bear. Illan ainokaiseksi tunnustukseksi jäi kuitenkin Jeremy Allen Whiten parhaan miespääosan palkinto.
Feodaaliajan Japaniin sijoittuva draamasarja Shogun sekä konkarikoomikoiden Steve Martinin ja Martin Shortin yhdessä Selena Gomezin kanssa tähdittämä komedia Only Murders in the Building olivat ehdolla neljän pystin saajaksi.
Näistä jälkimmäinen jäi palkinnoitta, mutta Shogun lunasti jokaisen sille tarjolla olleen palkinnon. Shogun palkittiin parhaana draamasarjana, minkä lisäksi Hiroyuki Sanada ja Anna Sawai nappasivat draamasarjojen pääosapystit ja Tadanobu Asano parhaan miessivuosan pystin.
Parhaana musikaali- tai komediasarjana palkittiin Hacks, josta Jean Smart sai lisäksi musikaali- ja komediasarjojen parhaan naispääosanesittäjän palkinnon.
Parhaan mini- tai antologiasarjan palkinnon nappasi Baby Reindeer, jossa esiintynyt Jessica Gunning palkittiin lisäksi sivuosapystillä.
Parhaan miespääosan palkinnon mini- ja antologiasarjojen puolella sai Batman-pahis Pingviininä loistanut Colin Farrell. Parhaana naispääosanesittäjänä palkittiin Jodie Foster roolistaan True Detective -antologiasarjan neljännellä kaudella.