Paikallisuutiset
Perussuomalaiset siirtyy Riikka Purran aikaan – Jussi Halla-ahon lähes varma seuraaja saa suitsutusta Keski-Pohjanmaaltakin: "Näen että sillä on positiivinen imagovaikutus ja myös kannatusta nostava vaikutus", piirin puheenjohtaja Timo Sillanpää arvioi
Viikko vielä ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo saattaa saada vastattavakseen kysymyksen: miltä tuntuu johtaa puoluetta, jolla ei ole koskaan ollut naista puheenjohtajana?
Toista sataa vuotta vaikuttaneen puolueen historiassa sitä voi pitää kiusallisena yksityiskohtana. Ennen muuta sen vuoksi, että se on suomalaisessa politiikassa kuriositeetti. Marraskuussa 2019 puolueeksi rekisteröitynyt LiikeNyt on Hjallis Harkimon johtama, perustama ja ideoima. Vähänkään pidemmän historian omaavissa puolueissa kaikissa puheenjohtajana on ollut – ja kuudessa parhaillaan on – nainen.
Seitsemäs on tulossa. Juhannusviikolla politiikan seuraajatluopumisilmoituksellaan yllättänyt Jussi Halla-aho saa ensi lauantaina (14.8.) perussuomalaisten puoluekokouksessa seuraajakseen Kirkkonummella asuvanRiikka Purran.
Onko varmaa, että Seinäjoelle kokoontuvat (jos ei jatkuvasti pahentunut koronatilanne pakota siirtämään kokousta, etänä sitä ei järjestetä) arviolta 2 100 perussuomalaisten jäsentä sitten valitsevat44-vuotiaan Purran?
Sanotaan niin, että auringon pimeneminen on todennäköisempää kuin toisen puheenjohtajuutta tavoittelevan, vähänkään tunnetun ehdokkaan eli tamperelaisen kansanedustajaSakari Puiston, 44, valinta.
Puisto on korkeasti koulutettu (väitellyt tohtoriksi Cambridgen yliopistossa vuonna 2004) asiat hallitseva, fiksu poliitikko, mutta auttamattoman tuntematon perussuomalaisten kentällä. Takamatka Purraan on tavoittamaton. Se on kylmä fakta.
Ehdolla on kolme muutakin, mutta kuka politiikkaa tarkastikaan seuraava on ikinä kuullut nimistäOssi Tiihonen (Lohja),Kristiina Ilmarinen (Salo) ja Urpo Vähäranta (Kirkkonummi)?
Niinpä.
Perussuomalaisten puoluekokouksessa käytössä on suora demokratia. Puoluekokoukseen ei valita erikseen edustajia, vaan jokaisella jäsenellä on oikeus osallistua ja äänestää. Puolueen jäsenyyksistä päättää puoluehallitus.
Puoluekokouksessa päätetään myös puoluesihteeristä. Simo Grönroos tavoittelee jatkokautta, mutta hänellä on useita haastajia. Yksi heistä on 18-vuotias ylivieskalainen kryptosijoittaja ja varavaltuutettu Venni Härkönen.
Seinäjoen puoluekokouksen puheenjohtajavalinnoissa on oma keskipohjalainen värinsä. Hirmuisella äänimäärällä eduskuntaan keväällä 2019 valittu ja kesäkuun kuntavaaleissa Kokkolassa ainoana ehdokkaana tuhannen äänen rajan puhkaissut (1 082)Mauri Peltokangastavoittelee toisen varapuheenjohtajan pestiä. Siihen pyrkii myös toinen kansanedustaja, Arja Juvonen.
Minkälaiset mahdollisuudet valintaan uskot omaavasi?
– En arvioi sen kummemmin mahdollisuuksiani. Minulla on 13 114 Vaasan vaalipiirin henkilön mandaatti. Mikäli pieni joukko heistä saapuu Seinäjoelle puoluekokoukseen, mahdollisuudet voivat olla olemassa.
Entäpä sitten uusi puheenjohtaja. Mitä mieltä olet arvioista, että Riikka Purra on ylivoimainen suosikki Jussi Halla-ahon seuraajaksi?
– Näin ainakin media kovasti uutisoi. Tunnen Riikan henkilökohtaisesti hyvin ja tiedän hänen taustansa puolueessa. Hän on kovan tason ammattilainen ja puolueen entinen poliittinen suunnittelija. Varmaan hän on tässä tilanteessa vahvoilla.
Purran ja Puiston lisäksi kolmesta muusta puheenjohtajakandidaatista juuri kukaan ei ole koskaan kuullut. Eikö vain?
– Olet täysin oikeassa. Kyllä se näin on.
Olisiko Purran valinnalla positiivinen imagovaikutus perussuomalaisiin?
– Puolueen sisällä asiaa ei ole oikeastaan lainkaan ajateltu mies–nainen-kysymyksenä. Pätevimmät ja ne jotka kenttä haluaa valitaan. Äijäpuolueeksihan meitä on nimitetty joskus vuonna kivi ja keppi.(Timo) Soinin alkuaikoina se on ollutkin meidän ongelmamme. Jussin kauden aikana meidän naisväkemme on lisääntynyt... voisin sanoa valtavasti. Se on hyvä merkki.
Mutta olisiko Purran valinnalla vaikutusta perussuomalaisten imagoon?
– Olisihan se kiva kysyä Petteri Orpolta, että mikä on ainoa puolue, jossa nainen ei ole koskaan ollut puheenjohtajana. Muuten näen niin, että olipa puheenjohtaja mies tai nainen, se ei tule vaikuttamaan puolueeseen, imagollisestikaan.
Eli puheenjohtajan teot ovat ratkaisevia, ei sukupuoli?
– Kyllä. Ihan täysin näin.
Perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, kokkolalainen valtuutettuTimo Sillanpää ei halua ennen puoluekokousta ilmoittaa julkisuuteen omaa suosikkiaan Jussi Halla-ahon seuraajaksi.
Paljon voi silti päätellä Sillanpään vastauksesta kysymykseen Riikka Purran valinnan imagovaikutuksista puolueelle.
– Jos Riikka Purra valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, se on suuri mahdollisuus ja sillä on positiivinen vaikutus. Riikkahan on todella älykäs ja osaava henkilö niissä asioissa, joihin hän perehtyy ja ottaa kantaa. Näen tämän suurena mahdollisuutena.
Suurena myös perussuomalaisten julkikuvan kannalta.
– Näen että sillä on positiivinen imagovaikutus ja myös kannatusta nostava vaikutus. Riikka puolueen kansikuvana on omalla asiallisella tyylillään varmasti vetovoimainen tekijä, Sillanpää toteaa.
Oliko Jussi Halla-ahon luopuminen sinulle yllätys vai olitko etukäteen tietoinen siitä?
– En ollut piirin puheenjohtajana tietoinen. Kyllä se tieto on ollut vain puoluetoimistossa ja eduskuntaryhmän sisällä. Uutinen oli yllätys. Kun sitä sitten vuorokauden verran ajattelin, näin sen hyvänä mahdollisuutena.
Millä tavalla?
– Näen asian niin, että tällaisessa tilanteessa on hyvä vaihtaa puheenjohtajaa tulevia vaaleja silmällä pitäen. Perussuomalaisilla on asiakysymyksissä hyvä yhteishenki. Samalla pyritään katsomaan eri paikoille parhaat henkilöt. Puheenjohtajuutta tai muita rooleja ei personoida ja pidetä niistä kynsin hampain kiinni ikuisuuteen asti.
Sillanpää ei sitä sano tai ota esille, mutta selvästikin hän viittaa Timo Soinin pitkään (1997–2017) puheenjohtajakauteen. Soinin aikana perussuomalaisten ”bändi” näyttäytyi julkisuudessa enemmänkin yhden miehen pumpulta.
Piirin hallituksessa puheenjohtajakysymystä ei ole käsitelty, mutta hallituksen jäsenten some-kommenttien perusteella Sillanpää arvioi Purran olevan vahvoilla.
– Kyllä Riikka Purra on aina Keski-Pohjanmaalla käydessään otettu lämpimästi vastaan. Hän nauttii vahvaa suosiota täälläkin.
Millaisena näet Mauri Peltokankaan mahdollisuudet tulla valituksi toiseksi varapuheenjohtajaksi?
– Kyllä minä näen, että Maurilla on todella vahvat mahdollisuudet siihen rooliin. Hän on kentällä ja jäsenistön keskuudessa pidetty henkilö. Maurihan kiertää kenttää tosi paljon eduskuntatyön ohella. Varapuheenjohtajan rooli sopisi hänelle siinäkin mielessä luontevasti, Sillanpää arvioi.
Raimo Vistbackan mielestä puheenjohtajan sukupuolella ei ole enää merkitystä.
Otetaan lopuksi – kuin konsanaan Kokkolassa – käyttöön hieman ”laajempi horisontti”.Kesäkuun kuntavaaleissa sitoutumattomana kokoomuksen listoilta Alajärven kaupunginvaltuustoon läpi mennyt valtiopäiväneuvosRaimo Vistbacka, 75, tietää yhtä ja toista perussuomalaisten historiasta.
Hän oli mukana jo SMP:n aikoina. Veikko Vennamon luomuksen poliittisen ja taloudellisen haaksirikon jälkeen myös perustamassa perussuomalaisia. Vistbacka oli myös perussuomalaisten ensimmäinen puheenjohtaja (1995–1997). Kansaedustajavuosia SMP:ssä ja perussuomalaisissa kertyi lähes neljännesvuosisadan verran (1987–2011).
Ei kai Seinäjoen puoluekokouksen päätös voi olla mikään muu kuin Riikka Purran valinta?
– No ei. Purran vahva asema näkyi jo siitä ketä käytettiin puolueen edustajana eri haastatteluissa ja ajankohtaiskeskusteluissa, kun Halla-aho ei ollut paikalla, Vistbacka huomauttaa.
Toisaalta se oli ihan marssijärjestyksenkin mukaista. Purrahan on ollut pari vuotta perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja.
Vaikka Vistbacka pitää Purran valintaa selviönä, hän kehuu vuolaasti Sakari Puistoa.
– Henkilökohtaisesti pidän Sakari Puistoa erittäin pätevänä ja rauhallisena kaverina. Hän pärjää varmasti asiakysymyksissä. Harvalla on niin hyvä asiatietämys kuin hänellä. Puisto vain on aika tuore kasvo politiikassa eikä ole halunnut itselleen julkisuutta sillä tavalla kuin monta kertaa politiikassa ehkä pitää ottaa – jos meinaa pärjätä.
Riikka Purra ei välittömästi Jussi Halla-ahon luopumisilmoituksen jälkeen kiirehtinyt tarjoutumaan puheenjohtajakandidaatiksi.
Poliittista realismia on vaikkapaYlen tuoreimman puoluegallupinkin perusteella, että vajaan kahden vuoden kuluttua pidettävien eduskuntavaalien jälkeen perussuomalaiset voi lähteä suurimpana puolueena paalupaikalta hallitusneuvotteluihin. Vähintään olla niiden isojen puolueiden joukossa, josta hallitusta ryhdytään kokoamaan.
Se tarkoittaa puolueen puheenjohtajalle ankaraa painetta, jos hoidettavana on lisäksi ministerin pesti. Molemmat hommat pitää lisäksi hoitaa armottoman julkisen seurannan alla. Perhe-elämä ei varmasti pysy siinä kyydissä entisellään.
Tätä Purrakin on varmasti joutunut pohtimaan. Sekin on fakta, että valtakunnan tason poliitikkona hän on kokematon. Täysiä kansanedustajavuosia on takana kaksi. Siltä pohjalta ponnistaminen mahdolliseksi pääministerikandidaatiksi panee ymmärrettävästi miettimään.
Ilmoittaessaan päätöksestään pyrkiä puheenjohtajaksiPurra lausui mm. näin:
”Mikäli se on minusta kiinni, perussuomalaiset ei koskaan osallistu hallitukseen, jossa se ei merkittävästi onnistu tiukentamaan suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa.”
Eikö tämä ole yhtä kuin ilmoitus, että perussuomalaiset pysyy oppositiossa, Raimo Vistbacka?
– Oman tulkintani mukaan se lausunto oli suunnattu täysin perussuomalaisten kentälle. Purra on sen verran fiksu ihminen, että hän tietää Suomen täytyvän ottaa aika paljon ja nopeasti ulkomaalaisia nimenomaan tekemään työtä ja hyödyttämään suomalaista yhteiskuntaa.
Entäpä Purran vaikutus ”äijäpuolue” perussuomalaisten imagoon?
– Kyse on siitä miten Purra toimii. Nykyään on melkein jokaisessa puolueessa nuoria naisia johdossa. Se on mielestäni menettänyt merkityksensä jo. Sukupuolella ei ole enää painoarvoa, vaan tekeminen ja kannanotot ratkaisevat, Vistbacka korostaa.
Riikka Purra
Syntynyt 13.6.1977 Pirkkalassa
Kansanedustaja vuodesta 2019
Suunnittelijana perussuomalaisten puoluetoimistossa 2016–2019
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja vuodesta 2019
Valtiotieteiden maisteri Turun yliopistosta (2004)
Purra on naimisissa ja hänellä on lapsia. Hän asuu perheineen Kirkkonummella.