Paikallisuutiset

Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi myöntää, että kovillekin on ottanut: "On ollut turhautumista ja on ollut välillä niitä hetkiä, kun oikeasti yön pimeinä hetkinä on miettinyt, että onko tässä järkeä jatkaa." – Katso haastatteluvideo

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Keskipohjanmaassa 5.12.2021

Pienestä oli kiinni.

Pihtipudas ja aamuyön tunnit joskus kesällä 1987. Korkiakosken perheen esikoinen Minna oli kirjoittanut ylioppilaaksi Pihtiputaan lukiosta ja oli päättänyt – kai – tehdä harrastuksestaan ammatin. Sibelius-Akatemia oli tähtäimessä.

Kun oli 12-vuotiaasta saakka tuurannut kanttoria jumalanpalveluksissa, häissä, hautajaisissa ja kinkereillä – mitä niitä kirkollisia tapahtumia nyt onkaan – ja pikkutytöstä saakka soittanut pianoa, niin musiikista sen elämänuran piti tulla.

Ei tullut. Aamuyöllä Minna meni herättämään isänsä ja totesi, että ei tarvitse lähteä viemään aamulla Jyväskylään Helsingin-junalle ja Sibelius-Akatemian pääsykokeisiin.

– Tein sen ratkaisun, että haluan säilyttää musiikin harrastuksena. Se oli aamuyön pohdintani lopputulos. Se oli hirveän täpärällä. Olisinko päässyt Sibelius-Akatemiaan, en tiedä. Joka tapauksessa loppumetreillä tämän päätökseni tein.

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

Loppu taas on omanlaistaan historiaa. Jos nuoren ylioppilaan päätös ei olisi muuttunut, torstaiaamuna puoli kahdeksalta ei istuttaisi Keski-Pohjanmaan keskussairaalan hallintosiiven kokoushuoneessa.

Haastateltavana ei ole huippupianisti eikä kanttori, vaan Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi.

Kysytään nyt kuitenkin, että onnistuisiko kanttorin tuuraaminen jumalanpalveluksessa Kokkolan kirkossa?

– Enhän minä ole tehnyt sitä työtä pitkään aikaan...

Mutta jos treenaisit hiukan?

– Noo, kyllä se varmaan...

Tämä siis ihan tiedoksi Kokkolan seurakuntayhtymälle.

Missä kaksi ihmistä kohtaa, siellä on puheissa lähes varmasti maapallon lähihistorian kutsumattomin kuokkavieras, fiinimmällä virallisella nimellään COVID-19, tuttavien kesken korona vaan.

– Eihän silloin 13.3. kukaan meistä tiennyt, että tämä kestää näin kauan.

Korkiakoski-Västi ei viittaa talvisodan päättymispäivään, vaan maaliskuun 13. päivään vuonna 2020. Se oli perjantai – kuinkas muuten – ja päivä jolloin samassa tilassa olivat median edustajien lisäksi paikalla Korkiakoski-Västi, johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell sekä Marko Rahkonen, josta sittemmin tuli suorastaan kulttimainen hahmo Keski-Pohjanmaalla. ”Koronakuninkaaksikin” Koskiakoski-Västi häntä arvostaen nimittää.

Vuosi ja kohta yhdeksän kuukautta sitten Keski-Pohjanmaallakin siis alettiin lopullisesti valmistautua vastaanottamaan koronapandemia. Edellisenä iltana pääministeri Sanna Marin (sd.) oli lukenut sellaiset madonluvut koko kansakunnalle, että hieman hitaammatkin veljet ja siskot tajusivat itse sielunvihollisen olevan merrassa.

Ei todellakaan kukaan osannut aavistaa, että joulukuun alussa 2021 tilanne on kohta vuoden kestäneistä rokotuksista huolimatta pahempi kuin kertaakaan epidemian aikana.

Kaikki eivät ole selvinneet, mutta kokonaisuutena on kuitenkin pärjätty niin Suomessa kuin Soitessa hämmästyttävänkin hyvin. Mitä tuorein tulokas, omikron-variantti tuo mukanaan, sitä ei kukaan voi vielä tietää.

– Nyt kun ajattelee, ihmeellisellä tavalla ihmiset ja organisaatiot kasvavat tilanteeseen. Tällä hetkellä korona tuntuu normaalilta arjelta sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa.

Onko se paljon puhuttu ”uusi normaali”, että kamppailemme Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnellin sanoin ”ikuisesti” koronan kanssa?

– Ajattelen samalla tavalla. Kyllä me joudumme sen taudin kanssa elämään. Uskon kuitenkin, että rokotuksilla pääsemme jonain päivänä siihen, että korona on vähän kuin influenssa. Se tauti on täällä meidän keskuudessamme, mutta meillä on siihen kohtuullisen toimivat rokotteet. Lääketieteeseen minä luotan.

Mustanpuhuvillakin pilvillä tapaa olla hopeareunuksensa. Niin koronallakin.

Mennään hieman myöhemmin Minna Korkiakoski-Västin henkilöhistoriaan ja hypätään tilanteeseen marraskuun lopussa 2018, kun Soiten valtuusto valitsi hänet kahden äänen erolla Soiten toimitusjohtajaksi.

Hän oli hoitanut edellisestä helmikuusta lähtien Soiten toimitusjohtajan tehtäviä, kun Ilkka Luoma oli ensin virkavapaalla ja sitten siirtymässä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtoon.

Soiten ensimmäinen vuosi oli sujunut kuin konsanaan Konstan parempi valssi. Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Kiuru ja Peruspalveluliikelaitos Jyta löivät hynttyyt yhteen, mikä tarkoitti mm. hallintokulujen karsimista.

– Soiten ensimmäinen vuosi oli hyvin pitkälle päällekkäiskustannusten korjaamista. Se tuotti jo ensimmäisenä vuonna tavallaan ”huomenlahjan” tälle organisaatiolle, Korkiakoski-Västi palaa Soiten alkumetreille, joita hän seurasi aitiopaikalta kuntayhtymän talous- ja hallintojohtajana.

Pitkään ei tästä ilosta saatu nauttia, kun todellisuus läimäytti Soiten päättäjien kasvoille märän rätin. Sote-menot olivat Keski-Pohjanmaalla reippaasti valtakunnan keskitason yläpuolella. Yli jäsenkuntien kestokyvyn.

Alkoivat tuskallisen vaikeat taloustalkoot, joiden keskiössä toki periaatteessa oli Soiten iskulauseen mukaisesti ihminen. Käytännössä keskiössä oli keskustelu, väittely, riitely – nimetkää itse – palveluverkosta. Päätöksiä tehtiin, peruttiin ja pyörrettiin, kaulittiin ja käännettiin. Valmista ei tahtonut tulla millään.

– Se oli rankkaa aikaa. Sitten tuli korona sen hyvin rankan ajan keskelle. Hetkellisesti korona vei meidän kaikkien ajatukset ja puheet. Talouskeskustelu hieman hälveni ja prioriteetti vaihtui.

Tultiin siihen hopeareunukseen. Koronasta tuli yhteinen vihollinen eikä sen vastaista taistelua kyseenalaistettu niin kuin tapahtui talouskeskustelussa.

– Kyllä koronan hoitaminen on ollut jossain määrin helpompaa. Koronaa on hoidettu... ammattilaisten voimin. Sitä on tehty lääkärijohtoisesti ja sitä on tehty organisaatiojohtoisesti. Olen ollut hirmuisen iloinen, että korona jotenkin eheytti koko Soitea. Se loi luottamuksen ilmapiirin tähän organisaatioon.

Poliittisten päätösten mukaan tietysti virkakunnan on elettävä. Niin Soiten toimitusjohtajankin. Jalan polkeminen ei auta, virkamiehet esittävät, poliitikot päättävät.

– Sitä sanotaan demokratiaksi, Korkiakoski-Västi naurahtaa.

Vaan nytpä hypätään 60-luvun loppuun Pihtiputaan Kuljunperälle, seitsemän kilometriä kirkonkylältä. Syntymäpäivänsä perustella Korkiakosken perheen esikoinen oli kasin tyttö: 18.8.68 ja henkilötunnuksen lopussakin vielä yksi kasi.

Opiskelujen ja työuran perusteella numero aivan ilmeisesti nousi, mutta aivan pian niihin.

Maalaistalon tyttö oppi tekemään maataloustöitä. Oppi myös ymmärtämään elämää pienessä maalaiskunnassa. Siitä kokemuksesta ja ymmärryksestä Korkiakoski-Västi sanoo ammentavansa tänäkin päivänä.

Ei siis tullut pianistia, eikä kanttoria ”Puttaan” tytöstä.

– Minulla oli kunnallishallinnollinen tehtävä mielessä tai sitten musiikki.

Musiikki siis jäi – tai ei tietenkään jäänyt, vaan pysyi harrastuksena – ja tie vei Tampereen yliopiston taloudellis-hallinnolliseen tiedekuntaan. Opiskelujen aloittaminen tosin lykkääntyi vuodella, kun Pihtiputaan kansalaisopisto ei saanut millään pestattua musiikinopettajaa. Kuljunperältä sitten löytyi yksi.

Kiinnittäkää seuraavaksi turvavyöt. Seuraa pikakelaus Minna Korkiakoski-Västin opiskeluista ja työurasta.

Ensin opiskelut: Tampereella opiskelut alkoivat syksyllä 1988. Sieltä valmistuminen hallintotieteiden maisteriksi, sen jälkeen auskultointi Hämeenlinnassa ja pätevöityminen yhteiskunnallisten aineiden opettajaksi. Sen perään sosiaalityöntekijän tutkinto Tampereelta.

Sitten työura: Ensimmäinen etappi oli sosiaali- ja terveysministeriössä lainsäädännön valmistelussa. Oikeastaan juuri sen seurauksena tie vei Keski-Pohjanmaalle.

– Olin silloin nuori ja idealistinen ja ajattelin, että eihän tästä valmisteluhommasta tule mitään. Aina kun STM:ssä kirjoitetut lakiluonnokset lähetetään lausunnolle maakuntiin, ne kaikki tulevat punaisena alleviivattuina takaisin.

Asiahan piti selvittää. Se vaati ”kenttätutkimuksia”.

– Ajattelin, että haluan tehdä vuoden töitä ihan arjessa, jotta saan ymmärrystä mitä kentällä tapahtuu ja mikä tässä meidän lainsäädännön valmistelutyössä mättää.

Kälviällä oli vuonna 1997 sosiaalityöntekijän paikka auki. Hakupaperit sinne ja nappasi.

– Tulin tänne Keski-Pohjanmaalle suureen tuntemattomaan. Minulla oli kyllä sukulaisia Kokkolassa, mutta en minä täältä muita oikein tiennyt. Kälviä tuntui kuitenkin hirveän tutulle paikalle Tampereen, Helsingin ja Hämeenlinnan jälkeen. Se oli vähän kuin kotini Pihtipudas. Tykkäsin olla Kälviällä.

Ura eteni nopeasti. Ensin johtavaksi sosiaalityöntekijäksi ja sitten Kälviän talous- ja hallintojohtajaksi. Siinä tehtävässä suuren kuntaliitoksen (Kokkola, Kälviä, Lohtaja Ullava) kynnykselle syksyyn 2008 saakka.

Seuraavaksi juuri perustettavan palveluliikelaitos Jytan tilaajajohtajaksi. Vuonna 2011 sairaanhoitopiirin talousjohtajaksi, mikä virkanimike muuttui Soiten aloittaessa tammikuun ensimmäinen päivä vuonna 2017 talous- ja hallintojohtajaksi.

Pian oltiinkin helmikuussa 2018 ja kohta seuraavassa marraskuussa. Soitella oli uusi toimitusjohtaja.

Kuin konsanaan opiskelujen aloittaminen, vaati toimitusjohtajan paikan hakeminenkin miettimistä. Ihan hirveästi siihen ei tosin ollut aikaa, kun vt. toimarin piti alkaa laatia Soiten hallitukselle ja lopullisesti tietysti valtuustolle säästösuunnitelmia.

Kiirettä piti, mutta silti mielessä risteili kysymyksiä.

– Olen hyvin itsekriittinen ihminen. Toki sitä arvioi, riittävätkö kykyni. Se oli yksi kysymys. Sitten oli se iso kysymys, haluanko antaa omasta elämästäni niin paljon kuin tämän tehtävän hoitaminen edellyttää. Aikaa ja myöskin semmoista, jotenkin oman... Minnan tuomista keulakuvaksi. Se oli henkilökohtainen paini, joka täytyi käydä.

Sanottava on sekin – minkä Korkiakoski-Västi hyvin tiesi ja tiedosti – että Ilkka Luoma oli luottamushenkilöiden keskuudessa erittäin korkealle arvostettu ammattilainen.

Palautuiko asia mies–nais-kysymykseksi, siitä Korkiakoski-Västi ei puhu. Kun vaihtoehtoina äänestyksessä oli kaksi naista, siitä päätellen näin ei ollut, mutta kuka tietää.

Äänestyksen tulos siis oli Korkiakoski-Västin niukka voitto äänin 14–12. Toinen ehdokas oli Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen johtaja Tanja Risikko.

Vielä siihen Korkiakoski-Västin aprikointiin ennen päätöstä hakea virkaa.

Virkaa hoitaneena ainakin tiesit mistä on kyse?

– Tiesin ehkä liiankin hyvin. Olin nähnyt kuinka haasteellista työtä on johtaa kuntayhtymää. Oli pakkoa miettiä, haluanko ottaa niin ison haasteen mitä sen tehtävän hoitaminen edellyttää.

Kuntayhtymän yleinen etu ei välttämättä ole sama kuin yksittäisten jäsenkuntien etu?

– Sepä se juuri onkin. Tässä tehtävässä on kuunneltava kaikkien kuntien näkemys ja luoda siitä sitten se näkemys mikä on kaiken kuulemani jälkeen kuntayhtymän etu. Vielä niin, että meidän perussopimus täyttyy. Meidän tehtävämmehän on tarjota yhdenvertaiset palvelut kaikille meidän alueen ihmisille.

Miten tämä on vajaan neljän vuoden kokemuksen perusteella onnistunut?

– Varmaan vastaus riippuu keneltä kysyy. Täydellisyyteen ei pysty, kun tämä on aina kompromissien tekemistä. Jos ajattelen Soiten matkaa vuoden 2017 alusta, kyllä me olemme päässeet hirmuisesti eteenpäin.

Voiko toimitusjohtajana toimia tai onnistua niin, että kaikki jäsenkunnat olisivat tyytyväisiä?

– Ei voi koskaan. Tämmöisessä tehtävässä joutuu tekemään ihan valtavan määrän kompromisseja. Jos jo yhden kunnan johtamisessa joutuu tekemään kompromisseja kylien kesken ja poliittisten puolueiden tai ideologioiden kesken, kuntayhtymässä joutuu tekemään sen moninkertaisesti. Aina on se tilanne, että joku pettyy ja joku kokee voittavansa.

Vielä kerran toimitusjohtajan pestin alkuun. Väistämättä sinua verrattiin edeltäjääsi?

– Tiesin, että vertailua tullaan varmasti tekemään. Jos tätä työtä ei tekisi omalla persoonallaan ja omalla tyylillään, ei tätä jaksaisi. Oli pakko ottaa heti se toimintatapa käyttöön, että minä olen Minna Korkiakoski-Västi ja minä teen työtäni tällä tavalla. Kestää oman aikansa, että ihmiset alkavat tottua, että meillä on tällainen toimitusjohtaja.

Osaamistasikin on kyseenalaistettu.

– Sehän on ollut mediassakin, että minun osaamistani, mm. talousosaamistani, kyseenalaistettiin silloin kun talousasiat olivat hyvin vaikeita ja kiistanalaisia. Olen sen tunnistanut kyllä. Se on totta kai kipeä asia, kun kyseenalaistamista tapahtuu. Se on sitä jälkiruokaa, joka tämmöisen tehtävän hoitamiseen liittyy.

Onko ollut turhautumisen hetkiä?

– Totta kai. Väsymistä on välillä ollut kovastikin. On ollut turhautumista ja on ollut välillä niitä hetkiä, kun oikeasti yön pimeinä hetkinä on miettinyt, että onko tässä järkeä jatkaa.

Taloustalkoot työllistivät, korona yhdisti ja nyt pitäisi ehtiä perustaa hyvinvointialueetkin.

Mikä on muuttumassa?

– Sote-näkökulmasta toiminta ja arki, työntekijöiden, potilaiden ja asiakkaitten elämä ei hyvinvointialueen myötä juuri muutu. Pelastajille vaihtuu työnantaja. He tulevat meidän kaveriksemme. Meille perustettiin hyvinvointialue vuonna 2017, kun perustettiin Soite. Nyt me laajennamme tätä meidän Soitea niin, että se kattaa myös pelastustoimen.

Jotain perustavaa laatua olevaa kuitenkin muuttuu.

– Meidän omistajamme vaihtuu omista kunnista tuonne Helsingin kirkolle. Se on se juttu, joka muuttuu. Sitä kautta eli valtiolta tulee rahoitus. Saamme summan rahaa, jolla meidän on pärjättävä. Meillä ei ole ketään, jolle lähettää lisälaskua.

Jos sillä rahalla ei pärjää, itsenäisyys voi mennä?

– Kyllä.

Korkiakoski-Västi myöntää kakistelematta, että rahasta ja taloudesta pitää olla huolissaan. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastajille nyt näköpiirissä oleva rahoitus ei riitä. Se on tosiasia.

Toisaalta toivon näkökulma pärjäämisestä on hyvin konkreettinen. Soiten kohta viisi vuotta ovat olleet kuin uusi hyvinvointialue ilman pelastustointa.

– Me lähdemme hyvinvointialueelle (ne aloittavat vuoden 2023 alussa) kuuden vuoden etumatkalla verrattuna muihin. Onhan se sellainen etumatka, että huonoja olemme, jos emme sillä pärjää.

Korkiakoski-Västi ei tätä toivetta kirjeeseen joulupukille kirjoita, mutta toivoo kuitenkin.

– Odotan sitä päivää, että me selviämme tästä koronakriisistä ja odotan sitä päivää, että hyvinvointialueen valmistelu saadaan kuntoon. Jotenkin toivon, että sen jälkeen alkaisi sellainen aika, että minulla olisi enemmän aikaa myös oman elämäni elämiseen: perheelle, ystäville, luonnossa liikkumiselle ja laululle (Keski-Pohjanmaan Kamarikuorossa).

Jospa se joulupukki tämän noteeraisi. Jos ei vielä täksi, niin viimeistään seuraavaksi jouluksi.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Keskipohjanmaassa 5.12.2021