Paikallisuutiset

Kaupan ja kulttuurin yötä vietetään tulevana perjantaina 10. kertaa – Karaokemusiikkia vanhalla Teboililla ja musiikkia Purje-lavalla

Kaupan ja kulttuurin yössä ohjelmaa on luvassa esimerkiksi Purje-lavalla.
Kaupan ja kulttuurin yössä ohjelmaa on luvassa esimerkiksi Purje-lavalla. Kuva:

Kaupunkikeskustaan ja sen liepeille odotetaan illan aikana noin 8 000 kävijää.

– Viime vuonna kävijämäärä oli noin 5 000 keskustassa, Prisman ja Minimanin alueilla. Koska tänä vuonna monet muut tapahtumat on siirretty tai peruttu, arvioin että kävijämäärä nousee, sanoo City Kokkolan toiminnanjohtajaK

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä