Paikallisuutiset
Saamattomia metsänomistajia houkutellaan uudella sijoituspalvelulla – pääset eroon metsänhoidon huolista, mutta muutama seikka kannattaa miettiä tarkkaan
Lähitapiola tarjoaa uutta Yhteismetsä-palveluaan sellaisille metsänomistajille, jotka käyttävät vapaa-aikansa mieluummin muuhun kuin metsänhoitoon. Yhteismetsä on käytössä Suomessa laajemminkin, mutta vakuutusyhtiö tekee siitä sijoitustuotteen. Yhteismetsään siirtyminen voi sopia esimerkiksi monelle kaupunkilaiselle tai perikunnalle, kunhan tietää, mitkä ovat seuraukset.
Metsä on Suomen vihreää kultaa. Kansallisvarallisuus kerryttää puiden runkoihin varastoituvaa pääomaansa lähes itsestään keräämällä maaperän mineraaleja, sadevettä, hiilidioksidia ja auringonvaloa.
Vakuutusyhtiö Lähitapiola alkaa tarjota Yhteismetsä-sijoituspalvelua, jossa metsänhoitoa osaamattomalle