Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus: Maidon kulutus vähenee, mutta suunta on hidas - Innovatiiviset tuotteet kiinnostavat kuluttajia

Ruokavalio on henkilökohtainen asia, jossa Suomessa korostuu erityisesti ruokajuoman valinta. Maitoa pidetään ainoana mahdollisena ruokajuomana lapsille ja nuorille. Tähän ohjaa myös EU:n koulumaitotuki, jonka tarkoituksena on lisätä maidon ja maitotuotteiden osuutta lasten ruokailussa.

Tukea saa vain rasvattomiin tuotteisiin, eli kouluissa vain kurri on tuettua. Kalajoella Raumankarin koulun kolme neljäsluokkalaista ovat tehneet kuntalaisaloitteen rasvaisempien maitotuotteiden palauttamisesta ruokalan linjastolle. Aloitteen tekijät Taneli, Arttu ja Miro muistuttavat, että margariinilla voideltu leipä tai rasvaton maito jäävät helposti väliin ja hävikkiäkin syntyy kouluissa enemmän.

Kuntalaisaloitteena kalajokisten oppilaiden halu rasvaisemmista maitotuotteista kustannettaisiin kaupungin omasta pussista. Isommassa kuvassa olisi ryhdyttävä muuttamaan EU:n tukipolitiikkaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuntalaisaloitteena kalajokisten oppilaiden halu rasvaisemmista maitotuotteista kustannettaisiin kaupungin omasta pussista.

Rasvattomalle maidolle ja vähärasvaisille juustoille maksettuna koulumaitotuki ohjaa tarjontaa kouluilla. Tukea saa laskennallisesti yhtä oppilasta kohden päivittäin 2,5 desilitran verran. Koulumaitotuki näkyi EU:sta maksetuissa markkinatuissa siten, että Valio sai viime vuonna koulumaitoon 1,4 miljoonaa euroa tukea. Yhden meijerin saama tuki on suuri, mutta kunnat ja kaupungit voivat valita myös muita tapoja koulumaitotuen saamiseksi.

Vuonna 2021 suomalaiset kuluttivat nestemäisiä maitotuotteita 142 kiloa henkeä kohden. Määrä on hiukan laskenut vuosittain ja Luonnonvarakeskus julkaisee viime vuoden tilaston kesäkuussa. Nestemäisten maitotuotteiden kulutuksesta kevytmaidon osuus oli toissa vuonna 57 litraa henkeä kohden ja yhteenlaskettuna keskivertosuomalainen joi 96 litraa maitoa vuonna 2021.

Pieni ruotsalaismeijeri kannusti tuottajiaan pohtimaan investointejaan, koska maidon kulutus on laskenut. Tämä ei Keskipohjanmaan haastettelussa ollut toholampilaisen Jarno Järvenojan mielestä merkitsevä tekijä. Järvenoja muistutti, että Suomessa maidon tuottajahinnat ovat nousseet. Hyvä, että ovakin, sillä ovat nousseet myös lannoitteiden ja polttoaineiden hinnatkin. Helmikuussa 2020 maidon tuottajahinta oli keskimäärin 39,06 senttiä litralta ja nyt helmikuussa 2023 tuottajahinta oli noussut 55,89 senttiin litralta. Tieto selviää Luonnonvarakeskuksen tilastosta.

Maidon kulutus ei vähene yhtäkkiä, vaikka trendi sen suuntainen onkin. Vaikka maito ruokajuomana ei yhtä suosittua tulevaisuudessa olisikaan, on vielä muita suomalaisten suosikkituotteita, joissa maitoa käytetään. Tulevaisuudessakin juustojen, jogurttien, jäätelöiden, kermojen ja muiden maitotuotteiden valinnassa on syytä suosia kotimaista tuotantoa. Samalla meijereiden on seurattava aikaansa ja kehitettävä uusia innovatiivisia tuotteita maidosta tarjolle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä