Mielipiteet

Kauko Niemen mielipidekirjoitus: Yhteiskuntamyönteiselle politiikalle on tarvetta

Eduskuntavaalien aikana kokoomuksen Petteri Orpo painotti 6 miljardin euron sopeutustarvetta alkaneella vaalikaudella. Tuon mittaluokan sopeuttaminen, joksi leikkaaminen on tällä kertaa uudelleen nimetty, kohdentuu väistämättä yhteiskunnan vähempiosaisiin ja koulutukseen. Emme tosin vielä tiedä, ketä tulevassa hallituksessa istuu ja kuinka seuraavat vuodet kansakuntaa johdetaan. Kompromisseja todennäköisesti on kuitenkin luvassa.

Ammattiliitto Pron Pohjanmaan aluejohtokunnan kokouksessa kävimme keskustelua alueen näkökulmasta. Olemme huolissamme osaavan työvoiman saatavuudesta ja koko alueen ammatillisen koulutuksen resursseista.

Pohjanmaalla on tällä hetkellä positiiviset näkymät uusien yritysten sijoittumisessa. Voimme olla vihreän siirtymän edelläkävijöitä, kunhan huolehdimme koulutetun työvoiman riittävyydestä ja siten alueen vetovoimasta. Mainittakoon, että Pohjanmaan ELY-keskusalueella työttömien työnhakijoiden osuus on Manner-Suomen alhaisin, 6,4 %. Koko maassa vastaava osuus on 9,7 %(Työllisyyskatsaus 2/2023).

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Olemme huolissamme osaavan työvoiman saatavuudesta ja koko alueen ammatillisen koulutuksen resursseista.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Pentikäinen korosti vierailullaan Kokkolassa tarvetta yritysmyönteiselle politiikalle. Hänen mielestään yrityksiä pitää kannustaa ja verotuksella varmistaa kannustavuus ja kilpailukyky. Hän vaatii isoja muutoksia työmarkkinoilla: esimerkiksi sosiaaliturvan uudistamista ja kannustinloukkujen purkamista sekä työttömyysturvan uudistamista niin, että työttömyysturvalla elävät työllistyisivät nopeammin. Kovia sanoja, jotka toteutuessaan tuovat tullessaan aivan muuta kuin talouden kuntoon laittaminen edellyttää.

Aluejohtokunnan mielestä tällä vaalikaudella pitää huolehtia ammatillisen koulutuksen riittävyydestä ja myöskin riittävästä palkkatasosta. Pentikäinen unohti tarkoituksella yritysten tärkeimmän voimavaran, koulutetun ja tyytyväisen työvoiman.

Nyt on aika yhteiskuntamyönteiselle politiikalle.

Kirjoittaja on Ammattiliitto Pron Pohjanmaan aluejohtokunnan jäsen.

Haluatko jatkaa keskustelua aiheesta? Lähetä kommenttisi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä