Mielipiteet

Jorma Sillanpää kysyy mielipidekirjoituksessa viisipäiväisestä Keskipohjanmaasta: Onko tämä lopullista?

Keskipohjanmaa ilmestyi 5-päiväisenä ensimmäistä kertaa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Olen ihmetellyt sitä, ovatko lehden tilaajat hyväksyneet muutoksen ilman mitään kommenttia, koska en ole nähnyt lehdessänne ainuttakaan sellaista. Itse en ole aikonut purematta nielaista asiaa.

Olen tottunut hakemaan joka aamu lehden postilaatikosta, ja samoin tein sinäkin sunnuntaina, jolloin lehti ei enää ilmestynyt kuin näköislehtenä. Vasta tyhjällä laatikolla muistin, että eihän tuttua lehteä tulekaan enää sunnuntaisin ja maanantaisin. Olin todella pettynyt, kun tämän muistin.

Oli kuin tuttu perheenjäsen ei enää istuisikaan kanssani pöydässä aamupuuroa syömässä, sillä sellaisena olen Keskipohjanmaata pitänyt, kun sen olen joka aamu avannut ja alkuselauksen tehnyt aamutoimieni jälkeen. Tuntui melkein mahdottomalta ajatukselta, että tällaista tämä nyt sitten on määräämättömän ajan tästä eteenpäin ties hamaan tulevaisuuteen, ja vielä kahtena peräkkäisenä päivänä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Onhan lehti asiasta hyvin tiedottanut ennakkoon, ettei asian pitänyt yllätyksenä kenellekään vastaan tulla. Minulle kuitenkin näin pääsi käymään. Kirjoitan tästä siinä mielessä, että onko tämä nyt lopullista vai voiko lehti enää tehdä mitään asian eteen.

Voisiko paperilehti jäädä ilmestymättä vain yhtenä päivänä viikossa esimerkiksi maanantaina? Onko lehden toimittaminen tosiaan niin kallista, että tällaiseen säästötoimenpiteeseen on pakko mennä?

En paljoakaan tiedä sanomalehden tekemisestä. Tietääkseni huomisen lehti tehdään pääasiassa tänään ja jotkut jutut muutamia päiviä aikaisemmin. Sunnuntaityö on tietenkin kalliimpaa kuin arkipäivien työ, joten oletan, että maanantain lehden tekeminen on kalliimpaa kuin muiden arkilehtien teko. Tällä perusteella olisi parhaiten ymmärrettävissä, että lehti luopuisi ko. lehden toimittamisesta.

Lauantaihan on yleinen vapaapäivä, joten lauantain työkään ei halpaa ole. Oletan taas, että lauantaityö olisi halvempaa kuin pyhätyö, joten tämä puolustaisi maanantain lehden pois jättämistä sunnuntain sijasta, mikäli lehdellä siihen löytyy rahkeita, kun kaikki kivet käännettäisiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Luulen, että sunnuntain lehti luetaan paljon tarkemmin kuin arkipäivien lehdet, koska silloin lukijoilla on parhaiten aikaa syventyä lehteen. Lisäksi sunnuntain numero on hyvin monipuolinen niin kuin Keskipohjanmaa on muutenkin kehittynyt hyvään suuntaan viime aikoina. Digilehteä en ole tottunut lukemaan eikä se mielestäni korvaa paperilehteä, koska sitä voi lukea vaikka sohvalla maaten.

Lehden nykyiselle päätoimittajalle esitän pyynnön, että hän kertoisi, onko mitään mahdollisuutta tulla vielä lukijoita vastaan esittämälläni tavalla. Lehden muuttuminen 5-päiväiseksi on antanut lisää painoarvoa entiselle 7-päiväiselle Keskipohjanmaalle, jota olen tottunut lukemaan joka aamu ainakin yli 60 vuoden ajan.

Kirjoittaja on perholainen entinen kansankynttilä.

Haluatko jatkaa keskustelua aiheesta? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.

Päätoimittaja vastaa: “On tämä”

Keskipohjanmaan printti-ilmestymispäivien väheneminen oli yhtiön hallituksen päätös ja johtuu puhtaasti talouden realiteeteista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Printtilehden tilaajamäärät ovat vuosien aikana olleet laskusuunnassa, mikä on noudattanut päivälehtien trendiä jo pitkään. Pääosin harvaan asutulla seudulla ilmestyvän lehden kiinteät paino- ja jakelukustannukset ylittivät nyt kipurajan, mikä sai aikaan kerralla kipeän päätöksen kahdesta ilmestymispäivästä luopumiseen.

Tämä on nyt yhteisen matran toistamista, mutta ei vähennä sen arvoa. Median murroksessa on puhuttu digisiirtymästä jo pitkään ja nyt se on totta Keskipohjanmaan vaikutusalueella.

Paperisen lehden tekeminen on vuosien aikana tehostunut ja olen yhtä mieltä kanssasi siitä, että paperilehden käyttöliittymä on vertaansa vailla. Painetun tuotteen tekeminen ei vain tule koskaan enää peittoamaan hinnoissa digitaalista tuotetta. Luovaa aivoja vaativaa journalistin työtä ei voi viedä halpatuotantomaihin eikä korvata tekoälyllä. Teemme maakuntamediassakin lähijournalismia, joka on taistelun arvoista.

Digitaalista kehitystä vastaan taisteleminen on kuitenkin jo hävitty.

Sanni Aho vs. päätoimittaja Keskipohjanmaa

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä