Kokkola-lehti

Nicklas Pohjola liikuttaa ja hauskuuttaa Salaisen puutarhan Konstana Suomenlinnan kesäteatterissa

Koko perheen klassikko käyttää hyödyksi kokkolalaislähtöisen, viime vuonna näyttelijäksi valmistuneen Pohjolan komediallista herkkyyttä ja ajoituksen taitoa.

★★★★

Salainen puutarha. Dramatisointi F.H. Burnettin romaanista sekä laulujen sanoitukset Anna Krogerus. Ohjaus Anne Rautiainen. Säveltäjä Arttu Takalo. Lavastus ja nuket Janne Siltavuori. Pääosissa Anna-Sofia Tuominen, Nicklas Pohjola, Ville Saarenketo, Robin Svartström, Minna Suuronen. Esitykset 7.6.–31.8. Ryhmäteatterin kesäteatterissa Helsingin Suomenlinnassa.

Frances Hodgson Burnett (1849-1924) on rakastettu erityisesti lastenkirjailijana. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat kahteen kertaan suomennettu Salainen puutarha sekä Pikku lordi, jota on kutsuttu 1800-luvun lopun Harry Potteriksi, koska siitäkin tehtiin fanituotteita innostuneille lukijoille. Molemmista Burnettin romaaneista on filmattu kymmenkunta elokuvaa ja tv-sarjoja. Pikku lordissa isättömäksi jäänyt poika nimeltä Cedric sulattaa vilpittömyydellään kylmäkiskoisen, aatelisen isoisänsä sydämen. Samaan tapaan Salaisessa puutarhassa orpo Meeri tuo elämänilon takaisin Kuusperään selvittämällä kartanon synkät salaisuudet. Tyttö ei kuitenkaan ole Cedricin tapainen kiltti sydänkäpy, vaan äkkipikainen ja hemmoteltu kakara, jonka vahva luonne ja uteliaisuus saavat aikaan muutoksen parempaan.

Suomenlinnan kesäteatterissa Helsingissä menevässä Salaisessa puutarhassa on kokkolalaislähtöisen Nicklas Pohjolan tähän saakka isoin teatterirooli. Viime vuonna valmistunut näyttelijä esittää synkässä kartanossa öisin itkevää poikaa. Leskeksi jäänyt Kuusperän isäntä ei ole jaksanut pitää huolta pikku Konstasta. Onneksi kaikki kääntyy hyväksi leikillisessä, musiikillisessa ja lauluja sisältävässä näytelmässä.

Hyvän omantunnon linnakkeen muurien sisälle on rakennettu koko perheelle sopiva esitys Burnettin usein elokuvatusta romaaniklassikosta. Pohjolan kanssa rinnakkain päärooleissa lapsina ovat Anna-Sofia Tuominen Kuusperään orpona saapuvana Meerinä sekä kartanon palvelijan eläinrakkaana Dino-poikana Ville Saarenketo. Kuka itkee kartanossa öisin? Ja miksi puutarha on hylätty ja suljettu?

Ensimmäisessä näytöksessä Meeri ja Dino ovat toiminnan käynnistäjiä hahmojen esittelijöinä ja tulevien tapahtumien petaajina. Toisella puoliskolla näytelmän moottoriksi kohoaa Konsta. Pohjolan yhteispeli Tuomisen ja Saarenkedon kanssa on hillitöntä. Vaikka Konstan kohtalo riipaiseekin, näyttelijä saa pienillä eleillä (ja välillä suuremmillakin) herkän yhteyden pojan uinuneeseen elämäniloon. Pohjola ottaa leikkisästi yhteyttä myös yleisöön.

Tunnetuin Konstan eli Colinin esittäjä on legendaarinen lapsinäyttelijä Dean Stockwell vuoden 1949 elokuvassa, jonka ohjasi Fred M. Wilcox. Lahjakkuudellaan Stockwell sai etäisen vanhemman ja rakkautta kaipaavan pojan psykologisen jännitteen esiin, vaikka isän tunnekoleus esti kosketuksen. Myös nuori Heydon Prowse esitti ainoassa filmiroolissaan Colinin tilan herkästi Salaisen puutarhan onnistuneimmassa elokuvasovituksessa vuodelta 1993. Agnieszka Hollandin ohjaus aiheesta on kaikkien aikojan parhaita lastenfilmejä.

Nicklas Pohjolan Konsta on omaperäinen edellisiin lapsinäyttelijöihinkin verrattuna. Tuore teatteritaiteen maisteri osaa asettua pelokkaan lapsen asemaan, mutta pystyy myös raottamaan meille niitä mahdollisuuksia, jotka ovat jääneet elämään pojassa vuosien kaltoinkohtelusta huolimatta. Tämä Konsta ei suostu raukkaparkarukkaseksi, vaan voittaa yleisön puolelleen tuskaisen lapsen huokailujen alta pilkahtelevalla ilolla.

Pohjolan yhteispeli Tuomisen ja Saarenkedon kanssa on saumatonta. Niin Stockwellin kuin Prowsen kävelemään opettelut ovat molemmat tavallaan hyvin koskettavia. Liikuttavuutensa vuoksi ne on säästetty vanhojen elokuvien loppuun. Ryhmäteatterin esityksen Konsta, Meerin ja Dinon yllyttämänä ja kannustamana, rohkenee hänkin vapiseviin ensiaskeliin. Mutta Pohjolan huumorintäyteinen tulkinta Anna Krogeruksen rohkeassa dramatisoinnissa ja Anne Rautiaisen taitavassa ohjauksessa tuo näkyville, ettei pojan jaloissa ole mitään vikaa.

Konstan vamma on psykologisen manipuloinnin tulos. Sellainenkin on tietysti väkivaltaa, eikä Pohjolan komiikka peitä lapsen kohtalon perimmäistä traagisuutta. Se sydämen särkevä hetki Salaisen puutarhan näyttämötulkinnan lopussa on isän ja pojan viimeinkin kokema yhteys: Sysiluodon isännästä kiinni pitävä, kuolleen vaimon takertuva ote vaihtuu Konstan lämpimäksi kädeksi.

Salaista puutarhaa ei turhaan pidetä Frances Hodgson Burnettin parhaana ja aikuisimpana lastenkirjana. Ideoissa on ajatonta viisautta, joka avautuu niin nuorille kuin vanhoille. Itse puutarha on ihmiselämän vertauskuva. Sen vehreytyminen näytelmän lopussa merkitsee myös toivon ja ilon paluuta Kuusperän asukkaille. Vuoden 1949 klassikkofilmissä mustavalkoinen elokuva vaihtui värilliseksi vasta viimeisessä puutarhakohtauksessa. Hyvän toivon linnakkeen näyttämöllä vihreä siirtymä – vai pitäisikö sanoa nykykielellä puhdas siirtymä? – on ratkaistu riippuvalla puutarhalla, joka laskeutuu katosta: milloin lakastuneena, milloin kukkaloistoa kukoistavana tarinan tunnelämpötiloja myötäillen.

Aikuisia esittävät Minna Suuronen ja Robin Svartström ovat tehtäviensä tasalla monissa, herkullisesti tavoitetuissa ja usein vastakkaisissa kaksoisrooleissaan. Kolmion muotoinen näyttämö takaa hyvät katsojapaikat kahdessa siivessä yli viidelle sadalle katsojalle. Salaisen puutarhan tapaisesta ajatuksellisesta sadusta voivat kaikenikäiset nauttia. Jo esityspaikka on nähtävyys itsessään! Esityksiä riittää elokuun loppuun.