Mielipiteet

Raija Pelttarin mielipidekirjoitus: Ikävä paperilehteä

Tosi ikävä yllätys, että paperilehteä ei tule sunnuntaisin eikä maanantaisin. Ymmärrän kyllä säästötoimet. Toimituskulut, painatus, jakelu ja paperi ovat kaikki kallistuneet, mutta silti. Sunnuntaista on paljon pois, kun ei saa lehteä käsiinsä. Tiistaina ei tietenkään enää voi viikonvaihteen tapahtumia uutisoida, näin jää se kulttuuritehtävä, joka lehdellä on aina ollut, tapahtumien tallentaminen jälkipolville.

Aikainen painoaikataulu on myös syönyt illan viimeiset uutiset. Joskus muinoin oli aika, jolloin illalla pidetty kulttuurijuhla Pietarsaaressa ehti vielä etu- ja kulttuurisivulle seuraavan päivän lehteen. Kun oli paperitaitto, kerran revittiin etusivulta juttua pois, että saatiin uusi otsikko: Kokkolassa paloi yöllä talo. Kun tämänikäinen herää viiden maissa, on palkitsevaa hakea lehti, jonka aamuvirkku kantaja on jo tuonut. Ja lukea ainakin otsikot ja kuolleet ja jatkaa unia...

Digilehteen uskotaan ja panostetaan. Hyvä niin. Kaikilla tummuilla ei kuitenkaan ole digiä enkä minäkään pysty lukemaan näytöltä kokonaista juttua ilman, että silmiin tulee valoilmiö tai pahimmassa tapauksessa migreeni.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Haikeudella hyvästit paperilehdelle.

Kirjoittaja on työskennellyt 37,5 vuotta kulttuuritoimittajana.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä