Pääkirjoitukset
Pääkirjoitus: Vapauteen kuuluu myös vastuu – Sähköpotkulautailun villi länsi kaipaa lakimuutoksia
Sähköinen mikroliikkuminen on päivän sana. Keski-Pohjanmaan katukuvassa se tarkoittaa etenkin sähköpyöriä, sähköskoottereita ja tietenkin sähköpotkulautoja.
Sähköpotkulaudalla liikkuminen on kätevää, mutta turhan usein se on myös uhkarohkeaa. Pienirenkainen sähköskuutti on onnettomuusaltis liikenneväline, mikä johtuu ennen kaikkea asenteista ja lainsäädännön puutteista.
Liikenne- ja viestintäministeriö käsitteli keväällä mikroliikkumisen sääntelyn nykytilaa. Iso haaste on päihtyneenä ajaminen, mistä merkittävä osa onnettomuuksista johtuu. Pyöräilyllä tai sähköpotkulautailulla ei ole promillerajaa.
Oudolta kuulostaa sekin, että kypärän käyttö ei ole pakollista.
Traficomin mukaan yleisin onnettomuustyyppi sähköpotkulaudalla on kaatuminen, johon ei liity muita osapuolia. Yleisimpiä vammoja ovat pään alueen vammat ja raajojen murtumat. Onnettomuuksista suuri osa tapahtuu yöllä ja päihtyneille. Tavallisimmin onnettomuudessa on alle 30-vuotias mies.
Nettikeskusteluissa kysytään säännöllisesti, miksi kommunismia, yhteiskuntajärjestelmää, jossa vallitsee tuotantovälineiden ja hyödykkeiden yhteisomistus, ei ole saatu toimimaan.
Yhden argumentin voi löytää vaikka Kokkolan kaduilta.
Niin kauan kuin kulkuvälineet eivät ole käyttäjien henkilökohtaista omaisuutta, niistä ei myöskään jakseta välittää. Käsitys oikeasta ja väärästä tuntuu sumenevan, kun joku muu kuin käyttäjä itse huolehtii välineistä ja jälkien siivoamisesta. Siksi lautoja jätetään lojumaan pyöräteille, ojiin ja parkkipaikoille. Tietenkin osa päätyy teatraalisesti myös paikallisiin vesistöihin.
Huolimaton pysäköinti aiheuttaa vaaratilanteita pyöräilijöille ja muille sähköpotkulautailijoille. Maassa maakaavaa lautaa ei välttämättä huomaa ajoissa.
Asiaa pohtineen liikenne- ja viestintäministeriön mukaan yksi suurimmista haasteista mikroliikkumisessa onkin ajoneuvojen virheellinen pysäköinti. Ilmiöön törmää missä tahansa kaupungissa, jossa sähköpotkulautoja vuokrataan. Niin myös Kokkolassa, jonne vuokralaudat tulivat keväällä 2022.
Helsingissä asiaa on yritetty laittaa kuntoon pysäköintiuudistuksella. Yhteiskäyttöiset sähköpotkulaudat saa pysäköidä vain merkityille paikoille keskustassa ja osassa kantakaupunkia. Laudan jättäminen muille paikoille on pysäköintivirhe.
Toinen erikoisuus Suomen kesässä on liki äänetön sähköskootteri. Marketeissa myytävää ja harrikkamaisella ohjaustangolla varustettua kulkuneuvoa mainostetaan sekä sähköskootterina että sähköpotkulautana. Sen satulaan voi hypätä vaikka lapsi, eikä kypärän käyttöä tai promillerajoja valvota juuri lainkaan.
Traficom luokittelee kulkuneuvon kevyeksi sähköajoneuvoksi, jota koskevat polkupyöräilijän liikennesäännöt. On selvää, että laki ei ole ajan tasalla.
Sähköpotkulautailijoille ja polkupyöräilijöille liikenne- ja viestintäministeriö onkin esittänyt 0,5:n promillerajaa. Lisäksi sähköpotkulautojen pysäköinti jalkakäytäville, pyöräteille ja puistoihin kiellettäisiin.
Sähköpotkulautailu on liikkumisen vapautta matalalla kynnyksellä. Jatkossa vapauteen olisi hyvä kuulua myös vastuu. Kyse on ennen kaikkea liikenneturvallisuudesta ja maisemallisista arvoista.
Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus.
Lue myös: