Kokkola-lehti

Näyttelijä kaivaa joskus synkkää hauskalla lapiolla - Nicklas Pohjolalle teatterissa ovat yhtäaikaa läsnä draama ja komedia

Ykspihlajan Työväen Näyttämö joskus 1990-luvun puolivälin jälkeen: vaahtosammuttiminen kokoinen Nicklas-poika istui katsomon eturivissä vuoroin äidin, vuoroin isän kanssa. Vanhemmat näyttelivät, ja Nicklas sai ensimmäisen teatterikärpäsen pureman.

– Äiti ja isä näyttelivät Ykspihlajan Työväen Näyttämöllä. Jos minulle ei löytynyt hoitajaa, olin mukana, kertoo Nicklas Pohjola.

Pieni ensikosketus ei kuitenkaan vielä saanut häntä haaveilemaan näyttelijän työstä. Nicklas oli itsekin mukana Ykspihlajan Työväen Näyttämön ja sen teatterikerhon toiminnassa, mutta teini-ikäisenä musiikki oli hänelle tärkeämpää kuin näytteleminen. Ykspihlajan Musiikkiyhdistyksen toiminta tuli tutuksi.

Kiviniityn lukio, jonne Nicklas Pohjola lopulta päätti hakea.

– Lukio ei ollut itsestään selvä vaihtoehto. Ajattelin pitkään, että menen amikseen, en lukioon, muistelee Nicklas.

Kaustisen musiikkilukio vähän kiinnosti musikaalista nuorta. Kun hakuhetki koitti, Nicklas valitsi lähilukion eli Kiviniityn Kokkolasta. Siellä oli jo pitkään tehty koulun oma musikaali joka vuosi.

Lukioaikana näytteleminen syrjäytti musiikin. Nicklas kiittelee lukion joustavuutta. Kun teatteri vei, löytyi rehtorilta ja opettajilta ymmärrystä. Nicklas kävi lukion neljässä vuodessa.

Kokkolan kaupunginteatteri, jonka näyttämölle lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Nicklas nousee Matin roolissa ensi-illassa maaliskuussa 2011. Näytelmä on kaupunginteatterin, Ykspihlajan Työväen Näyttämön, Teatteri Iltatähden ja Kiviniityn koulun yhteistyönä syntynyt Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.

Seuraava rooli olikin kaupunginteatterin Robin Hood -näytelmässä. Teatteria yhdessä serkkunsa Ari-Pekka Lahden kanssa johtanut Jarkko Lahti pyysi Nicklasta Puna-Willin rooliin, ja kipinä riehahti roihuun.

– Syytän Jarkko Lahtea siitä, että minusta tuli näyttelijä.

Kolmekymmentä esitystä vuoden aikana, toki sitä ennen harjoitukset. Ymmärrystä opettajilta tarvittiin seuraavien parin vuoden aikana, kun teatterin lumo houkutti. Nicklas muistelee, miten hän meni kahdeksaksi kouluun, kymmeneksi teatterille aamuharjoituksiin, sieltä takaisin kouluun pariksi tunniksi ja taas illaksi harjoituksiin.

– Olihan se sellaista koulunkäynnin näyttelemistä. Vuosina 2012–2016 sain olla mukana yhdessä tai kahdessa jutussa vuodessa.

Noina vuosina kuitenkin varmistui haave näyttelijän ammatista. Ajatus teatterikorkeakouluun hakemisesta syntyi, kun kaupunginteatterilla kyseltiin, että kai sinä aiot hakea kouluun.

Teatterikorkeakoulu Helsingissä talvella ja Yksipihlajan kesäteatteri kesällä. Opiskelemaan Nicklas pääsi kolmannella yrittämällä. Jotain kai Ykspihlajan vedessä, ilmassa tai ilmapiirissä on, kun seuraavana vuonna sisään pääsi Anna Airola ja sitä seuraavana Eeva Mäkinen.

– Meille tuli kouluaikana vitsi, että jos haluat päästä sisään kouluun, kannatta kirjoittaa osoitteeksi Ykspihlaja.

Kun kolmikkoa täydennettiin Annan veljellä Arppa Airolalla ja koulusta tutulla Otto Rokalla, syntyi Ykspihlajan kesäteatterin nuoriso-osasto, joka vastasi neljän vuoden ajan kesäteatteriesityksistä. Tänä vuonna viisikko on tehnyt töitä kukin tahoillaan.

– Nyt olen oikein huomannut, miten helppoa oli tehdä teatteria, kun on yhteinen käsitys teatterista. Meillä on yhteinen ymmärrys ja yhteinen päämäärä. Ensimmäinen näytelmä Ykspila Hammerfest syntyi alun perin Annan ideasta.

Nicklaksen komediataidot ovat keränneet kiitosta niin yleisöltä kuin kriitikoilta. Komedia on hänelle rakas, mutta naurun ja pellenaamion alla on aina myös vakavaa draamaa.

– Molemmat ovat läsnä. Ei ole komediaa ilman draamaa tai draamaa ilman naurua. Synkkääkin kaivellaan hauskalla lapiolla.

Suomenlinnan kesäteatteri tänä kesänä. Suomenlinnassa helsinkiläisen Ryhmäteatterin kesänäyttämö. Salainen puutarha -näytelmä sai ensi-iltansa kesäkuun alussa, ja heinäkuussa on ollut kolmen viikon tauko. Esityksiä on ollut 4–5 viikossa.

– On ollut hienoa työskennellä kokeneiden näyttelijöiden kanssa.

Nicklas valmistui vuosi sitten teatterikorkeakoulusta. Freelance-näyttelijän elämä ei Helsingin horisontista näytä kovin ruusuiselta. Hän tietää hyvin, että kaikille ei töitä riitä.

– Valmistuminen jännitti. Valmistuin vuoden myöhemmin kuin muut kurssikaverini. Olin nähnyt, että osa työllistyy hyvin, osalla ei ollut oikein mitään. Mietin, mitä sitten, jos pitää olla vaikka vuosi tekemättä mitään.

Onneksi töitä riitti koko talveksi ja myös kesäksi. Talvella oli muun muassa teatterikoulun peruja oleva kiertue-esitys Karpolla on asiaa Espoon kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa sekä Ylen nuortensarjan Limbon kuvaukset.

Tulevaisuuden näyttämöt. Suomenlinnan kesäpesti vaihtuu lennosta seuraavaan keikkaan, kun syksyllä ensi-iltansa saava Et sä kumminkaan mitään tajuu -esityksen harjoitukset alkavat. Musiikkiteatteri Kapsäkin musiikillisen dokumenttiteatteriesityksen on käsikirjoittanut ja ohjaa Jonna Wikström.

Juuri nyt freetyö sopii Nicklas Pohjolalle, vaikka se on pakottanutkin sietämään epävarmuutta ja keskeneräisyyttä aivan uudella tavalla. Hän tietää siihen, että työttömyysjaksoja tulee, mutta suunnitelmaa töiden totaalisen loppumisen varalle ei ole.

– Täytyy vain luottaa siihen, että juttuja tulee.

Maakuntien teattereissa töitä ja mahdollisuus kiinnitykseen saattaisi ollakin, mutta puolison työ on tällä hetkellä Helsingissä. Lähtö satojen kilometrien päähän ei ole ajankohtainen. Freetyön monipuolisuus kiehtoo Nicklasta, samoin kameran kanssa työskentely.

Lapsuudesta tuttu Ykspihlaja-ryhmä täydennettynä liftari-Otolla tekee luultavasti vielä yhdessä jotain. Mitä ja minne, sitä ei ole päätetty.