Paikallisuutiset

Koivuhaan kirjasto muutti – Uusissa tiloissa pääsee asioimaan myös omatoimisesti: "Nyt asiakkaat pääsevät esimerkiksi viikonloppuisin kirjastoon"

Uteliaat ovat käyneet jo kurkkimassa Koivuhaan kirjaston uusien tilojen ikkunoiden takana. – Asiakkaat ovat kyselleet, että joko pääsee? On ollut kiva huomata, että meitä on kaivattu, kertoo kirjastonjohtaja Heidi Tuikka, joka järjesteli kirjahyllyjä Helvi Syrjälän kanssa tiistaina.
Uteliaat ovat käyneet jo kurkkimassa Koivuhaan kirjaston uusien tilojen ikkunoiden takana. – Asiakkaat ovat kyselleet, että joko pääsee? On ollut kiva huomata, että meitä on kaivattu, kertoo kirjastonjohtaja Heidi Tuikka, joka järjesteli kirjahyllyjä Helvi Syrjälän kanssa tiistaina. Kuva: Maria Store

Koivuhaan kirjastossa toivotaan kovasti, että ovet päästään avaamaan kesäkuussa. Suunnitelmat voivat estää enää viivästyneet kalustetoimitukset.

Alunperin kirjaston piti avata jo huhtikuussa, mutta korona on viivästyttänyt uusien tilojen valmistumista.

– Toista kuukautta muutto on venynyt, mutta nyt a

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä