Asiakkaat vastasivat: Kauppakeskus Chydenia koetaan viihtyisäksi paikaksi, toiveissa yksi asia yllätti

Kauppakeskus Chydenian omien asiakkaiden keskuudessa tehdyn kyselyn perusteella lähes 80 prosenttia vastaajista kokee kauppakeskuksen joko erittäin tai melko viihtyisänä paikkana.

Kokkolan ydinkeskustassa olevasta Chydeniasta pidetään senkin perusteella, että noin 80 prosenttia vastaajista antoi vähintään arvonsanan 8, kun kysyttiin kuinka todennäköisesti suosittelisi paikkaa ystäville (asteikko 1-10).

Vastaajia huhtikuussa toteutettuun kyselyyn oli yhteensä 770. Kauppakeskuksen yhteisöpäällikkö Jessica Riksmanin mukaan paikalliset ihmiset haluavat todella vaikuttaa kauppakeskuksen kehittymiseen, sillä muissa omistajan kauppakeskuskohteissa vastaavissa tutkimuksissa ei olla päästy lähellekään samaa vastausmäärää.

Kauppakeskusta pitää joko melko tai erittäin vastuullisena kuusi kymmenestä vastaajasta. Vastuullisuusasioita ostoksia tehdessä pitää tärkeänä 34 prosenttia vastaajista. Kun vastuullisuudesta kysyttiin asteikolla 1-6, vastaajien keskiarvoksi tuli 4,05.

Vastaajista suurin osa oli asioinut hiljattain kahviloissa/ravintoloissa tai vaatetusalan liikkeissä. Kysyttäessä minkä alan liikkeitä kauppakeskukseen toivoo, eniten ääniä saivat ruokakauppa, kosmetiikkaliikkeet sekä vaatekaupat.

– Ruokakauppaa on toivottu pitkään kauppakeskukseen ja toiveen eteen tehdään töitä koko ajan. Muotialan liikkeitä meillä on jo useita, mutta niitä toivotaan edelleen lisää. Tämä seikka jopa hieman yllätti vastauksissa. Tulos kertoo siitä, että Chydenia koetaan muodin ja pukeutumisen erikoisliikkeiden maakunnalliseksi keskittymäksi yhä vahvemmin, Riksman pohtii kysymyksen tuloksia.

Hän lisää, että varsinaisen tutkimusjakson ulkopuolellakin kauppakeskuksessa otetaan mielellään vastaan asiakkaiden toiveita. Jätä palautetta Chydenian verkkosivujen kautta >>

Kauppakeskukseen on tullut istuinryhmiä asiakaspalautteen myötä.

Vapaissa vastauksissa tuli paljon yleisesti myönteisiä asioita, mutta myös yksittäisiä toiveita. Tässä muutama esimerkki:

  • Kauppakeskus on ihan ok. Sieltä löytyy melkein kaikki tarvittava, keskeisellä paikalla
  • Chydenia on lähtenyt hienosti kehittämään itseään nyt huimaa vauhtia ja uudet muutokset ovat olleet pääosin hyvään suuntaan! Keep up the good work!
  • Kauppakeskuksessa on kaikki tarvittava mutta aina olisi kivaa saada uusia liikkeitä.
  • Palvelut vielä monipuolisemmaksi. Postin pakettiautomaatti, apteekki, ruokakauppa toiveissa.
  • Kehittynyt koko ajan parempaan suuntaan. Kyllä kaupungissa pitää olla tällainen kauppakeskus.
  • Perusilmeeltään ihan siisti ja fiksu kauppakeskus. Liikkeitä löytyy ihan mukavasti mutta lisääkin voisi olla. Joku pienikin ruokakauppa olisi tosi kätevä ja sitä kaivattu pitkään.
  • Osalta liikkeiltä toivoisin pidempiä aukioloaikoja, joko arkisin esim klo 20 saakka tai viikonloppuna klo 18 saakka kun tuntuu ettei ikinä kerkeä käymään kuin yhdessä liikkeessä kun suurin osa alkaa jo sulkemaan ovia.

Vastaajista selvästi yli puolet kertoi käyvänsä kauppakeskuksessa vähintään kaksi-kolme kertaa kuukaudessa. Lähes puolet vastaajista ilmoitti edustavansa lapsiperhettä.

Riksmanin mukaan kyselyssä saadut tulokset ovat erittäin tärkeitä, sillä kauppakeskus haluaa toimia nimenomaan asiakkaiden parhaaksi.

Kauppakeskus uusiutuu asiakkaiden toivomusten mukaisesti jatkuvasti. Jo nyt kehuja on saanut tilavammat parkkiruudut pysäköintihalleissa. Vastaajista noin kaksikolmasosaa vastasi saapuneensa kauppakeskukseen henkilöautolla, joten parkkihallien toimivuus on tärkeää.

Istuinpaikkoja on lisätty aulatiloihin useampaankin paikkaan. Uusia toimijoita kiinteistöön on tulossa alkusyksystä. Tarkemmin uusien vuokralaisten nimi ei valitettavasti voida vielä tässä vaiheessa paljastaa.

Parhaillaan Chydenian katutasoon haetaan uutta ravintolatoimijaa Hesburgerilta vapautuneeseen liiketilaan. Chydenian vuokrattavista liiketiloista voi kysyä lisätietoja Jussi Mattilalta Trevian Asset Management Oy:sta, jussi.mattila@trevian.fi, p. 050-3075245.

Kyselyn teetti oli kauppakeskuksen toinen omistaja Agore kiinteistöt ja toteutuksesta vastasi Futurelab.

Kauppakeskusta on uudistettu, jotta kiinteistöstä tulisi aiempaa konkreettisemmin kaupunkilaisten olohuone.