Kolumnit

Hanna Parhaniemen kolumni: Johtaja ei lennä, vaan antaa alaisille siivet

Työurani alkoi 17-vuotiaana. Menin heti lukion abiturienttivuoden lukulomalla silloisen naapuripaikkakunnan kauppaan töihin. Lukuintoa ei ollut, mutta työnteko kiinnosti. Ylioppilastodistuksen arvosanat ovat sen mukaisia. Sain kuitenkin niin hyvää ja monipuolista työkokemusta, että seuraava kaupan alan työpaikka irtosi helposti. Samoin sitä seuraava ja sitä seuraava.

Ehdin aloittaa muistaakseni kuudennen kaupan täti -vuoden ennen kuin siirryin media-alalle. Yhden vuoden taisin olla ainakin suunnilleen tekemättä töitä.

Olen ehtinyt nähdä monenlaista johtajaa kaikkien näiden työvuosien aikana. Minua on rohkaistu etenemään urallani, on itketty ja naurettu yhdessä. On autettu ja pidetty huolta. On myös auottu päätä, ohitettu, nöyryytetty ja uhkailtu. Osa on pystynyt keskustelemaan vaikeista asioista kasvotusten, osa on jättänyt perjantaina toimiston oveen post it -lapun ja lähtenyt vihellellen viikonlopun viettoon.

Aika moni on pitänyt työntekijää itsestäänselvyytenä. On ehkä ajateltu, että kyllä tuo töissä käy, vaikka olosuhteet olisivat vähän retuperällä. Hän kuitenkin tarvitsee palkkansa. Työntekijänä sellaisen ilmapiirin huomaa. Se ei nakerra motivaatiota hiljalleen, vaan rysäyttää työnilon lähes kerralla romuksi. Kun merkityksellisyys katoaa ja tuntee olevansa vain osa koneistoa, palkka on aika pieni syy jatkaa työntekoa.

Lähtijät-podcastin tekijät Liisa Holma, Ulla Jones ja Minna Ruusuvuori tekivät tutkimuksen aiheesta. Miksi työntekijät irtisanoutuivat? Tutkimukseen osallistui lähes 3 000 vastaajaa. Pääsääntöisesti työpaikkaa ei vaihdeta paremman palkan toivossa, vaan paremman johtamisen.

Johtajilla on tärkeä rooli sitouttaa alaiset työhönsä ja saada heidät loistamaan siinä. Se tahtoo usein unohtua, vaikka hyvinvoivat, motivoituneet työntekijät ovat edellytyksenä sille, että yritys voi pärjätä pitkällä kantimella. Ajatellaan ehkä turhan herkästi niin, että kaikki lähtee työntekijästä itsestään. Jos hän ei löydä motivaatiota peilistä, se on sitten voi, voi.

Tällainen lähtökohta kuuluu vanhanaikaiseen johtamiseen, jossa komeimmilla titteleillä ovat selkeästi korkeammalla jakkaralla kuin alaiset. Hyvä johtaja ymmärtää, että alaiset ovat juuri niitä, joita tulee nostattaa. Johtaja ei ole se, joka lentää, vaan hän antaa muille siivet ja iloitsee heidän onnistumisistaan itseään korostamatta.

Haluatko jatkaa keskustelua? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.