Paikallisuutiset

Kokoomuksen pääministeritielle kasautuu vielä mutkia – Yksi ongelma poistui Wille Rydmanin lähdön myötä, mutta vakuuttaako äänestäjät pääministeri-Orpo?

Asiattomasta käytöksestä alaikäisiä ja nuoria naisia kohtaan syytetty kansanedustaja Wille Rydman ilmoitti maanantaina eroavansa kokoomuksesta. Sen myötä puolueelta poistui yksi kiusallinen ongelma, Rydmanin erottaminen. Muitakin haasteita on ennen kuin vaalivoittoa kelpaa juhlia. Vaikka kokoomus jyllää gallupeissa, mieluisinta henkilöä pääministeriksi kysyttäessä Orpo tuli vasta toiseksi.

Turkulainen Petteri Orpo on matkalla seuraavaksi Suomen pääministeriksi. Tie huhtikuun vaaleihin on kuitenkin vielä pitkä ja kuoppainenkin.
Turkulainen Petteri Orpo on matkalla seuraavaksi Suomen pääministeriksi. Tie huhtikuun vaaleihin on kuitenkin vielä pitkä ja kuoppainenkin. Kuva: KIMMO BRANDT

Kokoomus on tuoreimpien kannatusmittausten mukaan edelleen ainoa yli 20 prosentin kannatusta nauttiva puolue.

Vaaleihin on silti aikaa vielä kolme kuukautta, mikä tiedostetaan hyvin Töölönkadun puoluetoimistolla Helsingissä.

Kokoomus onkin viime aikoina pyrkinyt suurten avausten sijaan pysyttelemään h

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä