Paikallisuutiset

Kolmen vuoden odotuksen jälkeen adoptiovauva Kristoffer valloitti Päivi Tiittasen ja Tuomo Puumalan sydämet sekunnissa – "Ensitapaaminen oli niin tunteikas hetki kuin olimme ajatelleetkin. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä."

Keskellä kiireisintä eduskuntavaalien kampanja-aikaaTuomo Puumalan puhelin soi. Hän vastaa siihen autossa Prisman kiertoliittymän kohdalla ja pyytää piirin toiminnanjohtajaa ajamaan tiensivuun.

Tunteikkaan puhelun jälkeen Puumala soittaa vaimolleenPäivi Tiittaselle ja kerää sitten itseään hetken katsastuskonttorin pihalla ennen seuraavaa vaalitilaisuutta.

– Minä olin junassa matkalla Turusta Kokkolaan. Hieman ennen Tampereen vaihtoa Tuomo soitti ja kertoi uutisen. Itkuhan siinä tuli ja onnenkyyneleet valuivat pitkin poskia, Tiittanen muistelee.

Nuo puhelut koskivat Kristofferia, neljän kuukauden ikäistä vauvaa, joka odotti uusia vanhempiaan Kolumbiassa.

Toivomme hänelle turvallista lapsuutta, paljon rakkautta ja sitä, että hän saa kasvaa omaksi itsekseen. Päivi Tiittanen

Puumala ja Tiittanen olivat ehtineet haaveilla lapsesta pitkään. Adoptio oli Tiittaselle aiemman työn kautta jokseenkin tuttu asia, mutta teoria muuttui käytännöksi vasta oman adoptioprosessin myötä.

Prosessi alkaa noin vuoden mittaisella neuvonnalla, jossa sosiaalityöntekijä arvioi pariskunnan tai yksinhakijan valmiuksia adoptiovanhemmuuteen. Tapaamisia on noin kuukauden välein ja ainakin yksi niistä toteutetaan kotikäyntinä.

– Sen jälkeen tehdään paljon paperitöitä, minkä jälkeen saadaan adoptiolupa Valvirasta. Sitten on maavalinnan vuoro.

Kansainvälisessä adoptiossa on tällä hetkellä kahdeksan maavaihtoehtoa, joista Puumala ja Tiittanen valitsivat Kolumbian. Päätöksen taustalta löytyy monta syytä: Latinalaisen Amerikan kulttuuri kiinnostaa, Kolumbian lastensuojelun tilanne on kehittynyt viime vuosina paljon ja lastenkodit vaikuttavat hyviltä.

– Niin, ja tuleehan Kolumbiasta huippujalkapalloilijoitakin, urheilusta innostunut Puumala toteaa virnistäen.

Maavalinnan jälkeen alkaa odotusaika, joka vaihtelee kohdemaan ja odotuslistan pituuden mukaan vuodesta kuuteen vuoteen. Puumalan ja Tiittasen adoptioprosessi kesti kokonaisuudessaan vajaat kolme vuotta.

Toisinaan odotusaika voi tuntua raskaalta. Puumala ja Tiittanen olivat kuitenkin aivan varmoja siitä, että vielä koittaa se päivä, jolloin he saavat lapsen syliinsä.

– Se on taka-alalle työntyvää innostunutta odotusta. Jos asiasta puhutaan enemmän, se on enemmän pinnassa ja koko ajan mielessä. Välillä arki on kuitenkin niin kiireistä, että asia jää vahvasti taustalle. Siinä alkaa kuitenkin muodostua kiintymystä lapseen, jonka iästä ja sukupuolesta ei ole tietoa, Puumala kuvailee.

Odotusajan voi kuitenkin hyödyntää: silloin voi käydä kursseilla, saada neuvontaa, tutustua muihin vastaavassa tilanteessa oleviin perheisiin ja tietenkin sisustaa lapsen tulevaa huonetta.

Odotusaika päättyi puheluun, ja pariskunta matkusti Kolumbiaan pian vaalien jälkeen. Vastassa oli utelias pieni vauva, jolla on valloittava hymy ja nälkäisenä erittäin kuuluva ääni.

– Ensitapaaminen oli niin odotettu ja tunteikas hetki kuin olimme ajatelleetkin. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, Tiittanen kertoo.

Puumalakin huomasi itsessään heti muutoksen: hän ajattelee jo asioita poikansa kautta.

– Omia tunteita ei tule koko aikaa pohtineeksi, eikä välttämättä huomaa, onko itsellä nälkä tai jano, kun miettii, että onhan vauvalla kaikki hyvin.

Perheen paluulento Suomeen lähtee reilun viikon päästä. Sen jälkeen edessä on tavallinen ja erittäin odotettu vauva-arki sotkuisine asuntoineen, tahraisine vaatteineen ja huonosti nukuttuine öineen.

– Uskomme, että pieni poikamme tuo elämäämme paljon iloa ja valoa. Toivomme hänelle turvallista lapsuutta, paljon rakkautta ja sitä, että hän saa kasvaa omaksi itsekseen. On kunnia saada olla tämän pienen pojan äiti, Tiittanen toteaa onnellisena.