Paikallisuutiset

Kuorikoskien talossa Kokkolan Neristanissa huokuvat historia ja värikkyys, Heidi Nyblom Kuorikoski myös kuulee siellä lapsen naurua ja itkua kenties vuosisatojen takaa: "Kaikki, jotka asuvat vanhassakaupungissa, tietävät, että tässä talossa on kummituksia"

Kuorikoskien talossa Kokkolan Neristanissa on oikeastaan kaksi kotia yhdessä paketissa. Saman ulkovuorauksen sisällä on sekä vuonna 1744 rakennettu että 1800-luvulla rakennettu osa. Molempiin on omat sisäänkäynnit, ja talojen välillä on seinien takana yhä tyhjää tilaa. Vanhempi osa on yksinkertainen tupa sivukamarilla ja uudempi edustaa karoliinista tyyliä. Siinä on sali, ja sen molemmin puolin kaksi kamaria. Taloon tullessa on eräänlainen eteistila, ruotsiksi förstuga, josta on sisäänkäynnit kaikkiin huoneisiin.

– Olemme löytäneet uudemmalle talolle papereista vuosiluvun 1800, mutta aivan tarkkaa tietoa ei ole, kertooHeidi Nyblom Kuorikoski.

Vanhemman osan tuvasta on tullut Kuorikosken viisihenkisen perheen värikäs olohuone, jossa on esimerkiksi punainen katto.

– Joskus olin nähnyt punaisen puulattian. Punainen katto oli Arin päähänpisto, kertoo Nyblom Kuorikoski.

Perheen isäAri Kuorikoski nikkaroi olohuoneeseen ison pöydän vanhoista lattialankuista, joita oli jäänyt käyttämättä. Nyt vuosisataisten askelten muovaama pinta on komeana palapeli- ja askartelupöytänä.

Uudemman talon lattiapinta-ala on vain 53 neliötä, joka pitää sisällään siis kuusi huonetta. Talo on Nyblom Kuorikosken mukaan kuin Kokkolan Isollakadulla sijaitseva Rahmin talo pienoiskoossa. Karoliinista pohjakaavaa noudatettiin yleensä kartanoissa ja pappiloissa. Talon emännän mukaan kaikessa näkyy se, että joku historian ihminen on halunnut pröystäillä hiukan leveämmin kuin mihin olisi varaakaan.

– Tässä on kadun korkein kivijalka. Yleensä kivijalka on ollut sitä korkeampi, mitä äveriäämpää on ollut. Tämä on myös rakennettu niin kuin olisi mukamas kaksikerroksinen, vaikka yläkerta on pelkkää silmänlumetta. Olisi tosi mielenkiintoista tietää, kuka talon on 1800-luvulla rakentanut ja mitä hän on oikein ajatellut.

Se tiedetään, että talossa on aikojen saatossa asunut ainakin merikapteeni, merimiehiä ja paljon käsityöläisiä. Siitä, mitä käsityöläiset valmistivat, ei ole tarkkaa tietoa.

– Tässä on ollut joku purjemaakari ja kartanpiirtäjä, joka oli nainen. On ollut myös ompelijoita.

Kuorikoskien perheelle talo myytiin köydenpunojantalona. Sillä nimellä Nyblom Kuorikoski on sitä myös sosiaalisen median Instagram-palvelussa esitellyt.

– Emme ole kuitenkaan löytäneet todisteita köydenpunojasta.

Punainen katto ei ollut ainoa äkillinen mielijohde talossa. Sellainen oli myös salin seinähirsien maalaaminen vaaleanpunaisiksi. Alkujaan oli tarkoitus maalata vain salin lattia sillä aikaa, kun perhe lähti Tanskaan ystäviään tapaamaan. Ennen lähtöä appiukko kuitenkin huomautti, että eikö seinä kannattaisi hoitaa samalla vaivalla. Kiireessä Nyblom Kuorikoski lähti maalikauppaan ja päätyi ostamaan vaaleanpunaista.

Myöhemmin intuitiivinen valinta osoittautui myös perinteiden mukaiseksi.

– Setäni on maalari, joka on erikoistunut vanhoihin taloihin. Hän kertoi, että ennen käytettiin paljon pastellisävyjä. Valkoinen maali oli halvinta, ja siitä sai helposti pastellia, kun sekoitti hiukan väriä mukaan.

Tapetit ylipäätään ovat Suomessa verrattain uusi asia, Nyblom Kuorikoski huomauttaa. Alkujaan hirsiseinät ovat olleet maalattuja.

– Täälläkin on ollut vaaleaa okraa, ja keittiössä on ollut juuri vaaleanpunaiset seinät.

Lattioita ja seiniä haluttiin ylipäätään maalata eri sävyisiksi, kun lähtötilanteessa kaikki oli puun väristä.

– Ei oikein erottanut, mihin lattia loppui ja mistä seinä alkoi.

Taloa on remontoitu pikkuhiljaa kymmenen vuoden ajan. Sen ajan Kuorikosket ovat siellä asuneet. Viimeisimmäksi eteistilaan vaihdettiin tapetti ja lattia sekä listoja maalattiin.

Sitä ennen remontoitiin keittiö. Sieltä poistettiin hieman hirsiseinää, jotta tilasta saatiin toimivampi. Tummanvihreän ja puunsävyisen kokonaisuuden on suunnitellut kokkolalainen sisustusarkkitehtiKasper Tammela. Kuorikoski Nyblom iloitsee vanhalle talolle poikkeuksellisesta käytännöllisyydestä ja säilytystilasta. Aiemmin laskutilaa ei juuri ollut. Remontissa esimerkiksi lieden ja vesipisteen paikkoja siirrettiin.

– Säilytystilaa on nyt niin paljon, että kaikki kaapit eivät ole vielä edes käytössä.

Nyblom Kuorikoski tunnustautuu tapettifriikiksi. Eteisen viereiseen pikkutilaan Nyblom Kuorikoski etsi tapetin, joka muistuttaa sitä alkuperäistä sinistä kukkatapettia, jonka rippeitä he löysivät.

Tilaan tehtiin muutenkin iso peruskorjaus, koska sinne oli aiemmin laitettu uusia materiaaleja, kuten laminaattilattiaa, vanhan päälle. Nyt materiaalit on vaihdettu esimerkiksi ekovillaan. Tilassa hyödynnettiin myös kierrätystä. Ari Kuorikoski teki sinne korkean lattialistan laudan- ja lattianpätkistä.

– Sisään tullessa toiset potkivat kenkiä jalasta siihen malliin, että korkeampi lista on ihan hyvä, Kuorikoski Nyblom naurahtaa.

Vanhasta talosta voi remontoidessa tehdä historiallisesti kiinnostavia löytöjä. Niin Kuorikosketkin tekivät. Tapetin alta pilkisti esimerkiksi Leander Nygård -nimisen henkilön käyntikortti 1800-luvulta.

– Sen täytyy olla henkilö, joka on ollut tapetoinnissa mukana. Luulin ensin, että noin vanha käyntikortti oli juksausta. Sitten luin netistä, että käyntikortteja on ollut jo 1600-luvulla.

Samasta paikasta löytyi myös juna-aikataulu 1890-luvulta. Se lienee ensimmäisiä laatuaan, sillä rautatie Kokkolaan valmistui vuonna 1885. Aikataulussa Seinäjoen kohdalla lukee vielä ruotsiksi Östermyra.

– Aikataulussa kaikki lukee ensin ruotsiksi. Mikä on mahtanut silloin olla ruotsinkielisten osuus prosentuaalisesti, pohtii Nyblom Kuorikoski.

Aikataulu on niin iso, että sitä on Nyblom Kuorikosken arvion mukaan pidetty juna-aseman seinällä. Toistaiseksi se on perheellä ollut säilössä pahvien välissä.

– Ei ole oikein tiedetty, mitä sille tehtäisiin, keksittäisiinkö vaikka lasi päälle.

Historia havisee myös piharakennuksessa, jossa on pyykkitupa, sauna, puuliiteri, säilytystilaa ja työtiloja.

– Olemme kuulleet, että rakennuksessa olisi pidetty hevosia, kun ihmiset ovat tulleet hevosilla kaupunkiin. Siellä on voinut myös yöpyä. Kuulemma kaupungin ruumisvaunuakin on pidetty tuolla. On kuultu myös hirmutarinoita, että joku olisi päässyt rakennuksessa hengestään.

Siitä päästään historiallisen talon erityisen jännittävään puoleen. Nyblom Kuorikoski toteaa, että siellä kummittelee.

– Kuulen välillä tosi selvästi jonkun lapsen itkua tai naurua. Välillä joku kävelee kuistilta sisään ja pamauttaa oven kiinni. Kun menen katsomaan, kuka tuli, huomaan, että ei kukaan. Muutaman kerran ylimmän hyllyn kirjat ovat tulleet yhtäkkiä alas.

Nyblom Kuorikoski tietää, että kummitustarinat luultavasti laitetaan hölynpölyn laariin. Häntä ei kuitenkaan hävetä niitä kertoa.

– Jos kaikki olisi mielikuvituksen tuotetta, niin siinä tapauksessa olisi tosi vilkas mielikuvitus.

– Kaikki, jotka asuvat vanhassakaupungissa, tietävät, että tässä talossa kummittelee. Kun muutettiin tänne, työtehtäväni oli kääntää Aaveiden Pohjanmaa -kirjaa. Silloin työskentelin vintillä, ja kirjoittaessani oli vahvasti se fiilis, että en ollut yksin. Joku kaveri oli olan takana.

Perhettä kummitusjutut eivät ole pelottaneet vaan enemmänkin kiehtoneet.

– Koen, että täällä on hirveän hyvä ja turvallinen tunnelma. Talo pitää hyvää huolta meistä, ehkä myös talon henget, ja me pidetään hyvää huolta heistä.

Perheellä tulee kesällä kymmenen vuotta talossa täyteen. Vuoden 2011 tammikuussa he kävivät sitä ensimmäisen kerran katsomassa. Silloin perhe asui Maalahdessa vanhassa kyläkoulussa, "keskellä metsää". Sieltä haluttiin lähemmäs sukulaisia Kokkolaan, mistä sekä Heidi että Ari ovat kotoisin.

– Tämä talo oli pitkään myynnissä. Välillä kävin vilkuilemassa taloa netistä, ja olin aina varma, että nyt se on myyty. Ei se kuitenkaan ollut.

Lopulta Neristanin kutsu kävi vastustamattomaksi. Perhe sai helposti ja nopeasti myytyä myös Maalahden kotinsa.

– Kun se ostettiin, ei ollut vielä oikein pop, että muutetaan maalle vanhaan taloon. Välissä tilanne oli ehtinyt muuttua.

Heti kun Kokkolaan muutettiin, tuntui siltä, että sinne kuulutaan.

– Meidät on otettu hyvin vastaan. On myös ihanaa olla keskellä kaupunkia rauhallisessa paikassa, josta voi kävellä kaikkialle. Nyt talvella olen kulkenut potkurilla. Lapsilla on ollut aina kavereita, ja päiväkotikin on vieressä. On yhteisöllisyyttä.