Paikallisuutiset

Liikuntahallin yhteyteen uimahalli? – Kalajoen kaupunginvaltuusto äänesti uuden lukion ja liikuntatilan rakentamisesta

Kaikki valtuutetut eivät olleet tyytyväisiä saamiinsa pohjatietoihin.

Merenojan yhtenäiskoulu rakennettiin lukion viereen. Kaupungin mukaan lukion nykyiset tilat ovat käyttökelpoiset eikä niitä kannata lähteä purkamaan. Tilat voisivat jatkossa olla esimerkiksi Merenojan yhtenäiskoulun tai nuorisopalveluiden käytössä. Kuva: Hannu Tilus

Kalajoen kaupunginvaltuusto teki tiistain kokouksessaan päätökset uuden lukion ja liikuntatilan rakentamisesta sekä Kalajoki Kampus -yhteishankkeen kuoppaamisesta. Se, onko ensimmäisessä kyseessä niin sanottu periaatepäätös, kuten kokouksessa useita kertoja vakuutettiin, jäänee nähtäväksi.

Kaupunginh

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä