Paikallisuutiset

Marraskussa 1714 Alavieskan Taluskylä nousi isovihan vastarintaan – Kostoksi kasakat hakkasivat hengiltä kymmeniä ja sieppasivat lapsia ja nuoria orjiksi

Nuori poika juoksee pitkin kankaita kulkevaa polkua Käännänkylältä Taluskylälle. On hirveä hätä. Kasakat ja kalmukit hävittävät ja tappavat Kalajoen alajuoksulla ja ovat tulossa kohti Alavieskan Taluskylää.

Kyläläiset päättävät puolustautua ja keräävät joukkoja vihollista vastaan. Oli marraskuun loppu vuonna 1714. Vihollinen oli vähän aiemmin tullut Kalajoelle. Miehet väijyivät polun varressa olleella hakamaalla ennen Koutosen taloja ja kylää.

– Kasakoita oli kymmenkunta. Kaikki onnistuttiin lyömään väijyksistä. Taluskyläläiset voittivat vainovenäläiset. Taistelun jäljet siivottiin kiireesti,Risto Honkala kertoo setänsä Antin aikoinaan muistelemaa. Antille tapahtumista oli kertonut Haka-Faari eli Antti Pyykölä, joka oli syntynyt 1847.

– Senja Koutonen eli Niemen Senja kertoi minulle 1960-luvulla, kuinka vihollisen ruumiit upotettiin kaivoon piiloon. Ehkä maa oli jo jäässä,Jorma Isotalus kertoo.

– Kun Aronkanavaa kaivettiin, löydettiin Senjan kertoman mukaan maasta luita Niemen talon takaa, Honkala lisää.

Aseista ja vihollisen hevosista ei ole säilynyt perimätietoa.

– Luultavasti käytiin lähitaistelu. Kyläläisillä tuskin oli muuta kuin kirveitä ja keihäitä. Takalossa on perukirjan mukaan ollut teräksinen jalkajousi, Honkala pohtii.

Taistelutanner sai myöhemmiltä sukupolvilta nimen Sotaperkkiö. Vanha hakamaa on vuosisatoja myöhemmin tehty pelloksi ja Sotaperkkiön ohi kulkee Kytöläntie.

– Polun paikalla on nykyisin osin autolla ajettavaa tietä, mutta polkuakin on jäljellä. Reitti kulkee pohjapuolella jokea ja lähtee Vetenojanpuhdosta Kalajoelta ja tulee Tolpankankaalle,Juhani Koutonen kertoo.

– Matkaa on kahdeksan kilometriä, Mikko Koutonen lisää.

Tolpankangas on saanut nimensä siitä, että paikalla on ollut hollikyytiä tarjoava talo. Mies ja hevonen ovat päivystäneet tolpalla kyytiä tarvitsevia.

Kosto seurasi. Vihollinen palasi entistä suuremmalla joukolla.

– Mäki-Takalossa oli vihollinen kiivennyt talon katolle ja nähnyt savun nousevan Miehennevalta, Risto Honkala kertoo Antti-setänsä muistelemaa.

Mäki-Takalon talo seisoi kallion päällä. Sen katolta näki kauas, sillä ympäröivät metsät oli hakattu ja poltettu tervaksi. Noin kolmen kilometrin päässä olevasta piilopirtistä talvipäivänä noussut savu näkyi selvästi.

– Kylän väkeä oli paennut Takalon piilopirtille. Kasakat löysivät sinne ja tappoivat kaikki. Vain yksi tyttö jäi henkiin. Briitta-Liisa oli kerennyt mennä piiloon risukasan alle, Jorma Isotalus kertoo pappansa Juho Iso-Taluksen 1950-luvulla muistelemaa.

Venäläisten vuonna 1719 laatiman veroluettelon mukaan Taluskylässä oli tapettu Koutosen, toisen Tolosen ja kaikkien Taluksen talojen väki. Vain muutama talo Ylipäässä säästyi.

– Tyttö lähtee muiden pakolaisten völjyyn. Savossa oli kuuleman mukaan turvallisempaa. Hän oli Pyhäjärvellä seitsemän vuotta, löysi sieltä puolison ja palasi Alavieskaan miehensä Pekka Vincentiuksenpojan sekä yhden lehmän kanssa kevättalven kantohangilla.

Nuoripari lehmineen selvisi talvesta täpärästi.

– Briitta-Liisa muisti, että takaloisilla oli ollut heinäsuova Takkulampilla. Suova (iso heinäkasa) löytyi ja he saivat ruokaa lehmälleen, Isotalus kertoo.

Briitta-Liisa Sipintytär Takalo eli 78,5 -vuotiaaksi ja kuoli vanhuuteen 1775. Pekka Vincentiuksenpoika (Kumpulainen) Takalo kuoli sydänhalvaukseen 68-vuotiaana 1760. Pekka oli isäntänä Takalossa 1723 – 1746. He saivat viisi tytärtä ja seitsemän poikaa. Vanhempansa ja kotinsa Isovihan julmuuksissa menettäneestä Briitta-Liisasta kasvoi suuri suku.

– Hän on meidän kaikkien esiäiti, jolla on jälkeläisiä ympäri Suomea, Isotalus toteaa.

– Briitta-Liisa on Taluskylän sankaritar. Hänestä kertova perimätieto on säilynyt kyläläisten muistissa kolme sataa vuotta, Honkala lisää.

Kasakkapartiot tuhosivat asumuksia ja kyliä julmasti. Pietari Suuri oli määrännyt Pohjanmaan rannikon hävitettäväksi mustalle mullalle 200 kilometrin leveydeltä, koska hän halusi rajavyöhykkeen uuden pääkaupunkinsa Pietarin turvaksi. Hän myös valmistautui hyökkäämään emämaan puolelle Ruotsiin.

Filosofian tohtori Kustaa H. J. Vilkunan mukaan Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla tuhoa kylvi noin 20 000 miehen armeija. Suurta kauhua aiheuttivat kalmukit, joita sanottiin koirankuonolaisiksi.

– Yppärissä ja Pirttikoskella kerrotaan väkeä poltetun elävältä taloihinsa, kun heitä oli ensin kidutettu roikottamalla tai uunissa paahtamalla. Perimätieto kertoo, että Takalonperällä oli isketty pikkulapsia aidanseipäisiin, Jorma Isotalus sanoo.

Hengissä yritettiin pysyä kaikin keinoin.

– Tolosella oli vanhaemäntä kuollut juuri ennen vihollisten tuloa. Väki nosti ruumiin porraspieleen riippumaan, jotta vainolaiset luulisivat toisten jo käyneen ryöstämässä talon.

– Kustaa Vilkuna nuorempi kertoo kirjassaan, kuinka Mehtäkylältä Heikki Jylkän talosta vietiin Valpuri Matintytär kenttäorjaksi Kokkolaan, jossa vihollisilla oli pääpaikka, Jorma Isotalus kertoo.

Valpuri pääsi livahtamaan yhdessä lohtajalaisen Pirkko Kunittaren kanssa. Ylikannuksessa Valpuri siepattiin uudelleen, mutta jälleen hänen onnistui paeta vartijoiltaan. Valpuri pakeni Kuopioon saakka.

– Raiskattuja naisia pidettiin ryssän morsiamina ja heitä hyljeksittiin. Tapahtumia ajateltiin Jumalan kostona ja synnin palkkana, Risto Honkala lisää.

Lapsia, nuoria ja aikuisia vietiin orjiksi 20 000 –  30 000. Etelä-Pohjanmaalta 2 200 ihmistä taisteluissa vangeiksi jääneiden lisäksi. Keski-Pohjanmaalta 1 200 ja Pohjois-Pohjanmaalta yli 1 300 ihmistä. Koko maassa oli arviolta 333 500 asukasta vuonna 1721.

– Porvarit, virkamiehet ja papistoa pakeni Ruotsiin noin 30 00 henkeä. Armeijakin oli vetäytynyt pohjoiseen ja kansa oli ilman puolustajia. Ruotsi hylkäsi Suomen, Honkala toteaa.

Tuho oli paikoin totaalista.

– Asiakirjoissa kerrotaan, että vuonna 1715 kuolleen Niilo Erkinpoika Häivälän jälkeen ei tehty perukirjaa, koska ei löytynyt mitään, mitä olisi voitu perukirjaan merkitä,Kati Pehkonen kertoo.

Kylvö- ja karjaluettelon mukaan Merijärvi poltettiin autioksi Sotinevan taistelun jälkeen.

Nälkä kuihdutti ihmisiä ja kulkutaudit raivosivat. Kuolleita ei edes pystytty hautaamaan. Loppuvuodesta 1714 kuolleet haudattiin vasta seuraavana kesänä ja talvella 1716 menehtyneet vasta seuraavana syksynä.

– Vuonna 1716 Kajaanin linnan piirityksen jälkeen tänne tulleet vihollisjoukot jakoivat saaliiksi ottamansa ihmiset kahtia ja jättivät punatautiin sairastuneet Ruuttilan pelloille Sieviin. Terveet vietiin vankeuteen Venäjälle, Pehkonen kertoo.

Papit laativat myöhemmin luettelot Isovihan aikana orjiksi siepatuista. Alavieskalaisjuurisen sukututkijan Anneli Santtilan mukaan Kalajoen suurpitäjä menetti noin 12 prosenttia väestöstään. Orjiksi otettiin 276 ihmistä.

Alavieskasta vietiin 40 lasta ja nuorta (28 poikaa ja 12 tyttöä), Metsä- ja Taluskylästä 10 (9 poikaa ja yksi tyttö). Esimerkiksi Sigfried Krapu menetti kolme alle kymmenvuotiasta poikaa ja pienen tyttären. Aniaksen nuoren emännän, Marketan, kasakat ryöstivät keskellä yötä joulukuussa 1714.

Kalajoelta vietiin 96 lasta ja nuorta, 66 poikaa ja 30 tyttöä, Rautiosta 20 (19 poikaa ja yksi tyttö), Ylivieskasta 49 (44 poikaa ja 5 tyttöä), Sievistä 27 (24 poikaa ja kolme tyttöä) ja Nivalasta 9 (5 poikaa ja 4 tyttöä).

Vuoden 1719 veroluettelon mukaan Kalajoki oli tuhottu. Hengissä säilyneet olivat työkyvyttömiä. Kalajoen 3000 lehmästä ilmoitettiin olevan vain 20 jäljellä vuonna 1720.

Vuoden 1714 syksystä kesään 1715 Keski-Pohjanmaan metsät olivat täynnä pakolaisia. Elämä oli siirtynyt erämaihin. Vilkunan mukaan koko Halsuan väki piileskeli metsissä. Asukkaat oli paenneet itään monesta rannikon talosta.

Pietarsaari ja Kruunupyy olivat pahoin tärveltyjä ja talot paljolti autioina. Kokkolassa, Vetelissä, Kälviällä ja Lohtajalla oli paljon poltettuja tiloja. Kalajoki ja Pyhäjoki olivat pitäjinä tuhottuja.

Rahvaan kärsimykset olivat mittaamattomat. Miehittäjien ohella kansalta elantoa riistivät sissit ja vetäytyvä armeija. Ruotsin kuninkaan Kaarle XII Suuri Pohjan sota oli verotti Suomesta 50 000 nuorta miestä, joten väestökato oli katastrofaalinen. Pohjanmaan rykmentin 2 000 miehestä palasi Norjan retken jälkeen 350. Kalajoen komppaniasta 43 miestä paleltui tuntureille ja 12 kuoli tauteihin.

– Perimätiedon mukaan kaksi Taluskylän nuorta poikaa, Juho Talus ja Juho Koutonen, lähtivät perääntyvän Armfeltin armeijan mukaan rumpaleiksi. He selvisivät hengissä Norjan tuntureilta ja palasivat kotikylään. Juho Talus toi rumpunsakin ja sitä säilytettiin pitkään Talus-Paavon talossa, Risto Honkala kertoo.

Juho Juhonpoika Talus oli vasta 13-vuotias Norjan sotaretkeltä palatessaan. Hän jatkoi komppanian rummuttajana nimellä Juho Tallman vuoteen 1729, kunnes erosi palveluksesta ja palasi kotitilalleen.

Lähteet: Kustaa H. J. Vilkunan tutkimus: Viha, perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta (Gummerus 2005), Anneli Santtilan kotisivut, Suur-Kalajoen historia I, Tiedot Venäjälle viedyistä: KA mf FR63.