Kotimaa

Auto suistui aamuyöllä jokeen Nurmijärvellä – neljä nuorta löytyi kuolleena

Kaksi poliisiautoa ja hinausauto onnettomuuspaikan läheisyydessä Nurmijärvellä lauantaina 4. tammikuuta 2025. Tulvatiellä sattui auto-onnettomuus perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kuva: Roni Rekomaa

Poliisin mukaan onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

Uudellamaalla Nurmijärven Klaukkalassa tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä liikenneonnettomuus, jossa kuoli neljä 17–19-vuotiasta nuorta. Nuoret löytyivät kuolleina henkilöautosta, joka oli poliisin alustavien tietojen mukaan suistunut tieltä jokeen. Asiasta kertoo Itä-Uudenmaan poliisi tiedotteessa.

Poliisi kertoo saaneensa tiedon liikenneonnettomuudesta lauantaina aamuyöllä ennen neljää. Pelastuslaitos kertoi aiemmin aamuyöllä, että Nurmijärven Tulvatiellä tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa on henkilöauto katollaan ojassa osittain veden alla. Pelastuslaitos kertoi tuolloin, että onnettomuudessa on osallisena neljä ihmistä.

Poliisin mukaan onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Leif Malmbergin mukaan on hyvin harvinaista, että auto suistuu tieltä vesistöön ja vajoaa pinnan alle.

– Auto on ajautunut syystä tai toisesta sillan kaiteelle ja kaiteelta pudonnut jokeen. Tien pinta on ollut liukas, mutta vielä ei tiedetä, minkä takia auto on kaiteelle joutunut ja sieltä pudonnut jokeen, Malmberg kertoo STT:lle.

– Koska tutkinta on näin alkuvaiheessa, olemme hieman ihmeissään, miten auto on kaiteelle joutunut.

Myöhemmin lauantaina Malmberg täsmensi tietoja onnettomuuspaikasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Siellä on jäinen pinta ja puuterilunta päällä. Voisi olla kenties syy, mutta sitä nyt vielä tutkitaan siellä paikan päällä.

Koska tutkinta on vasta alussa, Malmbergin mukaan poliisilla ei ole vielä tietoa siitä, mikä on mahdollisesti ollut auton nopeus ennen sen suistumista jokeen.

– Ei ole mitään sellaista tietoa, mikä viittaisi kovaan nopeuteen. Meillä ei ole silminnäkijää, mikä pitkittää tutkintaa, hän kertoo.

Myös tapahtuman aikahaarukka on poliisilla vasta selvityksen alla. Malmbergin mukaan poliisilla on tiedossa, että auto on ollut liikkeellä yöllä puoli kahden aikaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Nyt yritämme haarukoida tarkemmaksi tapahtuma-ajan, milloin auto on todellisuudessa jokeen joutunut.

Malmbergin mukaan ulkopuolinen oli nähnyt auton vedessä ja ilmoittanut siitä hätäkeskukseen.

– Siellä on suhteellisen nopeasti, muutamissa minuuteissa, ollut pelastuslaitos ja poliisi paikalla. Auto oli melkein kokonaan veden alla.

Malmberg kertoo, että turma-autossa oli sekä tyttöjä että poikia, jotka olivat kotoisin Nurmijärveltä.

Tapahtumapaikan lisäksi autoa tutkitaan tapahtumien ja onnettomuuden syyn selvittämiseksi. Auton nostaminen vedestä aloitettiin Malmbergin mukaan päivällä yhdeltätoista.

Onnettomuutta tutkitaan toistaiseksi liikenneonnettomuutena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Onnettomuusauto ajautui jostain syystä sillan kaiteelle, josta putosi jokeen. Kuva: Roni Rekomaa

Poliisin lisäksi onnettomuutta tutkii liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta.

Tutkijalautakunnan toimintaa koordinoi Onnettomuustietoinstituutti (Oti), jonka johtaja Kalle Parkkari kertoo, että tutkintaryhmä on aloittanut onnettomuuden tutkinnan

– Onnettomuutta katsotaan ihmisen käyttäytymisen, tieympäristön ja ajoneuvotekniikan puolelta ja arvioidaan sitten onnettomuuden aiheutumiseen ja seurauksiin johtaneita tekijöitä, Parkkari sanoo.

Oti keskittyy tutkimuksissaan liikenneturvallisuusasioihin, kun poliisin tehtävänä on selvittää vastuu- ja syyllisyysasioita. Otin johtama tutkinta kestää tyypillisesti seitsemästä kuukaudesta vuoteen.

– Tieympäristön osalta tutkitaan olosuhteita, mahdollisia törmäyskohteita ja mahdollisia tieympäristön puutteita esimerkiksi tien pintaa, Parkkari selittää.

Ajoneuvosta tutkitaan ominaisuuksia, kuten renkaita, turvajärjestelmiä, turvalaitteiden käyttöä ja esimerkiksi törmäyskestävyyttä.

Kuljettajan toiminnan osalta pyritään Parkkarin mukaan selvittämään taustatekijöitä, kuten onko päihteillä ollut osuutta asiaan tai onko mahdollisesti muita tilanteeseen vaikuttaneita terveystekijöitä. Lisäksi selvitetään turvalaitteiden, esimerkiksi turvavyön, käyttöä.

Vuonna 2021 Oti julkaisi nuorten onnettomuuksia käsittelevän teemaraportin, jonka materiaalina oli 356 kuolemaan johtanutta nuorten liikenneonnettomuutta. Tieltä suistuminen oli raportin mukaan varsin tyypillinen nuorten onnettomuus. Suuri osa nuorten onnettomuuksista ajoittuu perjantai-illan ja sunnuntaiaamun välille.

– Runsas puolet nuorten onnettomuuksista tapahtuu viikonloppuisin, kun muissa ikäryhmissä onnettomuuksia tapahtuu vähemmän viikonlopun aikana, Parkkari kertoo.

Parkkarin mukaan nuorten kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa näkyy varsin usein se, että turvavyötä ei ole käytetty. Myös päihteiden käytöllä on monesti osuutta asiaan.

– Nuorilla kuljettajilla näkyvät tyypillisesti myös päihteet. Vuoden 2021 raportin mukaan 36 prosentissa onnettomuuksista oli päihteitä, Parkkari sanoo.

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kommentoi lauantaina viestipalvelu X:ssä onnettomuutta, jota hän kuvailee valtavan surulliseksi. Rantanen sanoo ottavansa osaa omaisten ja läheisten suruun.

Nurmijärven seurakunta kertoi järjestävänsä onnettomuuden vuoksi suruhartauden Klaukkalan kirkossa sunnuntaina 5. tammikuuta kello 18. Seurakunnan työntekijöitä ja Nurmijärven kunnan nuorisotyöntekijöitä on paikalla keskustelua varten kello 21:een saakka.

Juttua muokattu 4. tammikuuta kello 13.58: Päivitetty kauttaaltaan.

Juttua täydennetty 4.1. kello 16.42.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä