Paikallisuutiset

Nyt kannattaa sijoittaa, sanoo Ina Mattila – Kokkolalainen sijoittaja on tänä vuonna keskittynyt asuntoihin, mutta ei suosittele sitä kaikille

Ina Mattilan tavoitteena on edelleen taloudellinen riippumattomuus 35-vuotiaana.

Ina Mattilan mukaan Kokkola on hyvä kaupunki asuntosijoittajalle. Hän on parhaillaan hankkimassa viidettä sijoitusasuntoaan. Kuva on vuodelta 2022. Kuva: Jukka Lehojärvi

Kuluttajien ostovoima on kasvussa, joten moni saattaa nyt miettiä myös satsauksia sijoituksiin. Kokkolalaisen osake- ja asuntosijoittaja Ina Mattilan mielestä nyt on hyvä aika sijoittaa.

– Varsinkin, jos ei ole sijoittanut aiemmin, niin nyt on hyvä tilanne aloittaa. Esimerkiksi Helsingin pörssi on su

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä