Kolumnit

Soveltavan kemian professori Ulla Lassin kolumni: Vihreää siirtymää ei rakenneta ilman osaajia ja uudenlaista osaamista

Ilmastokysymykset ovat viime vuosina olleet myös tieteellisen tutkimuksen suunnannäyttäjänä.

Energiatehokkuuden parantaminen, uudet vaihtoehtoiset polttoaineet ja energiaratkaisut, liikenteen sähköistyminen ja toisaalta yrityksien ilmoitukset siirtymisestä fossiilittoman tuotannon lisäämiseen ovat päivittäisiä keskusteluaiheita.

Mitä vihreä siirtymä on? Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin ja raaka-aineisiin. Kestävä vihreä talous edistääkin siirtymistä vähähiilisiin sekä kiertotaloutta ja luonnon monimuotoisuutta edistäviin ratkaisuihin.

Yrityksissä tai vaikkapa kuntasektorilla vihreä siirtymä voi tarkoittaa esimerkiksi investointeja puhtaaseen energiantuotantoon ja kiertotalousratkaisuihin, ja erilaisten uusien palveluiden ja toimintamallien käyttöönottoa. Eri toimialojen laatimat vähähiilisyyden tiekartat ja kestävyysstrategiat ovat tärkeä osa tätä kokonaisuutta.

Vihreästä siirtymästä ennustetaan voimakkaasti kasvavaa talouden alaa, ja ainakin poliittisissa puheissa sen toivotaan tuovan mukanaan työllisyyttä ja kasvumahdollisuuksia pk-sektorille.

Todellisuudessa vihreän siirtymän vallankumous on ollut käynnissä jo pidempään. Siihen on ollut useita ajureita, kuten kasvavat raaka-aine- ja tuotantokustannukset, energian hinta ja kiristyvät lainsäädännön vaatimukset.

Kuinka paljon löytyy tahtotilaa ja halua edistää aidosti vihreää siirtymää, joka edellyttää meiltä kuluttajilta ratkaisuja, jotka aina eivät ole taloudellisesti perusteltavissa?

Vihreä siirtymä edellyttää toteutuakseen konkreettisia toimenpiteitä, ei vain strategioita ja suunnitelmia. Keskeinen kysymys vihreän siirtymän toteutumisessa on se, kuinka hyvin laaditut tiekartat ja strategiat tulevat toteutumaan. Kuinka paljon löytyy tahtotilaa ja halua edistää aidosti vihreää siirtymää, joka edellyttää meiltä kuluttajilta ratkaisuja, jotka aina eivät ole taloudellisesti perusteltavissa?

Yrityksissä vihreä siirtymä merkitsee usein investointeja, siirtymistä uudenlaisiin energiaratkaisuihin ja/tai tuotantoprosesseihin. Tuotannossa muodostuvat sivuvirrat tulisi tuotteistaa ja hyödyntää nykyistä tehokkaammin.

Eräs vihreän siirtymän mahdollistaja on vihreän, hiilidioksidivapaan vedyn tuotanto. Vihreää vetyä tullaan tarvitsemaan enenevässä määrin mm. lannoitteiden valmistuksessa ja kemikaalituotannossa. Keskeinen tulevaisuuden käyttökohde on vetypelkistys, jota jo hyödynnetään teollisesti mm. metallipulvereiden valmistuksessa.

Vetytalouteen kohdistuu suuria odotuksia merkittävästä hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä esimerkiksi terästuotannossa, onhan terästuotanto energiantuotannon ohella keskeisimpiä hiilidioksidipäästöjen lähteitä Suomessa.

Vetytalouteen liittyy teknologisia haasteita. Vesielektrolyysissä puhtaan vedyn tuotannon energiatase on negatiivinen (vedyn valmistus sitoo enemmän energiaa kuin sitä vapautuu) ja käytettävät elektrolyysikennot sisältävät kriittisiä raaka-aineita, joiden saatavuus ja hinta ovat avainkysymyksiä. Aurinkoenergiaan pohjautuva vedyn tuotanto on vasta kehitysasteella. Välivaiheen ratkaisuna vedyn tuotanto (bio)metaanista mahdollistaa hiilen sidonnan, ja muodostuvien tuotteiden kokonaisvaltaisen hyödyntämisen. Tätä teknologiaa on kehitetty myös Kokkola Industrial Parkin alueella.

Vihreää siirtymää tulee tarkastella kriittisesti. Oikeudenmukaisuus ja osaaminen ovat keskiössä. Tarvitaan osaajia ja toisaalta osaamista uudenlaisista energiaratkaisuista ja tuotantoprosesseista, jopa uusia innovaatioita tutkijoilta.

Tarvitaan myös työelämässä olevien aikuiskoulutusta. Osaajia tulee kouluttaa siellä missä vihreän siirtymän työpaikat ovat.

Siirtyminen fossiilitaloudesta luonnonvaratalouteen ei ole täysin suoraviivaista. Vihreän siirtymän myötä kohtaamme uusia haasteita. Mm. ajoneuvojen sähköistymisen myötä haasteeksi tulee mineraalien riittävyys, ja jo nyt on selvää, että kierrätysraaka-aineet yksistään eivät tule riittämään liikenteen sähköistämiseen. Tarvitaan edelleen kaivostoimintaa ja mineraalien jalostusta.

Uusia akkuteknologioita tulee kehittää litiumioniakkujen rinnalle, jotta energianvarastointiin liittyvät tarpeet aurinko- ja tuulienergian varastoinnissa voidaan kestävästi toteuttaa. Kierrätysraaka-aineiden lisääntyvä käyttö edellyttää uutta osaamista ja innovaatioita, jotta raaka-ainevirrat voidaan kokonaisvaltaisesti hyödyntää.

Kirjoittaja on professori ja Soveltavan kemian yksikön johtaja yliopistokeskus Chydeniuksessa.