Paikallisuutiset

Uutissuomalainen: Lapsiasiavaltuutettu on ajellut taksilla kolmessa kuukaudessa noin 5 000 euron edestä

Tuomas Kurttila perustelee Uutissuomalaiselle taksin käyttöään muun muassa ajansäästöllä, työhyvinvoinnilla ja kuljettajien kanssa käydyillä keskusteluilla. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Tuomas Kurttila perustelee Uutissuomalaiselle taksin käyttöään muun muassa ajansäästöllä, työhyvinvoinnilla ja kuljettajien kanssa käydyillä keskusteluilla. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN Kuva:

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan kolmen kuukauden taksimatkojen kulut ovat noin 5 000 euroa, kertoo Uutissuomalainen. Uutissuomalainen kävi läpi lapsiasiavaltuutetun taksimatkat syyskuun alusta marraskuun 27. päivään saakka. Tänä aikana taksimatkoja on kertynyt 4 289,80 euroa, kun esimerkiksi l

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä