Kokkola-lehti

Välipakka valopilkku - ”Aloitimme hyvin ja muutoinkin pelillisesti oli tasaista, mutta päästettiin halpoja maaleja”

Kuva jalkapallon ykkösen ottelusta KPV-MP. Ville Välipakka. Kuva: Tommy Lågland

Päävalmentaja Christian Sund totesi viikolla uudeksi päätavoitteeksi jättää kolme joukkuetta taakse ja syyksi lukuisat loukkaantumiset. Ryhmä on vaarallisen kapea.

Esimerkkinä käy lauantaiehtoon taistelupari KPV ja MP. Samat joukkueet kohtasivat huhtikuussa. Tuosta avauskokoonpanosta MP juoksutti kentälle avaukseen kymmenen samaa ukkoa ja yhdestoista olisi ollut toipilas Väinö Vehkonen, joka tuli vaihdosta sisään.

KPV:n huhtikuu avauskokoonpanosta kentälle lauantaina juoksi vain maalivahti ja neljä kenttäpelaajaa ja näistäkin Kyle Curinga pystyy risaisen nilkan takia vain sisulla pelaamaan. Kuringan vierellä Haris Chantzopouloksella on nenävamman takia hengitysvaikeuksia.

Puolustuslinjan Patrick Byskata sai siipeensä jo avausjaksolla ja Oskar Ylimäki korvasi hänet tauon jälkeen. MP voitti runsasmaalisen ottelun 4–2. MP oli nuori, nopea ja hyökkäyksiin lähtö ripeää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ilonaiheita oli lopulta vähän. Kaksi maalia sentään onnistuttiin tekaisemaan. MP siirtyi tappioasemassa kolmen miehen alakertaan panostaen keskialueeseen, joka koitui kotijoukkueen tuhoksi. Nopeat laiturit saivat tilaa ja Vihreän hidas puolustus vuoti pahasti.

– Aloitimme hyvin ja muutoinkin pelillisesti oli tasaista, mutta päästettiin halpoja maaleja, toteaa 18-vuotias Ville Välipakka, jolle on lupa odottaa valoisaa tulevaisuutta vihreällä veralla. Välipakka latasi komeasti johtomaalin ja uran ensimmäisen Ykkösessä Vitor Gomesin syötöstä. Välipakka on pelannut kolme täyttä ysikymppistä putkeen ja varsinkin avausjaksot ovat olleet tasaisen vahvaa pelaamista. Gomes puolestaan on erittäin taitava, mutta ailahteleva. Juuso Liukkonen vastasi kotijoukkueen toisesta osumasta.

Välipakan pelaajapolku on vasta alussa. -Kaustisella aloitin, josta siirryin Teerijärven TUS:iin ja siitä KPV:n junnuihin. Viime kausi meni loukkaantumisten takia lähes kokonaan ohi ja kuluvakin kausi oli alussa haastava nilkkavaivan takia. Kirjoitin keväällä ylioppilaaksi ja tällä hetkellä satsaan täysillä jalkapalloon. Tykkään harjoitella ja pelata valmennuksemme pelityylistä, kiitteli Välipakka.

Jumbo KPV kohtaa Teosin torstaina Turussa. Välipakka saa vastaansa tuplasti vanhemman Kasper Hämäläisen, jolla on tilillään mm. 63 Huuhkaja-matsia. Nuori vastaan vanha! – Pystymme haastamaan ja on siistiä kohdata Tepsi, Välipakka kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kakkosen GBK oli jälleen vieraskentällä tuuliajolla. Raitapaidoilla on alkukauden ollut kahdet kasvot. Kotinurmella peli sujuu, pelkkiä voittoja maalierolla 11–1 ja viides perättäinen voitto on haarukassa lauantaina Tornion TP-47:n kustannuksella.

Viime kierroksella tuli 0–6 lukemin tukkaan KuPS Akatemian vieraana. Vierassaldo kolme pistettä maalierolla 3–15 kaipaa nostetta, jos ja kun halutaan tapella kärkisjoista.

GBK saa kolme tärkeää lenkkiä, Lelo Lun Koka, Joni Lämsä ja Teemu Mäki, takaisin kentälle. KPV matkaa entistä siipirikkoisempana Turkuun, näillä näkymin mm. luottomiehet Sebastian Mannström ja Patrick Byskata sivussa.

13. heinäkuuta siirtoikkuna aukeaa. Esse IK:ta edustava ja viime kaudella HIFK:ssa pelannut David Onyeanula on neuvotellut KPV:n kanssa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä