Sunti Fest on Kokkolassa järjestettävä uuden musiikin festivaali - Kolmen päivän aikana kuullaan 30 keikkaa viidellä eri lavalla
Junttidiskoa ja lutkajenkkaa – Kokkolasta lähtöisin oleva Kirsi Lempola perusti ystävänsä kanssa Vgr -yhtyeen
”On kiva soittaa kun sekä soittajat että yleisö ovat hereillä” – Kolmas nainen avaa Kokkolan Viinijuhlat
Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla esiintyvän Anna-Mari Kaskisen tekstit tuntee jokainen virsikirjan avannut: ”Laulut syntyvät kiitollisuudesta”
Ennen erikseen, nyt yhdessä – Isä ja tytär -duo Tuomas ja Oona Airola nähdään Guardia Nuevan konsertissa Ykspihlajassa: ”Konsertti on paluu juurille”
Dingo-manian muistot elävät vahvoina Himangalla: ”Äitini ja tätini ovat aina kuunnelleet Dingon biisejä” – Katso myös video Satamarockista!
Kalajokislähtöinen Mirkka Paajanen voitti Tangomarkkinoiden sanoitus- ja sävellyskilpailun henkilökohtaisella sanoituksella
Kaustinen Folk Music Festivaleilla huima kävijämäärä – tapahtumajärjestäjät paljastivat ensi vuoden teeman
Jani Kautan kolumni: Musiikilla on valtava voima – Olen varma, että kuulen erään bändin sanoja päässäni vielä vanhainkodissakin
Kauniin sään odotetaan hellivän Folk-kansaa vielä lauantai-iltanakin — Puheenjohtaja Mari Rytky tyytyväinen festivaaleihin: ”Ei tähdätä viimevuotiseen”
Vanha koivukuja säästyi Fingridin voimalinjalta, mutta sitten tuli Stora Enson hakkuu – katso video, miltä katkennut kuja näyttää
Pääkirjoitus: Antaisitko lapsesi pyöräillä täällä? Liikenteessä on turvallisempaa, kun kaikki ajattelevat muita kuin itseään
Soiten talousjohtaja: Palkankorotusten viivästyminen ei rikkonut työehtosopimusta – ”Tiedossamme ei ole, että asia olisi vaikuttanut työtekijöiden viihtyvyyteen”
Vaivaako sitkeä selkäkipu, rasitusvamma tai esimerkiksi pitkittynyt korona? AMA FYSIO Kokkolassa auttaa!