Lasten yksityisyyden suoja ja vanhempien rooli: Miten huolehdit, että lapsesi yksityisyys säilyy - Vastaa kyselyyn
”Edes lasten lukumäärä voisi olla oikein”, tuohtui Tuula Vainikainen ja kirjoitti kirjan Hanna Tokoista
Kotisynnytysten suosio kasvoi Pohteen alueella - Miksi äidit haluavat synnyttää kotona sairaalan sijaan?
Avi: Lasten terveystarkastuksia on jäänyt tekemättä Pohteen neuvoloissa – Puutteita ainakin Kalajoella ja Nivalassa
Lähisuhdeväkivaltaan on haettu ennätyspaljon apua viime vuonna: ”Väkivalta ei kosketa vain muita, vaan meitä kaikkia”
Venäjän turvallisuuspalvelun tarkkailema perhe pakeni Suomeen ja Keski-Pohjanmaalle – Nyt heillä voi olla edessä paluu Venäjälle
Tutkimus: Kotihoidon tuki haittaa äitien palkkakehitystä – Keski-Pohjanmaalla tuki on ollut erityisen suosittua
”Poikamme ei tehnyt itsemurhaa, hän ajautui siihen” – Syrjälät kertovat poikansa tarinaa, ettei kukaan muu joutuisi kokemaan samaa
Koulun tiloissa tapahtuneen tapaturman seuraukset: Kokkolan kaupunki joutuu maksamaan lisää korvauksia
Kokkolasta on tulossa vihreän energian jättiläinen, mutta erämaille hinta on kova: ”Vaikutuksia ei huomioida, kun on hööki päällä”
Päihdelääkäri on huolissaan kannabissähkötupakan yleistymisestä – Soiten päihde- ja mielenterveyspalvelujen yhteistyössä löytyy yhä parannettavaa
Maakuntakirjailija Elvi Löhönen juhlii Kokkolan Energian kanssa - juhlavuoden runo muistuttaa olennaisesta