maanantai 18.2.2019 | 07:44
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

Listahintaisilla varusteilla puetun jääkiekkomaalivahdin kamat maksavat yli 6000 euroa, kenttäpelaajan saa jalkeille selvästi edullisemmin – Katso video, kuinka varusteet sujahtavat kenttäpelaajan ylle

Seppo Luokkala Keskipohjanmaa+
To 6.12.2018 klo 12:00 [päivitetty to 12:03]

Kuutamouinnilla pärjää vähemmälläkin, mutta kilpatapahtumassa tarvitsee uimari tasan kolmea varustetta: uikkarit, uimalakki ja uimalasit. Tuota vähemmällä tuskin kovin monessa urheilulajissa esiintyvä atleetti tulee toimeen.

Luettelon toisesta ääripäästä löytyy ainakin jääkiekko. Lihasta, luuta, verta ja nahkaa,... sekä tietenkin pelisilmää, taitoa ja asennetta. Kun mainitut elementit ovat olemassa, tarvitaan vielä parisenkymmentä tuotetta kaupan hyllyltä. Osaa ei tarvitse hankkia kuin yksi kappale ja toisia useampi. Varsinkin, jos kiekkoilla aikoo koko pitkän kauden.

Kokkolan Hermeksen toiminnanjohtajana otona askaroiva Juha Manner on hankkinut seuralle varusteet jo useamman kauden ajan. Hänellä on hyvä tuntuma hintoihin ja käytäntöihin sekä kulutukseen Mestiksen tasolla.

Jääkiekkoilijan varustaminen ei ole halpaa puuhaa. Myynnissä on eri tasoisia ja hintaisia tuotteita. Liki ammattimaisesti pelaavat valikoivat työvälineensä valmistajien kolmelta tuotantolinjalta. Mestiksessä valinnat tehdään lähes pelkästään lippulaivatuotteiden valikosta.

– Esimerkiksi maalivahdin itseluottamuksen kannalta on erityisen tärkeää, että varusteet ovat korkealuokkaisia. Hermeksessä käytetään parasta ja samalla kalleinta laatua olevia välineitä muilta osin paitsi kypärien osalta. Niissä kakkoshintaluokan tuote on todettu kalleinta paremmaksi, Juha Manner tietää.

Manner listasi pyydettäessä jääkiekkoiluun tarvittavat varusteet ja välineet. Kenttäpelaajan yksi varustekerta maksaa 2350 euroa ja koko kaudessa hankintoihin uppoaa liki 6000 euroa. Maalivahdin torjuntaprosentin ylläpitämiseksi voi varusteisiin humahtaa pelikaudessa jopa 10 635 euroa. Veskarin yksi varustekerta maksaa yli kuusi tonnia.

Pakin ja hyökkääjän, joita joukkueeseen tarvitaan kaikkiaan reippaat 20, koko kauden välinekulutuksessa merkittävän kustannussiivun tekee mailojen rikkoutuminen. Mestis-pelaaja pelaa ja harjoittelee kauden keskimäärin 14 mailalla. Kun niiden kappalehinta on nykyisin 245 euroa, lämää ja koukkii yksi mies kauden 3430 eurolla.

– Tietysti pelaajakohtaiset erot ovat suuria. Joltakin menee mailoja tiuhaan ja toinen taas pelaa muutamalla mailalla pitkään, Manner huomauttaa.

Hermes ei hanki kutakin varustetta yksittäin urheiluvälineliikkeestä, vaan tekee vuosisopimuksen valmistajan kanssa. Jääkiekkomarkkinoilla häärii nykyisin kolme tuotemerkkiä, joista Bauer ja CCM ovat suosituimmat. Warrior on kolmas vaihtoehto, mutta sen valikoimasta ei Juha Mannerin mukaan löydy aivan kaikkia varusteita.

Kokkolassa luotetaan tällä hetkellä Bauerin varusteisiin ja välineisiin.

– Heillä on kolme linjastoa, joista voi varusteita valita. Mallistot muuttuvat yleensä parin – kolmen vuoden välein. Se on ongelma, sillä menee aina hetki, että uusista versioista löydetään mieleiset.

– Joskus pelaajia harmittaa, kun oikein toimiva malli poistuu valikoimasta ja uusi kehitysversio ei olekaan samaa luokkaa.

Yhteistyösopimuksen puitteissa välinevalmistaja on joustava ja pyrkii pitämään asiakkaansa tyytyväisenä. Ammattilaissarjoissa hyvät asiakkaat saavat osakseen yhä parempia palveluita.

– Meillä noin puolet pelaajista löytää mailansa linjastolta. Muille kustomoidaan mailat. Luistinten osalta (maksavat n. 800 euroa pari) noin neljännes ei löydä hyllystä sopivia luistimia, Manner kertoo.

Kustomointi, eli mittojen ja toiveiden mukaan valmistaminen, lisääntyy ja kehittyy kausi kaudelta.

– Nykyisin on käytössä erityinen luistinskanneri. Jalkaterä voi olla tavallista leveämpi, korkeampi tai siinä on joku luu tavallisesta poikkeavasti. Skannerilla saadaan jalan muodot valmistajalle ja siten löydetään sopiva malli.

Sopivan ”jalkineen” voi vielä pilata ennen käyttöä viimeistelyvaiheessa. Istuvuus varmistetaan uunittamalla, eli lämmittämällä luistin ennen jalkaan laittoa. Liian kovassa lämmössä uunittaminen voi heikentää olennaisesti luistimen rakennetta.

Jääkiekkoilija tarvitsee oikeastaan samat varusteet, pelaa hän sitten millä tasolla tahansa. NHL-tähden varustaminen on toki paljon hintavampaa puuhaa kuin harrastelijan varustaminen vaikkapa Suomen III-divisioonaan.

Alasarjoissa ei varusteiden laadulla ole samaa merkitystä kuin ylempänä ja vähän kuluneempikin suoja kelpaa käyttöön.

Oma lukunsa on tietenkin junioripuoli, missä varusteita kierrätetään ja kokonaiskustannus jää murto-osaan aikuisten ammattipelaamisen kustannuksiin nähden.

Juha Mannerin mukaan seurat hankkivat pelaajalle noin 80 prosenttia kaikista varusteista.

– Lähinnä alusasut (paita, housut, alasuoja) ovat monella mukana tullessaan seuraan. Hartia-, kyynär- tai polvisuojat saattavat myös olla edellisestä paikasta siinä kunnossa, että niitä ei tarvitse uusia.

Monet kiekkoilijan varusteista on valmistettu niin, että niiden laskettu kestoikä vastaa sopivasti yhtä pelikautta. Trendinä on keventää jatkuvasti suojia ja muita varusteita pelin vauhdin lisäämiseksi. Tämä johtaa tasapainoiluun kestävyyden kustannuksella.

– Kyllä keventäminen on suoraan pois käyttöiästä. Ihan huipulla ei esimerkiksi mailoja enää kevennetäkään. Pelaajien on luotettava mailaan, eivätkä ne kovin keveinä kestäisi NHL:ssä yhtään.

Tuotekehityksen puolelta Manner nostaa esille pelihanskat ennen ja nyt. Materiaalit ovat kevyempiä, eikä hanska ole märkänä ihan koko kautta.

– Hanskat ovat heti hankittaessa pelivalmiita. Niitä ei tarvitse iltatolkulla notkistaa sohvalla istuessa.

Varusteiden hinnat nousevat Juha Mannerin laskelmien perusteella tasaiseen tahtiin. Viiden viimeisen vuoden aikana on luistinparin hinta kohonnut satasella ja mailaan tullut 40 euroa lisää.

Valtaosa tuotteiden valmistuksesta on Kiinassa. Osa kustomoinnista vaatii kuitenkin lähinnä kanadalaista osaamista.

Mannerin ansiokkaasti laatimalla listalla on vain pieniä puutteita. Kaiken ohessa mainitun lisäksi pelaaja saattaa käyttää hammassuojaa, joka ei ole pakollinen, mutta suotava suoja.

Harjoituspaitoja hankitaan seuraan 25 euron hintaan pari kappaletta per pelaaja. Treenisukkia ei tarvita, sillä sellaisina toimivat hyvin edellisen kauden pelisukat. Lisäksi oheishuolto (eristysnauha, harsot, nauhat jne.) haukkaa arviolta 400 euroa pelaajalta kaudessa.

Luistimeen voidaan nykyisin vaihtaa terä muutamassa sekunnissa. Manner tietää, että teriä menee 2–3 paria kultakin pelaajalta. Yksi pari maksaa vajaan satasen.

Mestiksessä luistimia teroitetaan, mikä vähentää huomattavasti terien menekkiä. Huipputasolla tilanne on toinen. Esimerkiksi Mikael Granlund tilaa loppukesällä satoja Suomessa valmiiksi teroitettuja teriä, joilla hän pärjää koko NHL-kauden.

Viimeisimpänä voi kiekkoilun kustannuskekoon kasata summan, joka tulee maksettavaksi itse jääkiekoista.

– Jääkiekko maksaa noin kaksi euroa ja niitä tarvitaan Hermeksessä 300–400 kappaletta kaudessa, päättää Mestis-joukkueen materiaalihankinnoista vastaava Juha Manner valaisevan hintatietoiskun.

Luistimet se tärkein varuste

Seppo Luokkala (KP)

Kirkkonummen Salamat ja Espoon Blues kasvatti jääkiekkoilijan, joka tällä kaudella pelaa Kokkolan Hermeksen väreissä. Keskushyökkääjä Oskari Uomala (20) on erittäin tyytyväinen varusteisiin, joilla hän pelaa ja harjoittelee Hermeksessä.

– Sain täällä käyttööni ihan ykköskamat. Niissä ei ole mitään valitettavaa, toteaa Uomala tehdessään yhteistyötä valokuvaajan kanssa jäähallin ”studiossa”.

”Ossi” Uomala muistelee, että vielä pari vuotta sitten juniorijoukkueessa pelatessaan hänen piti itse hankkia suojat ja muut kiekkoilijan vermeet.

– Nyt seura hoitaa kaiken. Mitään ei ole tarvinnut itse hankkia. Välinevalmistajalle ei ole lähettää mitään neuvoja. Kamat ovat hyvälaatuiset ja mukavat käyttää.

Tärkeimmän, tai pikemminkin tärkeimpien, työvälineiden nimeäminen on Uomalalle helppoa. Kun jäällä mennään, ei luistimien merkitystä voi liiaksi korostaa.

– Kyllä luistimet on tärkein varuste. Niiden pitää olla mukavat jalassa ja tukevat. Viikon verran menee aina tottua uusiin luistimiin, sentteri sanoo.

Oskari Uomalan mukaan hänkin on ehtinyt jo huomaamaan, miten jääkiekkovarusteet kehittyvät ja paranevat vuosien vieriessä.

– Varsinkin hanskat ovat parantuneet. Niiden kämmenosa on nyt mukavaa materiaalia, eikä se mene enää helposti rikki.

Espoolainen Uomala on pelannut Hermeksen kaikissa 21 ottelussa tällä kaudella ja kerännyt 6+7 tehopistettä.

Ylimääräisen bonuspinnan mies ansaitsee ryhtymisestään vapaaehtoiseksi valokuvamalliksi.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Fingerpori