maanantai 18.2.2019 | 07:43
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Teema

Päivän henkilö: Aito ja osaava nuoren kuuntelija – Nuoriso-ohjaaja Niina Himangalle työssä on tärkeää on kansainvälisyys, ehkäisevä päihdetyö ja kuunteleminen

Merja Nevalainen Keskipohjanmaa+
Ma 11.2.2019 klo 08:05

Ylivieska

Millainen elämänpolku on tuonut sinut työhösi?

– Löysin jo seurakunnan isoiskoulutuksesta jotain mikä tuntui omalta jutulta. Opiskelin sosionomiksi koska halusin työhön, joka on ihmislähtöistä. Yhden työharjoitteluista tein Ylivieskassa tutustuen kunnalliseen nuorisotyöhön ja opinnäytetyöni sain tehdä päihdetutkimuksesta ja päihdetyöstä eräälle työryhmälle.

– Olin myös Lontoossa Suomen merimieskirkolla mielenkiintoisessa harjoittelussa. Siellä tuli esiin kansainvälisyys, mikä on mielestäni tosi kiinnostavaa. Vähän ennen valmistumistani Ylivieskan nuorisotoimessa tarjoutui mahdollisuus määräaikaiseen hanketyöhön, ja siitä asti olen ollut tässä työssä, nykyään vakinaistettuna nuoriso-ohjaajana.

– Puolen vuoden reppureissulla Aasiassa tutustuin eri kulttuureihin, ja matka avarsi maailmankatsomusta ja yleensäkin näkemistä. Kulttuurien kohtaaminen on tosi tärkeää, ja Lontoon harjoittelu ja reppureissu ovat antaneet paljon työhön ja yleensäkin elämään.

Mitä teet työssäsi nuoriso-ohjaajana?

– Perusnuorisotyön ja nuorisotalo Sputnikilla nuorten kohtaamisen ohella iso osa työtäni on nuorisoalan ehkäisevä päihdetyö. Teen myös koulunuorisotyötä ja vierailen Ylivieskan kouluissa pitämässä päihdetunteja.

– Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys ovat tärkeä osa, ja meillä on nuorisotalolla jatkuvasti kaksi tai kolme nuorta vapaaehtoistyöntekijää EU:n jäsenmaista. Toisena työkielenäni on englanti, ja espanjan opiskelemiseen sain kipinän täältä töistä. Järjestämme myös Erasmus+ nuorisovaihtoja, keväällä meille on tulossa vieraita Espanjasta ja myöhemmin teemme vastavierailun.

– Pääsen hyödyntämään myös omia vahvuuksia ja taitoja, kuten luonnossa liikkumista ja leipomista. Nuoret välillä toivovat, että leivottaisko Niina pullaa.

Mikä on merkityksellistä työssäsi?

– Nuorten kohtaaminen ja heidän hyvinvoinnin edistämien ja kasvun tukeminen ovat todella tärkeää ja merkityksellistä. Nuoruus on herkkä vaihe, on monenlaisia kipuiluja kasvun ja minäkuvan kanssa ja nuoret oikeasti tarvitsevat siinä tukea.

– Tässä pääsee kuuntelemaan nuoria. Osa puhuu enemmän osa vähemmän, mutta tärkeää on antaa mahdollisuus puhumiseen. Välillä puhutaan ikävistä ja kipeistä asioista syvääkin keskustelua, välillä nauretaan ja nuoret heittää hyvää läppää. Arkipäiväinen läsnäolo on tärkeää.

Millaisia ovat työsi haasteet?

– Nuortenhan ei ole pakko kertoa asioistaan. Joskus näen, että toisella on paha olo, mutta tämä ei halua tai pysty puhumaan siitä. Sitä toivoo, että löytäisi oikeat sanat oikeaan tilanteeseen. Joskus on vähän riittämättömyyden tunne. Tässä työssä näkee, että joillakin nuorilla ja lapsilla on tosi kova tarve aikuiselle, joka kuuntelee.

– Kun tekee nuorisotyötä, pitää olla ajan hermolla. Kaikkein eniten ja nopeimmin muuttuu nuorten maailma, ja pitää pysyä kartalla mistä ne puhuvat, mikä on nyt se juttu. Jo puolen vuoden matkan jälkeen meni hetki saada kiinni nuorten maailmasta.

– Itsensä kehittäminen on tärkeää ja koulutuksista saan uusia ideoita. Meillä on hyvä työyhteisö ja verkostoituminen muiden kuntien nuorisotyöntekijöiden kanssa on tärkeää.

Maanantaisin päivän henkilö -jutussa esitellään paikallinen henkilö, joka kertoo työstään. Tiistaina on vuorossa paikallinen kotikokki.

Kaikki henkilöjutut löytyvät asiasanalla Päivän henkilö.

Kuka?

Niina Himanka

Ikä: 29 vuotta.

Koulutus: Sosionomi (AMK).

Työskentelee Ylivieskan nuorisopalveluilla nuoriso-ohjaajana ja tekee ehkäisevää päihdetyötä.

Harrastaa joogaa, espanjan kieltä, lenkkeilyä, luonnossa liikkumista ja retkeilyä.

Asuu Ylivieskassa aviopuolison kanssa, kotoisin Kalajoelta.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Fingerpori