maanantai 14.10.2019 | 21:45
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Anni Saaren kolumni: Stalinin suosio nousee, vaikka vankileireistä tiedetään – Svetlana Aleksijevitšin romaani auttaa ymmärtämään neuvostojärjestelmässä eläneiden sielunmaisemaa

Keskipohjanmaa
Su 25.8.2019 klo 06:30

Luen parhaillaan Svetlana Aleksijevitšin viime vuonna suomeksi ilmestynyttä kirjaa Neuvostoihmisen loppu – Kun nykyhetkestä tuli second handia. Loistava kirja, sen voi sanoa jo puolen kirjan perusteella. Nobel-voittaja Aleksijevitšin tyyli, jossa hän antaa haastateltujen puhua omalla äänellään, vie mukanaan niin, että yöunet ovat tällä viikolla jääneet välillä turhan lyhyiksi.

Kirjassa kerrotaan siitä, millaista oli, kun Neuvostoliitto, jota maahan syntyneet ihmiset olivat pitäneet ikuisena, lakkasi olemasta. Moni kertoo täydellisestä tyhjyydestä, johon he vajosivat, kun kukaan ei enää ollut kertomassa, miten kuuluu tehdä.

Neuvostokoneiston tyhjiö vallattiin nopeasti. Sen paikalle nousivat oligarkit, joilla nyt on talot Lontoossa ja Teneriffalla. Ne, jotka eivät ymmärtäneet rahan mahtia, jäivät koko elämäkseen kahden huoneen parakeihin ja myyvät nyt auringonkukansiemeniä tai tupakkaa metroasemalla, kun eläke ei riitä ruokaan.

Ehkä järkyttävintä on lukea ihmisestä, jonka oma isä palasi Stalinin leiriltä muuttuneena miehenä, ja joka silti puolustaa edelleen neuvostojärjestelmää. Niin tiukassa voi aate olla ihmisessä. Vaikka leirien olemassaolo ja jopa joukkomurhat myönnetään, järjestelmää ei haluta nähdä viallisena.

Näin on Venäjällä yleisemminkin asia. Levada-tutkimuskeskuksen keväällä tekemässä kyselyssä lähes puolet vastanneista oli sitä mieltä, että Neuvostoliiton aikainen inhimillinen kärsimys on hyväksyttävää. Stalinin suosio on Venäjällä viime vuosina noussut uudelleen. Häntä pidetään vahvana johtajana ja hyvänä sotapäällikkönä.

Tallinnassa avattiin viime vuonna kommunismin uhrien muistomerkki. Siinä katsoja kulkee kahden korkean mustan seinän välissä. Seiniin on kirjoitettu kymmeniä tuhansia nimiä, ja joidenkin edessä on kynttiöitä ja kukkia. Kun seinien välistä astuu vapaaseen ilmaan, ei voi mitenkään ymmärtää, miten joku saattaa pitää Stalinin kaltaista murhaajaa sankarina. Näinkö lyhyt on ihmisen muisti?

Aleksijevitšin kirjan kautta tällainenkin ajattelutapa avautuu. Järjestelmän kyseenalaistaminen tarkoittaisi kaiken sen kyseenalaistamista, johon on kasvanut, ja tämä on monelle mahdotonta.

Kyse on luultavasti myös venäläisestä identiteetistä. Maailman edistyksellisimmän suurvallan kansalainen ei totu elämään köyhässä ja jälkeenjääneessä diktatuurissa.

Historiaa on aina taivutettu siihen suuntaan, mikä parhaiten on palvellut poliittisia tarkoitusperiä. Kumpa siitä mieluummin opittaisiin.

Näinkö lyhyt on ihmisen muisti?

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »