sunnuntai 22.9.2019 | 15:32
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Pääkirjoitus: Syrjimättömän yhdenvertainen – Vammaisten henkilöiden tueksi tarvitaan jokapäiväisiä tekoja

Tapani Postila Keskipohjanmaa
Ti 10.9.2019 klo 20:30

Meitä on moneksi ja me kaikki monet olemme yhdenvertaisia. Hieno ajatus, mutta pitääkö se paikkansa. Olemmeko lopulta yhdenvertaisia? Pystyykö jokainen täysipainoisesti osallistumaan ja tuntemaan olevansa yhdenvertainen.

Yhdenvertaisessa yhteiskunnassa ovat kaikki samanarvoisia. Syrjimättömyyden täytyy olla kestävää kuin betoniin valetun perustan. Onko ikäihmisellä, syrjäytyneellä nuorella tai vammaisella henkilöllä sitten samat mahdollisuudet kuin kaikilla muillakin elää yhdenvertaisena. Voivatko kaikki osallistua voimiensa mukaan?

Yhteiskunta on enemmän kuin kaikkien jäseniensä summa. Ei ole meitä ja heitä. On vain me. Yhteiskunnan vahvuus mitataan sillä, kuinka hyvin se pystyy pitämään heikoimmassa asemassa olevat mukana. Yhteiskunnan suojaverkot ja suojamuurit on ylläpidettävä heikoimpien turvana sekä tukena.

Yhteiskunnan joka huolehtii kaikista on syytä olla ylpeä. Tavoitteena täytyy kuitenkin olla, että yhteiskunta osallistaa ja antaa kaikille mahdollisuuden olla mukana. Mikään yhteiskunta ei tule koskaan valmiiksi, joten työ ei pääty koskaan.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimus eli YK:n vammaissopimus hyväksyttiin vuonna 2006 ja Suomi vahvisti sopimuksen 2016. Vammaissopimus takaa vammaiselle henkilölle oikeuden elää itsenäisesti osana yhteisöä. Peruspalveluiden tulee olla vammaisen henkilön saavutettavissa. Tarvittaessa tulee olla saatavilla myös yksilöllisiä erityispalveluita.

Millään sopimuksella ei ole paljon painoarvoa, jos sen päätökset jätetään huomioitta tai suunnitelmat jäävät leijumaan käytännön yläpuolelle. Vammaissopimuksen toteutumista on Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta edistänyt eri hallinnonaloilla. Tärkeä onnistuminen toimintaohjelmakaudella on ollut tietoisuuden lisääminen vammaisten henkilöiden oikeuksista. Onnistumisia on saavutettu, mutta sote-uudistuksen jämähtäminen lopetti monien lakien valmistelun ja niiden käsittely on saatava jälleen liikkeelle.

Yhdenvertaisuuden toteutuminen käytännössä lähtee arjen sujuvuudesta. Kun elämän esteitä on tasoitettu, kohtaamisia helpotettu ja ihmisen itsenäisyyttä vahvistettu, niin ollaan jo monta askelta lähempänä yhdenvertaisuutta. Kun jokainen meistä kanssaeläjistä ymmärtää ja haluaa omilla teoillaan auttaa vammaista henkilöä elämään yhdenvertaisena, niin silloin otetaan lopullinen loikka syrjimättömään suuntaan.

Yhteiskunnan vahvuus mitataan sillä, kuinka hyvin se pystyy pitämään heikoimmassa asemassa olevat mukana.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »