lauantai 6.6.2020 | 14:29
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Matti Ristisen bravuuri keikkalaulajana ei pelasta Kari Tapiosta kertovan elokuvan tarinaa

Hannu Björkbacka
Pe 13.9.2019 klo 14:00 | päivitetty pe 14:29

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Olen suomalainen. Ohjaus Aleksi Mäkelä. Käsikirjoitus Marko Leino ja Tomi Tuikkala. Kuvaus Pini Hellstedt. Pääosissa Matti Ristinen, Tiina Lymi, Tatu Sinisalo. 113 min. K12. BioRex, Pietarsaari. Kinokulma, Oulainen. Bio Rex, Kokkola.

★ ★

Voiko näyttelijä onnistua osassaan, vaikka itse filmi jää keskinkertaiseksi vanhan toistoksi? Haluaisin nähdä Matti Ristisen Jussi-ehdokkaana, mutta epäilen kantaako elokuva suorituksen sinne saakka. Huomataanko ylimaallisen rentoa, luonteikasta ja taidokasta täysosumaa roolissa, kun Olen suomalainen valtaosin on tyypillistä suomalaistähtien elämäkertanäköispatsastelua?

Näköinenkin Ristinen on, kun yllä ovat aidot Kari Tapion asut. Parasta silti, että näyttelijä saa unohtamaan suuren esikuvan ja yleisön katsomaan suomalaista miestä kohtaloaan ja itseään etsimässä.

Hienosti onnistuu elokuvan alussa nuorena laulajana myös Tatu Sinisalo, joka teki vaikutuksen jo Apulanta-elokuvassa Teit meistä kauniin. Siirtymä Kari Tapani Jalkasen 1960-luvun tanssilava-, seurustelu- ja kehitysvuosista taiteilijanimellä menestykseen kiinni pääsevän Kari Tapion myöhempiin vaiheisiin on, jollei saumaton, ainakin kivuton.

Vielä on kehuttava Talvikki Eerolaa morsiamena, sekä myöhemmin puolisoa esittävää Tiina Lymiä. Tosin molemmat osat ovat tyypillisiä suomifilmin tyttöystäviä ja äitivaimoja, miehen stoorille alistettuja lastenhoitajia ja liatun pesän siivoajia. Naisen ammatti mainitaan filmissä, mutta ikinä häntä ei nähdä työnteossa. Aika kuluu odottaessa iskelmätähteä keikkamatkoilta ja rilluttelureissuilta kotiin.

Ensikohtauksista alkaen Olen suomalainen on juoppohullun päiväkirjaa. Vaikka Kari Tapion varjopuolet näytetään rehellisesti, Aleksi Mäkelän ohjauksen ei voi sanoa piehtaroivan synkkyydessä. Kari Tapio oli enemmän selviytyjä kuin sortuja ja lumeen tuupertuja. Sehän olisi se tavallisin vanhan polven suomalainen taiteilijatarina. Matti Ristisen notkeassa ja eläväisessä tulkinnassa päällimmäisenä pysyy pienistäkin sävyistä esiin pyrkivä ilo ja pilke.

Pärjääkö Mäkelän elokuva ylikuumenneilla tähtielämäkertamarkkinoilla? Rakastettu laulaja ei sentään ole elävä legenda Rautavaaran, Helismaan tai Virran tapaan. Eikä Kari Tapion karisma yllä Kirkan tai edes Tapani Kansan tai Dannyn rinnalle. Ennakkonäytöksen seuralaiseni osui naulan kantaan: laulaja muuttui persoonana kiinnostavaksi vasta vanhoilla päivillään. Siihen oli syynsä, että hänen piti puurtaa kahdeksan vuotta ensimmäiseen singleen ja kolmetoista ensialbumiin – joka sekin sisälsi muiden levyttämiä lauluja.

Olen suomalainen on parhaimmillaan iskelmämaailman kulissientakaisissa kiistoissa. Saman kappaleen levyttäneiden Fredin ja Kari Tapion kisa tulee hervottoman hauskasti esille musavideosikermässä. Muu aikalaiskerronta huolehtii kulissien ja rekvisiitan aitoudesta enemmän kuin sisällön elokuvallistamisesta. Nuoren Jalkasen saama opetus on, että laulussa pitää olla tarina. Mäkelän filmissä viisaus unohtuu, tai tarinaa ei osata kertoa. On oireellista, että pystyvät näyttelijät Joanna Haartti, Aake Kalliala ja koomikko Heikki Silvennoinen muistetaan kampauksista eikä tulkinnoista. Keikkataltioinneissa on ajan henkeä, mutta jäykät statistit yleisönä latistavat tunnelmaa.

Epookki on tavoitettu, vaikka näkymät pidetään budjettisyistä kapeina. Laura Rantaniemen maskeeraus onnistuu varhaisvaiheissa, mutta alku- ja loppukuvien sairas vanhus on tyylirikko. Pakkelin alta ei tunnista sen enempää ikääntynyttä Kari Tapiota kuin näyttelijä Matti Rististä. Toivoisi filmintekijäin jo uskovan, ettei vanhentaminen onnistu naamioinnilla, eikä kyllä digitekniikallakaan. Elottomuus ja epäaitous iskevät vaistomaisesti katsojan silmään.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »