perjantai 21.2.2020 | 17:30
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

JHT Kalajoki vailla ennakkoluuloja jääkiekon Suomi-sarjaan – Nuori valmentaja Ville Kautiainen haluaa viedä joukkueen ylempään jatkosarjaan

Seppo Luokkala Keskipohjanmaa
To 19.9.2019 klo 18:30

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

JHT Kalajoki on tottunut olemaan mukana jääkiekon Suomi-sarjan keväisissä pudotuspeleissä. Sinne on joukkueella meininki myös lauantaina alkavalla kaudella.

Entisestään nuorentunut ryhmä sai valmentajakseen nuoren valmentajan. HPK:n junioreita aiemmin valmentanut Ville Kautiainen aloittaa ensimmäisen kautensa aikuisten valmentajana.

– Ihan hyvillä fiiliksillä ollaan. Johan tässä on hetken aikaa odoteltu varsinaisten pelien alkamista. Nyt päästään oikeasti tappelemaan voitoista, Kautiainen sanoo.

JHT oli mukana Suomen cupissa ja pelasi pre-seasonilla lisäksi tukun harjoitusotteluita. Viimeksi lauantaina se mittasi samassa sarjassa pelaavan Muik Hockeyn tason.

– Cup loppui vähän lyhyeen, mutta peliä on ehditty kehittämään seitsemässä ottelussa. Eihän mikään ole valmista, mutta ei se ole muillakaan.

Kalajokisten pelaajalistalla on kolme maalivahtia, seitsemän pakkia ja neljän ketjun verran hyökkääjiä. Valmentaja nostaa esille erityisesti ryhmän kokeneimmat pelimiehet.

– Maalivahti Ville Ruokosta lukuunottamatta pelaajat olivat minulle entuudestaan outoja. Palolan Jarno ja Rantalan Jere ovat tähän sarjaan kovia pelimiehiä halutessaan. Joukkue on nuori ja se koostuu kehittymään haluavista pelaajista.

– Tarkoitus on pelata ennakkoluulottomasti. Annetaan vaan palaa, kun mennään kaukaloon, Ville Kautiainen suunnittelee.

JHT:n avausvastustaja Raahe-Kiekko on Kautiaiselle tuttu kahden pelatun harjoituspelin kautta.

– Raahe voitettiin 9–1 ja 6–2, mutta heidän joukkue on muuttunut sen jälkeen jonkin verran. Syksyn voitot eivät auta meitä yhtään, kun mennään ensimmäiseen sarjapeliin.

Joukkue on asettanut tavoitteekseen sijoittua alkusarjassa kahdeksan parhaan joukkoon.

– Se on minimitavoite. Jos peli kulkee hyvin tammikuun lopun jälkeen, niin jatkossa tähdätään sitten neljän joukkoon. Vastustajat ovat minulle aika vieraita. Laser HT sijoittunee varmaan aika ylös. Se oli hyvä cupissa meitä vastaan. Lisäksi Nokian Pyryllä näyttäisin olevan kokemusta liigaa myöten, JHT:n 26-vuotias valmentaja Ville Kautiainen katsoo.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »