Paikallisuutiset

Sudet palasivat "rikospaikalle" Ullavassa – Lammaskatraaseen iskeneet tallentuivat tilalle laitettuun riistakameraan maanantaina yöllä – Lampuri Heikki Niemelä Haapajärveltä pelkää hänkin uuhtensa puolesta

ULLAVA

Kaksikymmentäkaksi lammasta viime viikolla tappanut susipari tallentui saman lammastilan pihalla olevaan riistakameraan maanantaita vasten yöllä Kokkolassa Ullavan Norpan kylässä. Pariskunnan uskotaan olevan sama, joka on nähty lähellä asutusta Ullavassa aiemminkin.

Keskipohjanmaan käyttöönsä saamat riistakamerakuvat ovat kahden kilometrin päässä tilalta, jonka lähistöllä lampaita laidunnettiin. Riistakameran kuvat ovat syyskuun alusta lähtien, mutta myös öiltä, jolloin sudeksi arvioidut eläimet ovat liikkuneet lammastilalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toni Peltoniemen riistakameran kuva Ullavasta 2.9.2019.
Toni Peltoniemen riistakameran kuva Ullavasta 2.9.2019. Kuva: Riistakamera
Minun mielestäni susi kuuluu Suomen luontoon, mutta ei pihoille. Riitta Rahkola Ullavassa asuva kaupunginvaltuutettu

– Kyseessä näyttää olevan nuori pari, josta on paljon havaintoja asutuksen lähettyviltä. Asetimme hyökkäyksen jälkeen riistakameran lammastilan pihaan ja tuloksena oli varma todiste pedoista. Tosin myös raateluhaavat ja jäljet viittasivat susiin, petoyhdyshenkilöRisto Rajala Ullavasta kertoo.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessoriIlpo Kojola arvioi riistakamerakuvia Keskipohjanmaalle:

"Takaviistosta saadussa tallenteessa eläimen väri on sudeksi epätavallinen, selkä ja kuono näyttävät tavallista tummemmilta. Eläin on kuitenkin suoraselkäinen ja korkea kuten susi.

Toni Peltoniemen riistakameran kuva Ullavasta 25.9.2019.
Toni Peltoniemen riistakameran kuva Ullavasta 25.9.2019. Kuva: Riistakamera

Yöllä tarttuneissa tallenteissa eläinten malli on kuten sudella. Värivaihtelu on sudelle lajityypillinen ominaisuus. Kuinka hyvin kuva vastaa todellista väritystä, riippuu myös valaistuksesta ja tallennusvälineestä. DNA-testi olisi joka tapauksessa hyvä olla olemassa."

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toni Peltoniemen riistakameran kuva Ullavasta 27.9.2019.
Toni Peltoniemen riistakameran kuva Ullavasta 27.9.2019. Kuva: Riistakamera

Maanantain jälkeen susia ei ole havaittu.

– Ilmeisesti sudet kävivät maanantaina tarkistamassa, oliko vielä jäänyt syötävää ja kun havaitsivat ettei ole, jolkuttivat tiehensä. Kauempaa Norppaan laiduntamaan tuoduista lampaista jäi henkiin kymmenen, jotka on viety pois sisätiloihin, Rajala kertoo.

Rajala kertoo metsästäjien ottaneen yhteyttä poliisiin mahdollisen karkottamisluvan saamiseksi, mutta virkavallan mukaan pihahavaintoja pitäisi tehdä päiväsaikaan. Öiseen aikaan tehdyt havainnot eivät Rajalan mukaan vielä riitä aktiivisen karkotuksen perustaksi.

– Eli nyt vain seurataan tilannetta, Rajala tuumaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ullavassa ollaan huolissaan pihalla liikkuvista susista. Kokkolan kaupunginvaltuutettuRiitta Rahkola Haapalan kylästä kertoo kuulleensa useista susihavainnoista. Silminnäkijätodisteet susista ja niiden jäljistä kertovat petoeläinten liikkuvan reviirillään Ullavassa.

Toni Peltoniemen riistakameran kuva Ullavasta 30.9.2019.
Toni Peltoniemen riistakameran kuva Ullavasta 30.9.2019. Kuva: Riistakamera

– Miehenikin on nähnyt peltotöiden yhteydessä sudet pellolla jolkuttamassa. Hän on myös nähnyt suden jälkiä metsätyömaalla pari kilometriä meidän kodista. En tiedä, kuinka suuren uhan sudet todellisuudessa muodostavat, mutta ymmärrän kyllä lasten vanhempia, jotka pelkäävät päästää lapsia kouluun. Kaikki lapset eivät meidän kylillä Ullavassa ole todellakaan autokyydityksen varassa, Rahkola miettii ja toivoo, että vanhempien pelkoon saisi jonkinlaista sympatiaa ja ymmärrystä.

– Minun mielestäni susi kuuluu Suomen luontoon, mutta ei pihoille. Olen kotoisin Halsualta ja siellä susia oli jonkin verran, mutta Halsualla ne pysyivät metsissä. Ullavassakin on metsiä, mutta jostain syystä nämä eläimet haluavat pihoille ja lähelle asutusta. Minusta se ei ole suden luontaista käytöstä.

Ongelmineen Ullava ei ole yksin. Muun muassa Alavieskassa Taluskylällä pihasudesta tehtiin havaintoja kolmisen viikkoa sitten. Jäljet tarkistamassa käynyt petoyhdyshenkilö Taito Hautala kertoo, että Alavieskassa pihoilla vieraillut yksilö ei ole tehnyt vahinkoa.

– Noiden havaintojen jälkeen sudesta ei ole kuulunut pihaustakaan. Sudet liikkuvat laajalla alueella ja tämänkin vaihtoi maisemaa nopeasti, Hautala kertoo.

TutkimusprofessoriIlpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta kertoo, että susia vaeltaa nykyisin muualle maahan myös Lounais-Suomesta, missä ne ovat tottuneet ihmisen läsnäoloon.

Suomessa susi on suojeltu. Kannanhoidollinen metsästys loppui vuonna 2016. Sutta voi metsästää vain vahinkoperusteisesti. Kaatoluvan voivat myöntää poliisi tai riistakeskus.

Fakta

Suomessa 24 susilaumaa

Pelkästään Suomessa elää 19 susilaumaa.

Lisäksi viisi laumaa liikkuu Suomessa ja Venäjällä.

Laumassa vähintään kolme yksilöä.

Laumojen lisäksi susipareja ja yksilöitä.

Susikanta keväällä 2019 noin 185-205 yksilöä.

Lähde: Luonnonvarakeskus, tutkimusprofessori Ilpo Kojola

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä