tiistai 21.1.2020 | 08:22
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Päivyri

HalpaHalli-ketjun perustaja Esko Ylinen kuvaa kirjassaan uskoontuloa: "Siihen katkesi kynnet ja piruilu"

Hannu Lehto Keskipohjanmaa
To 10.10.2019 klo 15:16 [päivitetty ma 08:20]

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kokkolan Halpa-Halli Oy:n 50-vuotishistoriikin julkistustilaisuudessa yhtiön perustaja Esko Ylinen takertuu ensimmäiseksi kirjan nimeen: "Talo, jonka Esko rakensi".

– Minä en ole yksin mitään rakentanut. Minulla on ollut jatkuvasti iso joukko taustalla, mitkä ovat mahdollistaneet yrityksen synnyn ja kasvun. Ja asiakas on ollut meillä keskiössä aina, Esko Ylinen sanoo.

Käytännössä samansisältöinen on vastaus, kun kysyy nykyiseltä toimitusjohtajalta Jannelta ja Eskolta mielikuvaa myymäläketjusta parinkymmenen vuoden kuluttua.

– Asiakkaan tulee olla aina keskiössä. Maailmalla muutos on voimakas, mutta asiakaskäyttäytymisen omaksumisesta menestyminen lähtee.

– Pitkäaikainen osastopäällikkömme Mauri Jäväjä on painottanut, että meillä on oltava oikeat tavarat oikeissa paikoissa oikeaan aikaan ja oikeaan hintaan. Nämä opit pitävät edelleenkin, Janne sanoo.

Hippo Taatila teki runsaan kahden vuoden aikana kirjaa tehdessä 86 haastattelua, ja hän perehtyi koko kaupanalan kehitykseen kattavasti.

– Kun Janne kertoi alustavasti teemoista, mitä kirjassa voisi käsitellä, teemojen ympärille rakentui nopeasti erilaisia persoonia. Esimerkiksi Eskon veli Pentti, Harri Isohanni, Boris Sarin, Keijo Niskala ja Mauri Jäväjä on olleet merkittävässä roolissa yrityksen kehittymisessä, Taatila sanoo.

– Kirja kertoo myös suomalaisen kaupan kehittymisestä vuosikymmenten aikana. Periaatteessa sitä voisi käyttää oppikirjanakin, hän jatkaa.

Esko Ylinen aloitti työnteon 11-vuotiaana. Nuorukainen sai silloin palkkatuloja jepualaiselta minkkitarhalta.
Clas-Olav Slotte

Kirjassa kuvataan muun muassa Esko Ylisen lapsuutta, nuoruutta ja kasvua aikuiseksi. Sivuilla kerrotaan myös yrityksen perustajan uskoontulemisesta.

Näin hän itse kuvaa tilannettaan ja tuntemuksiaan 1970-luvun loppupuoliskolla:

– Valehtelija, varas ja hekumoitsija minä olin, mutta minä rukoilin syntisen rukouksen ja luovutin elämäni Jeesukselle. 17. heinäkuuta 1977 puoli yhdeksältä illalla tulin elävään uskoon ja silloin kaikki muuttui.... Siihen katkesi kynnet ja piruilu. Minä tunnustin olleeni huono aviomies ja huono isä lapsille. Kiersin myymälöissä ja pyytelin työntekijöiltäni anteeksi sitä, miten olin heille huutanut.

Kauppaketjussa Eskon "oikeana kätenä" vuosikaudet toiminut Harri Isohanni muistelee myös noita aikoja kirjassa:

– Meillä oli heinäkuun 1977 viimeinen viikkopalaveri alkamassa. Esko astui hirveällä ryminällä huoneeseen ja huutaa: "Jeesus on minut pelastanut, ja tähän loppuu ryyppääminen ja rellestys". Esko vähän aikaa messusi ja lähti sitten kertomaan kääntymyksestään myymälän työntekijöille. Vähän aikaa siinä istuttiin hiljaisuudessa ennen kuin uskallettiin kysyä muilta: että ei kai me ihan hirveesti olla ryypätty ja rellestetty..?

Kysyttäessä kirjan tiedotustilaisuudessa yrityksen huonoimmista ja paremmista ajoista, Esko aloittaa osin humoristisesti yrityksen alkuvaiheesta:

– Toimintaa oli hyvä aloittaa, kun hyllyt olivat tyhjiä ja ihmisillä oli vähän rahaa. Oli pakko myydä halvalla. Yleislakko oli myös meille hyvää aikaa, kun muiden kaupparyhmittymien asiakkaat tulivat meille ja havaitsivat, miten paljon ja huokeilla hinnoilla meillä oli tavaraa.

Kirjassa kuvataan myös Esko Ylisen tunnelmia 1990-luvun alussa, kun Säästöpankki, missä melkein kaikki Halpa-Hallin varat olivat, meni nurin.

– Monta tervettä yritystä kaatui, monta hyvää ystävää joutui konkurssiin. Monesta menestyneestä johtajasta tuli katkera ja viinaanmenevä. Minä en varmaan kahteen vuoteen nukkunut täysiä yöunia murheitteni keskellä, Esko kuvaa kirjan tekstissä ehkä yrityksen historian haastavinta aikaa.

Hippo Taatilan mukaan pysymällä uskollisena Halpa-Hallin historian perusperiaatteille Esko sai pidettyä langat omissa käsissään.

– Onni onnettomuudessa oli, että kehityshuuman keskellä Halpa-Halli ei suostunut kuuntelemaan korvaansa supattavien geelitukkaisten sijoittajaseireenien sulosointuja, kirjailija analysoi kirjassa.

Paljon HalpaHallin historiikki sisältää myös ilon hetkiä. Niitä todistavat Janne ja Esko Ylinen sekä Hippo Taatila.
Clas-Olav Slotte

Sittemmin kauppaketju on laajentunut huomattavasti ja mukana on runsaasti menestymisen vuosia.

– Viimeiset kuusi vuotta ovat olleet yhtiössämme jälleen suurten muutosten aikaa. Olemme muun muassa laatineet uuden strategian ja uudistaneet brändimme. Toimintoja on rationalisoitu ja joistain toiminnoista luovuttu, Janne Ylinen toteaa.

Hän ennustaa, että tänä vuonna yhtiö tekee historiansa suurimman liikevaihdon.

– Yhtiön tuloskäyräkin on kääntynyt siihen suuntaan, mihin sen pitääkin osoittaa, toimitusjohtaja Janne Ylinen kuvaa.

Kirjassa Janne kuvastaa yritystoiminnan myllerrystä laajemminkin:

– HalpaHallista on tulossa entistäkin näkyvämmin IT-talo, joka tekee kaupan palveluja. Pankeista kehittyy pankkipalveluja myyviä IT-taloja ja vakuutusyhtiöistä vakuutuspalveluja myyviä IT-taloja. Vaikka kuinka muualta näyttäisi, koko maailma on linkittymässä yhteen, eikä tätä kehityskulkua pysäytetä tullimääräyksillä tai kauppasanktioilla, Ylinen sanoo.

Janne Ylinen, Hippo Taatila ja Esko Ylinen kirjan julkistustilaisuudessa Tullipakkahuoneella Kokkolassa.
Clas-Olav Slotte

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »