lauantai 28.3.2020 | 09:47
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pelastuslaitos sai perinteisen kissan pelastustehtävän Kokkolassa – Pelastuslaitokselta muistutetaan, että eläinten kanssa maltti on valttia

Arja Kangas
Ma 24.2.2020 klo 12:56

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos sai maanantaina hieman ennen puolta päivää kissan pelastustehtävän Kokkolaan Sammonkadulle. Nuori sisäkissa oli karannut ulos ja toisen kissan kanssa nahisteltuaan nuori kissa pakeni puuhun.

Pelastuslaitos yritti päästä nostamaan kissaa alas puusta, mutta eläin pelkäsi tikkaita ja pakeni pelastusväkeä ylemmäksi.

Pelastuslaitoksen väki sopi kissan omistajan kanssa tilanteen rauhoittamisesta ja siitä, että omistaja yrittää houkutella kissaa alas ruoalla. Tässä tapauksessa toiveissa on, että ruoka hoitaisi tehtävän.

Pelastuslaitos muistuttaa, että useimmiten eläinten kanssa maltti on valttia.

– Tietenkin jokainen tilanne on arvioitava erikseen ja jos esimerkiksi kissalla on hihna kaulassa ja on riski, että se jää kiinni esimerkiksi puuhun, tilanne on eri. Pelastuslaitos arvioi tilanteen eläinten kohdalla joka kerta ja otamme ne tietenkin vakavasti. Monesti auttaa, kun esimerkiksi kissalle annetaan hajurakoa, päivystävä palomestari sanoo.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »