tiistai 31.3.2020 | 02:19
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kriisi ei näy kokkauksessa – Lihavalmisteita ostetaan ennätystahtiin: Kannuksessa Poutulla ja Pietarsaaressa Snellmanilla paiskitaan töitä hiki hatussa

Kannuksen Poutun ja Pietarsaaren Snellmanin tehtaat tuottavat täydellä teholla lihavalmisteita

Antti Savela
To 26.3.2020 klo 15:00

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Koronavirus ei ole hyydyttänyt kaikki toimialoja. Yksi toimiala, joka käy nyt täysillä kierroksilla, on lihanvalmistus. Keski-Pohjanmaalla sekä Poutulla että Snellmanilla linjastot käyvät nyt täysillä kierroksilla.

Poutun lihatalossa Kannuksessa työskentelee 150 henkilöä. Toimitusjohtaja Mikko Karellin mukaan yrityksessä on harkittu jopa lisätyövoiman pestaamista, sillä tilauksia tulee nyt joka tuutista.

– Varsinkin edulliset tuotteet kuten jauhelihat ja makkarat käyvät kuin kuumille kiville. Tilaukset ravintoloihin ovat pienentyneet, mutta sitä vastoin kaupan hyllyjä täytetään ennätysvauhtia. Vaikka olisi mikä kriisi, ihmisten on joka päivä syötävä, Karell miettii.

Erityisen iloinen Poutun toimitusjohtaja on viime vuonna lanseeratusta kasvituotteista, joissa on lihan maku ja aromi. "Muu" -tuoteperhe on saavuttanut suosiota ja nyt tuotteita kysellään jo maan rajojen ulkopuolelle.

– Näyte-eriä on mennyt sekä itä- että länsinaapuriin ja kiinnostusta on myös eteläisessä Euroopassa. Jos sopimuksia syntyy, voimme vastata haasteeseen nykyistä kapasiteettia lisäämällä. Tehtaalla on vielä laajentumisen mahdollisuuksia, Karell kertoo.

Karellin mukaan mikään ei osoita lihajalosteiden kysynnän hiipumista.

– Oikeastaan päinvastoin. Odotamme tavallista parempaa grillikautta. Ihmiset kerääntyvät kotiin ja viettävät aikaa yhdessä. Silloin on hyvä tuoda grilli pihalle ja laittaa ruokaa, Karell odottaa keväästä.

Jos Kannuksessa ja Helsingissä eletään toiveikkaita aikoja, ollaan myös Pietarsaaressa Snellmanin lihatalossa odottavalla kannalla.

– Varsinkin viime viikolla oli ennätysvilkasta. Tällä viikolla on jo tasoittunut normaalille tasolle. Nyt on vaikea sanoa, miten kysyntä kehittyy, sillä ihmiset käyvät nyt harvemmin kaupassa mutta ostavat samalla enemmän, toimitusjohtaja Roland SnellmanSnellman Lihanjalostus Oy:stä Pietarsaaresta kertoo.

Pietarsaaren teurastamossa ja lihatehtaassa työskentelee yhteensä noin 700 henkilöä. Määrä riittää Snellmanin mukaan tällä hetkellä, mutta edellisviikolla lisättiin tilapäisesti henkilökuntaa.

– Henkilökunnasta ei nyt ole pulaa. Kyselyjä töihin on tullut, kun monet yritykset ovat joutuneet lomauttamaan koronakriisin vuoksi, Snellman jatkaa.

Kuten Poutulla Kannuksessa Pietarsaaressa on havaittu, että ennen kaikkea edullisten lihavalmisteiden kysyntä on kasvanut.

– Ehkä ihmiset pyrkivät tälläkin tavalla säästämään, mutta syömään silti ravinnollista ruokaa.

Snellmanin mukaan Pietarsaaressa ei ole vielä harkittu työvoiman lisäämistä, mutta tilanteen muuttumiseen on koko ajan valmius. Viime viikolla Snellman pääsi uutisiin myös viemällä ison erän lihajalosteita Ruotsiin.

– Olemme olleet Ruotsin markkinoilla itse asiassa varsin kauan. Vientierät eivät ole silti suuria. Haluamme palvella erityisesti suomalaisia markkinoita ja saamme hyvin raaka-ainetta Suomesta. Mutta suomalaiset markkinat ovat nyt etusijalla, vaikka kysyntää Ruotsiin olisikin, Snellman kertoo.

Snellman hankkii kotimaista lihaa yhteensä noin 2200 sopimustilalta.

Roland Snellmanin mukaan se että suomalaisella ruoanvalmistuksella menee hyvin, ei varsinaisesti yllätä.

– Silloin kun kriisi iskee, suomalainen pitäytyy perusarvoissa. Koti ja ruokailu ovat tällaisia asioita. Ja toisaalta, ihmisen pitää joka päivä syödä oli kriisi tai ei.

Poutun johtaja Mikko Karell toivoo nyt, että kuluttajat eivät liikaa keräisi ruokaa kotiin. Silloin on vaarana, että elintarvikkeita menee pilalle ja niitä joudutaan laittamaan roskiin.

– Ruoantuotanto ja jakelu sujuu joustavammin kun tuotteita ostetaan tasaisesti. Nythän mitään ongelmia ei ole ollut. Sekä tuotanto tehtaissa että jakelu ja myynti ovat toimineet normaalisti. Syytä erityiseen hamstraamiseen ei ole, Mikko Karell Pouttu Oy:stä kertoo.

Keskipohjalaiset lihatalot

Pouttu Oy toimii Kannuksessa

Snellmanin Lihanjalostus Oy toimii Pietarsaaressa

Korona kasvattanut lihajalosteiden myyntiä

Myynti kasvanut ennen kaikkea vähittäiskauppojen kautta

Jalosteista suosiota kasvattaneet makkarat ja jauhelihat

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »