lauantai 20.8.2022 | 01:59
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Lukijan mielipide: Käännä toinenkin poski – "Oikaisu olisi sitä toisenkin posken kääntämistä"

Ti 28.6.2022 klo 16:00

Joku kertoi, että joku toinen, jonka kanssa hän oli jutellut, oli sanonut hänelle pahasti. Se oli loukannut häntä. Joku kolmas siinä sanoi, että totta kai sinä ilmoitit siitä loukkauksesta eteenpäin. No ei ollut kertonut kenellekään, kun ei tiennyt kenelle olisi pitänyt sanoa. Jäi vain märehtimään sitä silloin ja samaa jatkui samanlaisin seurauksin ties kuinka kauan.

Edellä kerrottu ei ollut kuviteltu tapahtuma, sitä sattuu monillekin kaiken aikaa. Nyt on sitten sivullisen ihmettelyn aika ja neuvot miten olisi pitänyt menetellä.

Kenellekö sanoa? Tietenkin sille loukkaavasti sanojalle. Olisit sanonut: Tuo sanomasi loukkasi minua. Sen sanominen parhaassa tapauksessa vastaisi samaa kuin sen reilut kaksituhatta vuotta sitten eläneen opettajan ehdotus. ”Jos joku lyö sinua poskelle, käännä hänelle toinenkin poski.” Tarkoitus lienee, että lyöjä hämmästyy pahan kerran, eikö tuo kaveri tiipasekaan takaisin. ”Etkö haluakaan tapella?” - Ei vaan selvitetään, miksi löit minua.

Elämme aikaa, jolloin koko ajan saa pelätä, ettei vahingossa käytä ”vääriä” sanoja. Ne voidaan tulkita vihapuheeksi tai miksi milloinkin. Se joka lyö tai käyttää sanan säilää, jolla voidaan myös haavoittaa, on voinut elämänsä ajan joutua lyöntien ja loukkaavien puheitten nielijäksi. Hän on voinut ymmärtää kokemansa normaaliksi käytökseksi. Hän toistaa samaa, mitä ei välttämättä tajua vääräksi ja toisen mieltä pahoittavaksi. Se on opittu malli lapsuudesta lähtien. Jonku pitää hoksauttaa hänelle, että sellainen käytös on väärin. Kun on kysymyksessä jo aikuinen ihminen, hänen pitäisi oppia, että niin ei voi jatkua, vaikka se hänelle on kerennyt muodostua jo saamansa mallin mukaiseksi tavaksi. Turha sitä on jäädä märehtimään vuosikausiksi ja ihmetellä, kenelle olisi pitänyt ilmoittaa. Tietenkin samassa tilanteessa asianosaiselle eikä vasta vuosien päästä.

Ennen oli ennen mutta nyt on nyt. Ennen ei uskallettu ilmaista omaa tuntemustaan, vaan otettiin esimerkiksi loukkauksesta ”heti pamahtava migreeni” kuin että olisi sanottu ”tuo loukkasi minua” ja ruvettu käsittelemään asiaa perusteellisesti, mikä johti mihinkin. Oikaisu olisi sitä toisenkin posken kääntämistä. Siten estettäisiin jatkuva naamalle läpsiminen.

Kiltteys on vääränlaista, jos se estää itsensä puolustamisen. Joka ei hyväksy loukkaavaa käytöstä itsellensä toisten taholta, hän ei loukkaa muitakaan.

Maire-Liisa Salmela

Ylivieska

Kiltteys on vääränlaista, jos se estää itsensä puolustamisen.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »